Ei onnistu

Ei jumaliste mä en näköjään voi nähdä sitä K:a enää ollenkaan ilman, että oon ihan vitun masentunu kiukkunen vihanen pettyny heti sekunti tapaamisen päättymisen jälkeen. Ei tästä tule mitään, asia selvä, nyt tämän pitää antaa olla siellä off-tilassaan ihan täysin kerran se ei enää halua pitää muhun yhteyttä enkä minä enää pidä siihen yhteyttä. Ei mitään satunnaisiakaan tapaamisia sitten enää ollenkaan ei ei ei kannata. Oon niin loputtoman onneton tämän suhteen kanssa ja näköjään tulen myös olemaan loputtoman onneton jos yritän sen pitää elämässäni millään muotoa mukana, joten johtopäätös on selvä: ei sitten. Kuuleman mukaan Naapurin Rouva ja ex-Heila sanoivat sille syksyllä, että pitäisi etäisyyttä minuun silloin, kun se sienten popsimisen jälkeen oli jossain selkeämmässä ja positiivisemmassa tilassa, ja näköjään se on ottanut lusikan todellakin kauniiseen käteensä. Selvää lopetustahan minä toivoinkin, niin että mitäpä tässä enää poraamaan yhtään mitään sen suhteen. Ei mikään pysy väkisin, antaa olla.

Lisäksi pitää lopettaa suhde Tavallisen Miehen kanssa, haluan olla ihan vapaa ja välinpitämätön kaiken suhteen. On selvää, että teen sille nyt ihan just sitä mitä ei pitäny, eli roikotan sen sydäntä siinä löysässä hirttonarussa missä omaani on roikotettu jo vuosia, jahkaan ja vehtaan ja pompotan ja pidän just sopivasti välimatkaa niin, että olen melkein siinä mutten sitten kuitenkaan. Ei siitä tämän kummempaa tule, laastari teki tehtävänsä ja hoivasi sydäntä takaisin itseriittoisen yksinäiseksi Suuren Rakkauden jäljiltä, seuraavaksi on otettava nokka kohti niitä kuuluisia seuraavia pettymyksiä.

Vittu kun vituttaa enkä jaksa uskoa, että tämä elämänvaihe tulee ikinä olemaan sellainen, jota katson taaksepäin hymyillen.

Limakalvoja ärsyttää

Koska olen aktiivinen uimahallin käyttäjä, tulee muiden muidujen kanssa hilluttua alasti säännöllisellä otteella ja nähtyä monemoista taapertajaa puberteetti-pupuista toinen jalka ja ehkä jo olkapääkin haudassa -henkilöihin. Yksi asia raivostuttaa mua yli kaiken, ja se on tyhjän kiulun jättäminen kuumaan saunaan. Että haloo ja onks valoo? On se nyt yks perkele ettei sitä kippoa voi muka käyttönsä jälkeen käväistä täyttämässä, eiköhän se seuraavakin saunaan tallustaja tahdo niitä löylyjä kiukaalle nakata. Vaan mistä nakkaan kun kiulu on järjestäen tyhjä ja tulikuuma. Joka kerta nousee raivomittari jonnekin kiehuvan punaiselle kun tämän kohtaan, ja kohtaan tämän suututtavan näyn vähintään viikottain.

Kävin uimahallisaunomisen ohessa auttamassa lapsiperhepariskuntaihmisten remontissa, siellä missä sitten taas sekosin K:n kanssa aikaa viettämään, mikä oli virhe, koska sydän on aina karrella ja on se nyt kumma etten saa itseäni siitä revityksi pois. Se mikä lapsityyppien kohtaamisesta käteen jää, tapahtui se sitten ohimennen kaupungilla, pidemmällä kaavalla toisten kotona, vilauksena tai ajatuksen häilähdyksenä, on aina valtava riemu. Ai että jumantsuikka THANK GOD I DON'T HAVE A BABY juhli sinkkuelämän seksilady ja yhdyn kyllä siihen juhlaan rinta riemusta paisuen. En vihaa lapsia, ja toivon toki että niitä tehneet ovat tilanteessaan onnellisia, mutta pakko myöntää että en käsitä sekuntiakaan mikä hulluus saa ihmisen moiseen hommaan etenkin maailmassa, joka on tuhoutumassa ihmisten arrogantin välinpitämättömyyden pesuvesissä, syöksymässä junttien johtamaan sotaan ja jossa jo ennestään on ihmistä ihan moninkertaisesti enemmän kun tartteisi niin, ettei tänne kyllä yhdenkään ole milläänlailla tarpeen saati välttämätöntä puskeä yhtäkään poloista lisää kiusattua maata kyntämään.

No se siitä. Toivottavasti seuraavalla kerralla saunassa on a) vettä kiulussa ja b) joku suloinen pikku natiainen, jotta voin matkata onnellisena kotiin tietäen, että lasta ei tähän elämään ikinä tule ja helvetin hyvä niin.

Olisit vain jäänyt kotiin

Tuijottelen sitä silmiin ja haluaisin niin kovasti silittää poskea reittä hiuksia voi hyvä tavaton miten rakastan sen käsiä käsivarsia sormia kämmeniä. Juttelin ihanan Teen kanssa vaikenemisen kulttuurista ja siitä, kuinka sattuu kun ei tule kuulluksi huomatuksi, kun jää vaille ja miten kauheaa on huomata kuinka oikeastaan itkee sen jonkun oman pienen itsensä puolesta, mitenkä sen ihmisen kaltoinkohtelu resonoi vielä tässäkin päivässä, sen saman hädän ja pelon saa joku triggeri pintaan. Olenko minä hitto vastuussa edes itsestäni jos reagoin kuin pikkulapsi niitä pikkulapsen hätiäni jotka silloin jäivät vaille syliä ja lohtua? Onko kukaan, ja mitä tälle olisi armoa enempää tehtävissä, onko aloitettava jooga ja meditaatio jota olen kyllä jo miettinytkin hyvän tovin sillä minun olisi ihan pakko oppia rentoutumaan, napsahdan poikki jollen saa mieltäni asettumaan tunteita tulvimaan, minun olisi aivan pakko oppia lohduttamaan ja paijaamaan itseäni enemmän.

Ja kun edelleen tekee mieli huutaa että minä haluan haluan haluan vain sen yhden vain sen en mitään muuta en ketään, vain sen ja sen silmät ja käsivarret ympärilleni vahvan sylin omani tai sen, minä kannattelen vaikka koko maailmaa jos se meinaa romahtaa sen alle, ei ole mitään liian raskasta minun kannettavakseni.

Halu on voimakas ja järki taistelee vastaan ja ei kai tässä todellisuudessa ole mistään muusta kysymys kuin menettämisen pelosta. Alistun ja kerjään, koska pienikin hymy on kuin palkinto kerjäävälle piskille, kaikki ne pienetkin rapsutukset saavat hännän vispaamaan tassut tanssimaan kielen lerpattamaan kilometrin päähän suusta sylkitipat valuu kuolaa koko naamalla. Ajatus ilman olemisesta kuristaa vatsan kasaa saa kyyneleet silmään en halua menettää en, ikään kuin tämä paska olisi muka siedettävämpi vaihtoehto.

Jos päästäisi irti olisi vapaa. Ei kai pakeneminen ole huono vaihtoehto tässä, ja jos ikävä ei sillä helpotakaan olisi syy ainakin liian kaukana jatkuvasti murehdittavaksi.

Tunnen oloni niin tavattoman typeräksi.