Juoppokämppä

Asun nykyään kimppakämpässä. Kämppäkaverina. Kaverina kämppis, kämppis kaverina. Jii on hyvin herttainen poika, ollaan tunnettu vuosikausia sen kanssa ja reissattukin kerran Aadamiin yhdessä. Se oli hyvin hyvin päihtynyt reissu se, hihiteltiin Vondelparkissa kun lammen vastarannan pusikossa oli mielestämme käynnissä vuosisadan bileet - itse muuten etsin jatkuvasti vuosisadan bileitä, niistä saa vinkata - ja kun kuljettiin lyhtykaduilla oltiin varmaan niin ihastuttavan hupsuja turistilapsia hymy korvissa ja ihan eksyksissä, there's a discount for stoned people huikkasi seksishown ovimikko ja mehän kikatettiin, kauhee tohina käynnissä joka paikassa siellä myydään ja ostetaan kato nyt toi meni sisään hui kauhistus. Minä toin Jiille aamulla munaa sänkyy ja Jii taas vei minut ihanalle rannalle Zandvoortiin, sinne mieleni palaa aina vain uudelleen takaisin, ääretön meri ja raukea ajattomuus. Ulkona sataa vettä.

Tällä viikolla oli tarkoitus valkaista nenää oikein kunnollisesti, vaan niin kuin moisessa tuppaa käymään kävi tälläkin kertaa niin, että tukevasti humalassa on oltu lähes joka päivä, aina kun päätän selvistellä olen pahemmin päissäni kuin päihdeviikoillani. Minä olen alkoholisti, sen sanominen ääneen ei tee kipeää koska se on totta, olen juoppo, humalahakuinen, päihtymistarkoituksessa toheltava joka purkin nuuhkija, minä en ole ollut selvänä vuosiin eikä minulla ole tarkoitus selvänä olla tulevaisuudessakaan, tällä radallani jatkan jollei joku komeetta kampea palloani täysin raiteiltaan tuntemattomille urille. Ehkä Jeebus tai vuorikiipeily pelastaa, mistä, onko mitään mitä pitäisi pelastaa. Fiinisti pidän itseäni HFA:na, minähän olen korkeakoulutettu ja fiksu, akateemisissa hommissa ja vastuullisissa tehtävissä, luottamushenkilö ja organisoija, asiat kuntoon ja hommat hoituu. Tuleekohan minusta koskaan sellaista puistossa notkuvaa paskapöksyä, löydänkö minäkin itseni jossain vaiheessa katkolta ja putkasta ja sillan alta nuokkumassa, meneekö työ ja asunto ja lopulta kaikki, kassi kädessä saan kuljeskella päämäärättä kaupungin kaduilla koko omaisuus sylissä. Joskus mietin millaista olisi olla selvinpäin, mutta mietinnöissäni en koskaan kovin pitkälle päälle koska en keksi yhden yhtäkään syytä vieläkään moiselle, miksi, se alkaa jyskiä takaraivossa saman tien ja sitä kai se viinapiru mielelle tekeekin, saa junnamaan tässä oravanpyörässä aina vain vailla tolkun hiventä. Koska miksipä ei, mitä sitä muutakaan olisi.

K on kovan luokan juoppo kanssa, sen kanssa eilenkin tintattiin kaksin käsin filmit poikki. Itse en muista mitään loppuillasta mutta sen verran välähdyksiä mielen liepeillä näkyy, että tajusin sentään polkupyörän talutella kotipihalle. Toivottavasti ei mennyt kauhean myöhään, näkkileipää ainakin popsin yöllä, se on hyvä syyä joskus jotain kun ei tässä juomisen tohinassaan muista yleensä edes haukata mitään. Tai ei tee mitään mieli, kaiholla muistelen teiniaikojen krapuloita jolloin sipsi ja pitsa maistui, kaikki oli hyvää ja suolaista rasvaa tihkuvat herkkupalaset etenkin. Nykyään ei vain tee mieli. Mitään. Kaikki maistuu tuhkalta, olen siis syömättä.

Juopot miehet ovat aina vedonneet minuun, niihin minä retkahdan, retkuihin, retkuilen niiden kanssa. Tupakinsavu yhdistettynä sänkiseen juoppouteen notkauttaa polvet niin veteliksi, että onneksi on humala tekosyynä kontata ja itkeä koko matka kotiin saakka. Miksi se juoppo ei tajua mitä sillä tässä olisi. Minä ja puoli valtakuntaa.

Hei levoton poika mä oon heikkona suhun
ja säkin vähän kai muhun
vaikka et haluu sitä vaan myöntää.

Läpi repaleisen mätäkuun

Minä täytän tänä vuonna pyöreitä. Sen kunniaksi on jo sadellut vaikka minkälaista kunnianosoitusta, viimeisimpänä olen alkanut kärsiä närästyksestä ja valtio kiitti olemassaolostani kutsumalla syöpäseulontoihin. Tuliko lapsena parempia lahjoja, vai olenko vain kiittämätön rontti näiden kehollisuuteen liittyvien epämiellyttävien uusien tuttavuuksieni kanssa. Syöpä se tästä vielä puuttuisikin, närästyslääkkeidenkin ostaminen jotenkin epäilyttää. Vaan kai se on pakko, ei tästä enää nuorene sano vanha kansa tai joku muu ylen viisas taho. Huh ja minä se ajattelin olevani aikuinen joskus alle kaksvitosena, voi pojat, onneksi en tiennyt mitä kaikkea kremppaa se vielä tuleekaan. Enää en onneksi ajattele kovinkaan paljoa olevani aikuinen tai muutenkaan kai yhtään mikään, ja kremppaa varmaan vasta luvassa onkin seuraavilla kymmenyksillä.

Tällaisena vanhana matriarkkana olen myös ottanut oikeuden olla tosi erimielinen kaikenlaisten asioitten kanssa. Esimerkiksi. Tajusin jo jokunen vuosi sitten, että en ole kiinnostunut matkailusta sittenkään, vaikka niin kai kuvittelin jossain vaiheessa. Kuten Kansanradioon kerran soittanut viisas henkilö tiesi, ei ulkomailta saa kuin pahaa mieltä ja tauteja. Ja jos se nyt ei ihan noin olisikaan, niin mitään viehtymystä tai lähdön paloa johonkin huitunvittuun en enää koe, mitä minä siellä. Vieraita kieliäkin ja kaikkea sen sellaista, minä märritän mieluummin kotosalla. Tai kotimaamatkailen, koen melko suurta eksotiikkaa naapuripitäjän perämettiin autoilemisesta, sinne kun menee paikallispubiin istahtamaan on olo vähintäänkin kuin turistilla. Ei se eksotiikka kilometreistä ole kiinni. Lisäksi tietysti valveutuneena ihmisenä vihaan lentokoneita ja pidän moisilla matkaamista epäeettisenä, epämiellyttävänä ja epäilyttävänä noin muutenkin. Helvettiäkö sitä pitää mukamas maailman toiselle laidalle päästä alle vuorokaudessa, johan sen lapsonenkin tajuaa että joku siinä yhtälössä mättää. Ei tämä maailma ole mikään kultatarjotin josta suuhunsa saa popsia maukkaimmat hedelmät ja jättää muille mätiä rankoja rakennuspilareiksi elämään, joku roti siihen olemiseen saatana.

Jättäkää ulkomaat ulkomaalaisille, menkää Kainuuseen kattelemaan aitoa menoa.

Pidin K:on radiohiljaisuutta jonkun viikon, hurrah. En vastannut monista puheluista ja viesteistä huolimatta, kunnes sitten laitoinkin itte viestiä kun yksi yhteinen asia oli kaatumassa minun niskaani hänen sille taholle vastaamattomuutensa takia. Ja tässä sitä taas ollaan, piip piip tekstiviesti tuletko no minne jaa mitäs siellä aha no ok menee hetki. Miks mä oon tällanen? Miks se paska roikottaa mua koko ajan nuorassa perässään eikä lopeta vaikka mä oon sanonu siitä, mä oon helvetti kirjottanu sille kirjeenkin ja postittanu sen ja se on tullut perille, miksei mikään mene sen kalloon perille ja miksi minä oon niin säälittävä typerys että roikun roikkumistani sen tossun nauhassa kiinni vaikkei siltä heru sitä mitä minä haluaisin. Kiristää niin että helvetti.

K sai myös turpaansa kapakassa oikeen vanhan koulukunnan natsilta. Minä pyyhin veret ja paikkasin naaman, siinäkin sutakassa mietin vain sen posken karheutta ja huulien pehmeyttä. Se oon varmasti minä joka sitä rotia tässä kaipais, rottinkikepukasta kalloonsa kenties.