Helppo sunnuntai

Oli ihanaa. Hyvin välitöntä ja helppoa, ei vaivaantuneita hiljaisuuksia tai tauotonta pakonomaista puhumista, jotenkin ihan vaan luontevaa ja mukavaa yhdessäoloa. Sunnuntaina se työntyy mun sisään heti aamusta unen ja valveen rajamailla, huomenta ja suudelmia ja tuntikausia hikistä kiehnäämistä, panemista, suutelemista ja silittämistä, välillä mietitään josko sitä nousisi ja lähtisi käymään kaupungilla mutta jääkaappia ja siideripulloa pitemmälle ei päästä kun kosketukset muuttuvat jo vaativammiksi, suudelmat syvenevät ja kohta se on taas mun päällä ja sisällä ja sylissä ja edelleen kaikki on niin kovin luontevaa, helppoa ja ihanaa. Se on ihana ja mä tunnen itseni ihanaksi sen seurassa, pihalla sataa räntää mutta mun sisällä tuikkii lämmintä ja pehmeää kesäyön valoa.

Asemalla se suutelee mua ja pitää kiinni kädestä, en malttaisi lähteä ja olen pienessä hiprakassa kaikesta, ehdotan että tulisin sen luokse jo seuraavaksi viikonlopuksi ja se hymyilee ja pyytää, että tulisin jo perjantaina vaikka menisi myöhäiseksikin. Hupsua ja romanttista mutta olkoon, antaa mennä kun kerrankin tuntuu kivalta, mä haluan kulkea sen kanssa käsikädessä kaupungilla ja suudella liikennevaloissa ja hivuttaa käsiä paidan alle, olla juuri se sellainen hupsu kevätrakastuja joka ei malta pitää käsiään irti toisesta missään.

Hormonien huumassa oon myös helvetin paska käyttämään ehkäisyä. Mikä siinä kondomissa on niin vaikeeta muistaa, miten aina annan tilanteiden mennä nautinto edellä aivot perässä, miksen mä opi. 90-luvun lama ja leikatut sosiaalipalvelut, siinäkö syy välinpitämättömään toimintaani. Hetken huumassa ajattelen vain kaikkea käsilläolevaa, viikko pari myöhemmin kadun ja kärvistelen ja pelkään ja toivon ja stressaannun. Eihän se nyt ole sen arvoista, ja silti toista kaavojani. Olen typerys ja mars soittamaan lääkäriaikaa nyt, pakkohan tämä ehkäisyasia on taas saada jollekin järkevälle tolalle.

Lähenevät treffit

Tavallinen Mies tsättäilee menemään joka päivä. Mitä töissä, mitä vapaalla, mitä siellä mitä täällä. Keskustelu lipuu hienovaraisen kaksimieliseksi ja petiinsähän se minut vie kunhan vain saavun kaupunkiin. Pienessä hiprakassa kysyin josko tulisinkin pari päivää sovittua aikaisemmin, meinaa mennä työmatka-aikataulut muuten niin kiharaisiksi että tapaamisesta olisi tullut joko liian nopea hätäinen kalja tai kaksi ja moi moi vaan, tai joku outo saman tien sänkyyn ja siitä jo junaan -seikkailu. Nyt menen sinne yöksi, on aikaa olla ja katsoa.

En tiedä onko tämä hyvä idea. Kaikki on ihan hauskaa ja kepeää ja onhan se kiva vähän lämmitellä jotakuta, saada seksiä ja lohdutusta ja syleilyitä ja suudelmia, mutta onko tämä sittenkään oikein ja tuleeko tässä vaan motattua toista kuonoon ja sotkettua omia synapseja, onko mitään pointtia lähteä kepeillen kokeilemaan jotakin sellaista josta ei kepeää kokeilua enempää ole tulossa? Pitääkö kaikesta olla aina johonkin enempään, pitääkö aina olla jokin vahva tunne johonkin suuntaan jotta voi olla sinut itsensä kanssa ja rehellinen ja rento, pitääkö olla voimakas seksuaalinen halu tai vetovoima, entä jos ei ole mitään? Paitsi se kiltteys joka kiehtoo, uteloittaa, tekee mieli kurkistaa syvemmälle, kokeilla ja testata, kietoutua johonkin hyvään ja kunnolliseen.

Kun mä en itse ole niin kovin kunnollinen. Tai mä yritän kyllä, kyllä minä vuosi vuodelta olen parempi versio itsestäni ja kasvava ja kehittyvä, en minä enää käytä ja kuluta ihmisiä niin kuin tein vielä kymmenen vuotta sitten, kauhea miten julma ja välinpitämätön ja sekaisin ja ilkeä ja aika paha tapaus se tyyppi oli, ei ihme että tunteettomana jääprinsessana pitävät joissain piireissä vieläkin. Kaikki nämä tunteikkaat kokemukset omassa elämässä ovat lisänneet ymmärtämystä ja selkärankaa niin, että paremmin ja paremmin tajuan, ja siis aidosti voimakkaasti todellakin tajuan myös toisten ihmisten olevan ihmisiä tunteineen ja kokemuksineen, jokaisen sisällä on kokonainen maailma eikä sitä maailmaa saa mennä potkimaan paskasilla kengillä noin vain radaltaan. Mitä lie aikuistumista, mutta sekä omille että toisten tunteille on avoimempi ja armollisempi.

Arveluttaa siis, että sorkin tässä joko itsessäni tai Tavallisessa Miehessä jotain, jonka olisi parempi antaa vain olla. Mähän olen rakastunut jo ja ihan kiinni toisessa ihmisessä, onko se nyt sitten reilu lähtökohta. Toisaalta pääsenkö siitä rakkaudesta eroon ja irti jos en koskaan edes kokeile jotakin toista ihmistä, jollen edes yritä avata itseäni uusille tuttavuuksille. Eihän niitä Suuria Rakkauksia kävele vastaan joka päivä, ei niitä välttämättä tule kohdalle enää yhtäkään ei sitä kukaan minulle voi luvata ei taata, ei kai sen tarvitse tarkoittaa yksinäisyyttä ja maailmasta vetäytymistä ja selibaattia ja onnettomia iltoja.

Mitä siis pelkään on se, että hyväksikäytän tässä toista ihmistä, haen siitä lohtua ja samalla toivon K:n hokaavan tilanteen ja olevan mustasukkainen ja haluan kai sitten että siihen sattuu, että siitäkin tuntuisi pahalta. Tällainen kelmi se minä olen. Todennäköisempäähän on, että vatvon asioita ennenaikaisesti ihan suotta, ei se K mitään näe kun ei ennenkään ole nähnyt, ja ei se Tavallinen Mies kiltteydestään huolimatta mikään poikanen ole, se luultavasti ajattelee tästä ihan samoin kuin minä että kevät hei jes vähän jotain säpinää mikä jottei.

Vielä kun Naapurin saisi tähän sotkuun sorkkimaan. Kevät.

Ihan tavallinen mies

Levoton olo jatkuu. Narskuttelen hampaita yhteen yötä päivää ja unohdan jumpata leukaperiä, ei ihme että päähän sattuu ja hartioita kiristää kun koko puruvoimalla jauhan palasiksi päivän kerrallaan. Töitä on vuoreksi asti mutta se on hyvä, ei tarvitse ollenkaan miettiä että mitä tehdä vaikka samalla tunnen tutun turhautumisen sen suhteen, ettei kaikkea voi eikä tarvitse saada valmiiksi käden käänteessä nyt heti, saa tehdä rauhassa. Minä kun vaan aina haluan kaiken tähän heti mulle nyt, olen niin kärsimätön ja rasti kerrallaan etenijä, että työpöydälle kertyvät tekemättömät tehtävät aiheuttavat harmistumista. Kuvittelen kai olevani jotenkin epäkelpo kun kaikkea ei voi ahmaista minuutissa.

Vapaa-aikarintamallani juoksen ja säntäilen, mutta yritän pitää myös rauhallista tasapainoa -- kotisohvalla olisi hyvä  maata ja olla vain, voi kun oppisin nauttimaan siitä automaatilla enkä vasta maanitteluiden ja treenailujen jälkeen, minun on niin vaikea vain olla. Joka illalle on taas jo menoja ja tuloja, jossain pitää olla ja kissat huutaa ovella ikäväänsä, minne sinä taas menet pysy tässä ollaan vaan ei tarte olla niin ihmeellistä kummallista jotain suurempaa ja parempaa. Vihreämpää, aidoista yli naapurin puolelle, siellä on varmasti jotakin kokemisen arvoista pakko mennä, mieli ei saa rauhaa vaan haluaa kääntää joka kiven ja kannon.

Säntäillessäni houkutin petiini myös Kämppiksen kaverin, se hiippaili yöllä oveni taakse ja kysyi mahtuisiko viereen ja minä ajattelin että mahtuuhan tuota, seksiähän minä olen vailla ja syliä ja käsivarsia ja jotain joka silittäisi, vielä aamullakin se otti minut syliin ja painoi rintakehäänsä vasten ja silitti hiuksista, huomenta ja suukko eikä tietoakaan mistään vaivaantumisesta, lähdettiin vielä yhdessä kävelyllekin puhelemaan sitä ja tätä ja kaikkea ja ei mitään. Lähtiessään se kysyi että olenko tulossa sen kotikaupunkiin joskus tässä, ja koska olen kuin olenkin sinne kohta menossa, toivoi se että voitaisiin silloin sitten. Nähdä tai jotain.

Ja se on ihan tavallinen, ihan tavallisen näköinen ja oloinen, se ei ole koulutettu eikä palavasieluinen eikä ehkä erityisemmin mitään mieltäkään mistään, mutta se on jotenkin kauhean kiva ja kiltti, ennen kaikkea kiltti, ja minä mietin että olisiko joku sellainen juuri sitä, mitä minun kannattaisikin nyt kokeilla kaikkien näitten kusipäitten ja rikkinäisten ja juoppojen ja ongelmaisten jälkeen, joku ihan tavallinen työssäkäyvä miehentallukka joka tykkää nussia ja kattoa elokuvia, juua kaljaa ja kävellä kaupungilla, olisiko tämä juuri sellaista jolle nyt kannattaakin antaa mahdollisuus ja olla vaan, eihän tästä tarvitse tulla mitään tai olla tulematta mitään, sen kun kattelee ja on ja muistaa hengittää.

Että kai minä varmaan siis soitan sille sitten kun työmatkani ko. henkilön kaupunkiin lähenee. Merkillistä.