Sitten se pitkästä aikaa taas ottaa mua kädestä kii. Ollaan seikkailulla kaupungin laitamilla ja keskikaljamies kysyy aiotaanko perustaa perhe ja pidä tuosta naisesta kiinni ja sitä samaa mitä aina ja kaikki tuollaisissa paikoissa meistä kommentoi (kai se näkyy naamasta kilometrien päähän kuinka paljon minä rakastan, ei sellainen voi jäädä huomaamatta), ja K pistää Kenttiä soimaan ja ottaa mun kädet omiinsa ja silitellään siinä sitten toisiamme ja kumpikin hymyilee ja tuntuu että aika pysähtyy eikä ole ketään muuta kuin me ja
...ja sitten se ei ole kuitenkaan mitään. Tämä näyttää ankalta, kuulostaa ankalta ja tuntuu ankalta mutta K:n mukaan se on kai koira joka ulvoa ulistelee ulkohäkissä parka poloinen marrashyhmästä kärsien. Tulen taas kärsimään tästä ja välillä kyllä iltaisin itkettää, mutta en pysty en voi kääntyä tästä pois, olen niin varma ja rakastuneet ovat kuuroja ja sokeita ja hölmöjä enkä kai osaa kuin hölmöillä tässä kunnes tulee jokin sellainen hetki että...
Kierrän taas kehää kuten ennenkin. Rakkaus, olet kohdalleni ollut julma ja ankara isäntä. Aamuyöllä yläkerran partapotso panna ryskyttää menemään niin että sängyn päädyt seinään kolkkaa ja kumeat nautinnon urahdukset kiljahdukset läähätykset huohotukset kuuluvat suoraan tyhjään syliin tyhjään petiin ja panen korvatulpat korviin. Unissani on murhaaja vapaana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti