Flunssa runtelee kehoa ja päätä. Juuri kun sain kaikki liikunnat ja työt ja muut balanssiin, niin keho pistää vastaan ja kaataa petiin viikoksi, syön sipsiä ja pullaa ja vaaleaa leipää ja höttöntöttöä telkkarista ja tunnen oloni paskaksi. Neuroottisena epäilen, että olen saanut vatsahaavan tai jonkun muun kumman, jo useamman kerran eri paikoissa erilaisten syömisen jälkeen on iskenyt niin rajut pahoinvoinnit että oksennan tunnin ja tärisen kivusta vessan lattialla henkeä haukkoen kyyneleet kuolaan sekoittuen. Ruokamyrkytys joo, mutta että näin usein? Ehkä vastustuskykyni on vain heikoilla syksyn antibioottikuurien jäljiltä, ehkä iskevät bakteerit ovat nykyään jo niin vastustuskykyisiä kaikelle, että sisääni on tehnyt pesän joku sellainen, joka hylkii pois ravinnot. Euroopassa kuolee jo tuhansittain tai ehkä kymmentuhansittain ihmisiä vuosittain tavallisiin tulehduksiin, joita ei enää antibiooteilla bakteereiden vastustuskyvyn vuoksi nujerretakaan. Sen siitä saa kun niitä popsitaan Välimerellä kuin karamellia ja syötetään kaikenmaailman elukoillekin, joita sitten vielä popsitaan kuin karamelliä. Kaljaa tämä bakteerini ei hylji, sillähän sitä likaisten vesien vuosisadoilla armeijatkin marssitettiin pitkin poikin mannerta.
TM viestittelee vaikka pistettiin poikki jo kuukausi sitten. Lähdin sen seuraksi kuitenkin kaupunkilomalle taas kerran koska niillä meillä on aina hauskaa ja niin oli tälläkin kertaa ja taas mietin että ehkä kaikki muuttuisi toiseksi, vääjäämättä toiseksi jos vain muuttaisin ja jättäisin taakseni kaikki nämä asiat ja hiertävät palaset jotka minua täällä pitävät. Työ ja K, siinä ne syyt ovat ja jälkimmäinen on ensimmäistä isompi tekijä. Pussaillaan TM:n kanssa joen rannalla ja kuljetaan käsikädessä ja mietin puolet matkasta silti K:a niin kuin aina. Yli neljään vuoteen ei ole tainnut kulua päivääkään ettenkö olisi sitä miettinyt ja jos päivän on saanut kulumaankin on yö ollut sitten värejä ja käsiä ja ihoa ja hengitystä täynnä. Vieras kaupunki on kaunis ja joki kutsuva, eikä mikään siellä oleva voi ainakaan tätä onnettomammaksi minua tehdä ja perään mietin että voiko sittenkin, entä jos itken sielläkin K:a enkä tapaa enää koskaan ketään enkä saa ystäviä, sosiaalista verkostoa joka kuitenkin on täällä, mitä vanhemmaksi tulee sen vaikeampaa on aloittaa kaikki alusta, ei ihmisiin niin vain tutustuta eikä varsinkaan mitään syvempää eikä luottamuksellista luoda, entä jos olisin siellä aivan yksin ja toisaalta, entä jos juuri se olisikin hyvä. Olla ihan yksin, jättää muitten ihmisten tuottamat pettymykset taakseen ja olla riippumatta kenestäkään.
Tänään lähden vanhan työkaverin kanssa miesmetsälle pikkujouluhumuun. Hän on fiksu ja nätti, mutta eipä se hänelläkään kukaan vierellä pysy muutamaa kuukautta pidempään. Itse ajattelen olevani se rumempi wingman, joka voi madaltaa jonkun körilään kynnystä tulla juttelemaan. En usko kostuvani reissusta kuin rahanmenoa ja humalan, mutta onhan sitä siinäkin jo ihan riittävästi asioita yhdelle lauantaille. En yksinkertaisesti usko löytäväni enää ketään josta jaksaisin kiinnostua. Toiset osaavat vaihtaa miehiä ja suhteita kuin sukkia ja suorastaan kärsivät siitä, kun joka paikassa miehet heitä haluavat ja vonkaavat. Itse jumitan yhteen kuin turvavilttiin, eikä ikinä ole ollut pelkoa siitä, että minut nähtäisiin potentiaalisena kumppanina tai edes patjana. Enkä tiedä, mikä niitä toisia naisia siinä harmittaa, että heidät niin seksuaalisen haluttavina kumppaneina havaitaan, ystävyyttäkö he kaikenlaisten kollien kanssa kaipaisivat? Ehkä osalle ystävyys on yhtä hankalasti saavutettavissa oleva haavekuva kuin toisille rakkaussuhteet, ja siksi pitää kerta toisensa jälkeen yrittää ystävystyä selkeästi rakkaudenjanoisten miehepuolikkaiden kanssa. Note to all: ihmiset yleensäkin kaipaavat syvää ystävyyttä varsin harvoin ja varsin vähän. Jos joku (mies) jotakin on tyttöystävämateriaaliksi kerta toisensa jälkeen noteeratusta naisesta vailla, se on aina seksi tai rakkaus tai molemmat. Säästäkää kaikkien vaivaa ja unohtakaa kaveeraus oman ikäistenne kanssa, hakekaa ne ystävyyssuhteet sitten vaikka papparaisista. Tosin ei sekään tie välttämättä ole mutkaton.
Seksiakti on toiminto, jolla kestää ympäröivän maailma ja tuskan, kertoo radiossa vakavan kuuloinen nainen Suomen seksiriippuvaisten tilanteesta. Riippuvuuksien ja niiden murehtimisten sijaan olisi syytä pohtia aivosolut sauhuten miksi tämä maailma on niin vastenmielinen, että ihmiset masentuvat, päihtyvät, panevat, pelaavat, tappelevat ja turruttavat tavalla tai toisella itseään enenevän reilulla otteella kun ilmankaan eivät kestä olla. Kun katson ulos ikkunasta, en näe mitään, mitä haluaisin vaalia. Tervehdin laskevia syntyvyyslukuja ilolla, en ole yksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti