Ääääh

Tuntuu et mokasin. Vee soitteli eilen että kapakkaan, kun se tuli seksimatkaltaan takas kaupunkiin. No mä lähin, se venähti tietenkin pitkäksi ja lopulta tuotii se meille nukkuun ettei sen tarte talsii yöllä jonneki lähiöön kotiansa. Oltii hetki kahen, tartuin sitä kädestä noin muuten vaan, tuntu hyvältä idealta siinä humalan vaiheessa ja muistikuvat on vähän katkonaiset, mut et se tais sanoo että ei, ei ei.

Ei se ei sinänsä harmita, vaan enemmän koko koskeminen toiseen sikäli, että noh torjunta aina ärsyttää ja toisaalta on ollu niin kiva olla sen kaverina nytten, että mietityttää pilasiko koko homman. Tai et ainakin saiko siihen jonkinlaisen kynnyksen nyt väliin. Turha mennä selitteleen että ööööö no empä tarkottanu mitään. Selittely on aina todella turhaa vaivaa, olkoon asiat sit miten on, niin ikinä ei kannata jälkeenpäin alkaa kaunistella tai selvennellä yhtään mitään. Parempi olla hiljaa tai olla kun ei oliskaan. Vaikka toisaalta, ite joskus tollasista en oo niin kauheesti jälkeenpäin miettiny mitään. Ehkä oon vaan spessu, mama said I'm special.

Mistä sen voi sitten tietää mitä muut ajattelee? Tai että pitäiskö siitä edes välittää. Miten taas sitten voi olla välittämättä? Morkkis tuntuu joskus kohtuuttoman raskaalta,ja eksistentiaalinen kriisi ulospääsemättömältä elämän raamilta. Lääkitsen itteeni juomalla viskiä.

Kapakkarallia

Jeesus mitä narkkarimenoa taas. Huumeet on hukassa, myllätään kämppää ympäriinsä että mihin helvetin vittuun ne ois voinu jossain sekopäissään tunkea. Ja sen kerran ku niitä oikeesti säästi, ettei popsi kaikkea pois kerralla, niin eikös ne sitten ite johonkin hukkaakin. Epäilevä Tuomas sisälläni vilkuilee välillä heilaa silmäkulmasta ja miettii, että vitun mulkun mulkku ootsä vieny mun päihteet saatana minä sut tapan jos oot vitun paska. Sweet romance, se on kuulkaa päihdeasiat sellasia että siitä on leikki kaukana.

Asunto on onneksi rajallinen, ja siivousprojekti erinäisiin paikkoihin muutenkin ollut agendalla, joten siinä samallahan tässä tulee lyötyä kaksi kärpästä yhellä iskulla. Jos mun huumekset täällä on, niin kyllä ne löytyy.

Istuin eilen eksän ja nyksän ja Been ja Jänön kanssa kaljalla. Kiva kombo meitä siinä, Heila sit lähti kotiin kun taas ihan ihme kyllä se ite aatteli olevansa niin humalassa, ettei sen seura oo enää kellekään miellyttävää ja ettei jopa sen oo ees ittekseen järkevää kiskoo enää yhtää tuoppia kitaansa. En vastustellu, minähän pääsin jäämään sit Jänöpupun kanssa kahden kesken johonkin tuhottoman kalliiseen menomestaan, jossa tällasina kalkkiksina jäätiin kyllä aulan puolelle ja jätettiin diskohelvetti niille, jotka helveteissä viihtyy.

Jänölle tilitin paitsi siitä, että pitäskö mun ja Heilan erota, myös siitä, että oisin siihen vähän ihastunu. Sit puhuttiin panemisesta noin yleisellä tasolla, Veestä ja sen naissotkuista sekä muuten vaan vatvottiin hommiamme. Astetta hatarammat mielikuvat on keskustelujen varsinaisesta sisällöstä tai siitä, että minkä vuoksi muutama pyryharakka mulle hermostu pilkun pintaan (vissiin halusivat Jänön ja olivat ihan että HäH DaA MiTeN VoI olla tollasen seurassa toi ihana ihana mies MITEN VOI). Onhan se Jänö ihana, se vaan ei joko oikeen sitä ite tajuu, tai sitten se on tehny yksinäisyydestä ja jurottamisesta sielunsa temppelin. Jos ei mitää koskaa kokeile, ei voi tulla turpaankaan. Tosin sillon ei voi tulla koskaan mitään muutakaan.

Yllättävän lepposesti olo on nyt (neljännen loivarin siivittämänä) sellanen, että on pääosin iha sama mitä se kelaa tästä mun ihastumisestani tai mistään tänään, on jotenki sellanen maailmanlopun meininki taas etten aivan erityisen paljon juuri tällä hetkellä pelkää kasvojen menetystä tai muutakaan ärtymystä sen taholta. Minä en sitä vainoo tai muuten ahdistele, joten en nää mitään syytä, miksei siihen kohdistuva ihastus ole vaan ja ainoostaan imartelevaa, vaikkei se musta niin innostunu oliskaan. Asia erikseen tietenkin Heiluuden ja Jänön ystävyys, sekä se, että kaverin tyttöystävähän tuppaa olemaan luokkaa ei-saa-koskea.

Veelle ehdotin lisäksi kimppa-asumista, jos tässä muutto tulee eteen. Sen kanssa vois olla hauska jakaa asunto.

Maanantai

Mä oon jotenki niin jumissa ja eksyksissä, enkä mä tiedä mitä tehdä. Tai että eksyksissä oon varmaan ollu koko ikäni, koska ei mulla oo ollu koskaan missään eikä kenenkään kanssa hyvä olla, ja jos onkin ollu, niin hetken perästä kuitenkin kaikki on muuttunu tai oon alkanu haikailla ja murehtia jotakin muuta ja muita.

Nähtiin viime viikolla Jänö, se oli unohtunu dokaamaan kapakkaan. Menin vessaan istumaan pää polvien väliin ja luuppaamaan kuinka helvetin ihastunu mä siihen oikeen oon, kuinka pelkkä sen näkeminen saa hymyn nouseen kasvoille ja mielen lämpimäks, ja kuinka totaalisen typerää ja turhaa koko ihastuminen on kun se ei voi edetä mihinkään ainakaan tällä hetkellä. Ja tuskin muutenkaan, tuskin tilanne oli radikaalisti erilainen vaikka mä sitä voisin vapaasti jonneki pyytää mukaani. Ei se lähtis, ei mun kanssa ainakaan, eikä ehkä kenenkään.

Pelkkä silmän ilo ei pitemmän päälle riitä.

Ja sit mä tsättäilin Veen kanssa sen naisseikkailuista, kuin se ottaa koko homman ku vähän sivustaseuraaja, että kyllä joo mieli tekee ja kivahan se nainenkin kai on ja muutenkin homma on ihan ok, mut samaan aikaan tietää, että ite voi käyttäytyy miten vaan jäätävän kylmästi, ihan silmänräpäyksessä unohtaa koko homman tai leikkii mukana niin kauan, kun se itelle tuottaa jotakin hupia. Ollaan molemmat ehkä tunne-elämältämme jotenkin vitun vinksallaan.

Kun vinksallaanhan tässä koko elämä on. Mua repii kaikki asiat, mä oon heilalle vaan vihanen ja vittumainen joka saatanan sekunti kun ollaan hereillä, koska kaikki mussa itessä ärsyttää mut vereslihalle. Miksen mä eroo siitä? Tai miksen mä osaa olla sen kanssa? Miks helvetin vitun vitussa mun elämäni on aina tätä kehän kiertämistä ja ikuista lykkäämistä ja jahkaamista, miks mä en vaan osaa ajatella että no nyt, nyt kerta kaikkiaan mun on pakko laittaa tälle stoppi tai ylipäätään tehdä jotakin, kun koko ajanhan mä mietin sitä eroomista.

Mä haluisin jonkun toisen tekevän ja elävän kaikki ne asiat, joita mä en osaa enkä jaksa enkä halua tehdä. Ja hassun vinkeesti välillä musta tuntuu, että joku muu tätä kaikkee elääkin, ja mä katon vaan sivusta tai takaviistosta että heh kappas kun se noinkin keksi tehdä. Enkä mä ite tunne yhtään mitään.

Trairai

Kävin eilen moikkaamassa taas Beetä, piti vaan tosissaan piipahtaa ihan pikasesti ja lähtee sitten kotia katteleen vaikka telkkaria tai esimerkiksi nukkumaan, koska nukkuminen olis joskus tosi hyvä juttu (jos vaan sais sitä unta, se on piilotellu taas viikkoja eikä enää oo minkäänlaisia nukahtamislääkkeitä jäljellä ja reseptilläkin vaan melatoniinia, joka sinänsä parantaa kyllä unen laatua mutta eihän se hitto vie auta nukahtamiseen niin päin mitenkään ja on vielä niin pirun kallistakin että turha ajatellakaan ostavansa sitä nyt).

Kävi kuitenkin niin, että lähettiin Been kanssa kapakkiin ja kun mulla ei ollu eikä ole sitä rahaa niin kummasti jonkinlainen putkimies innostu tarjoomaan olutta, polvistumaan mun eteen ja kertomaan koirafantasioistaan puoleksi illaksi, jonka jälkeen jostain syystä jokanen tiskille asti ehtiny miehenpuolikas tarjos mulle juoman. Raha, sen puute tai liiallinen omistaminen ei koskaan millään tavalla estä, edesauta tai rajota kuppiloissa hillumista, sillä tekevä ehtii ja jos ei mitään etsikään niin edestään silti löytää. Kolme oluttuoppia esimerksi jossain vaiheessa sekä keltapaitaisen nilkin jonka kanssa puhuttiin ammatillisesta kasvusta ja kulttuurisesta jatkumosta yhteiskunnan kantavana tekijänä ja syrjäytymisen ehkäisijänä. Kaksi neroa yhdessä tuottaa vaan viisaita sanoja ja hillitöntä skeidaa. Humalaanhan se sitten johti tällä konseptilla ja ilta päätty parkkipaikalla läähättämiseen sisään-ulos-sisään-ulos kuola valuu kyrpä suuhun niele niele niele kiitos ja moikkaillaan.

Että sellasta sitten tällä kertaa taas, rairai raikuli raikaa. Vaikee taas sanoa kuinka vaikee olo kelläkin tämän jälkeen on, ittee ei niin hirveesti paina mutta katumus on sellanen juttu joka monesti tulee viiveellä ja jälkeenpäin, siinä vaiheessa kun ei enää virnuiluta ja hymyilytä entisajan toiminnot vaan tunnelma on lähinnä vaivaantuneen kiusallinen. Joskin on tuokin elin suussa käyny ennenkin, ja johan tässä on koko kesä kärtetty uusintaa (enkä minä ole edes ollut se suurin kärttäjä, ehei en suinkaan enkä tällä kertaa todellakaan), eli shame on him joka tästä tunnontuskia itselleen ottaa. Piruuttani käväsen virnuilemassa vielä joutessani, kokeilemassa kepillä jäätä ja tunnustelemassa hiusrajaan asti punastuvia mielialoja.

Sielu halajaa pois, vapaille laitumille kirmailemaan, kuljeskelemaan pöpelikköön ja lähiöihin katoamaan.

Elokuu

Kaikista kuukausista ihanin on elokuu, kun vielä on lämmintä mutta kuitenkin jo pimeää, kadut kiiltelee ja askeleet kaikuu kerrostaloista, täytyy päästä seikkailuille hämärtyviin kosteisiin lämpöisiin öihin. Vielä ehtii olla ulkona ja puistoissa, juomaan taskulämmintä olutta tai valkoviiniä (valkoviini on kesäjuoma jos joku, valkoviiniä ja vissyä sekaisin niin drinkki on valmis) ja nähdä ihmisiä, tapahtumia ja paikkoja.

Istuttiin kantakapakissa Veen ja Heilan sekä Jänön kanssa, puhuttiin täysin yhdentekevistä asioista ja jatkettiin lopulta hiukan liian pitkään ja hiukan liian monen päihdyttävän juoman kanssa siihen nähden, että minä menen kuitenkin aamuisin töihin ja vähät unet kostautuvat takuuvarmasti viimeistään lounaan jälkeen nuokkuvina silminä ja tahmaisina ajatuksina, ei silloin saa mitään tehtyä minkään suhteen muttei voi kuitenkaan ihan kotiinkaan lähteä, ei niin aikaisin. Eikä siinä kyllin, että myöhään meni jo itsessään kaupungilla, kun Vee piti vielä tuoda meille nukkumaan ja eihän siitä nukkumisesta meinannut tulla alkuunkaan mitään kun unilääkkeeksi ajattelin että hiisataan nyt kimpassa ihan pikkurikkuriikkisen ja sitten tutimaan.

No pari tuntia myöhemminkin vielä selattiin naisten kuvia ja mietittiin tissejä, ja Veen käsi silitteli reiden sisäpintaa ja otti sormista kiinni, voi luoja kun tietysti piti olla sääretkin ajelematta (olen niin naisellinen, homssuinen ja suttainen ja vähän miten sattuu sinne päin jos minnekään) niin kuin tietysti aina, jos joskus koskaan kenenkään kanssa on mitään yllättävää silittelyä saati suoraa toimintaa niin se on aina sillon kun on räkä poskella tukka takussa polvet mustelmilla likaisissa vaatteissa meikittä ja krapulassa, ei ikinä silloin on kun kaikki vimpanpäälle tiptop tipirilli. Vee oli pokannut jonkun tissimissin viikonlopun megajuhlista, voittanut tukun rahaa ja hukannut muistinsa, mutta juhlinnan jälkeisessä huumassa se ei vielä paljoa paina, ei vielä siinä vaiheessa kun se mitä muistaa nostaa väkisinkin virneen kasvoille ja kutkuttaa kivasti mielen pohjaa. Itsevarmuushan siinä nousee kohisten ja olo on väkisinkin väkevä, olisihan sitä kiva ollut polkaista, noin niinkun ihan ilkamointimielessä.

Ja musta vaan tuntuu, että näitä epämääräsiä seksuaalisia lupauksia ja vihjauksia on ilmassa suuntaan jos toiseenkin jatkuvasti, vähän varovaisesti ja kokeilevasti (no kuinkas muuten, onhan mulla heila ja vaikka yksi jos toinen tietää tämänkin tarinan taustat ja ne ei niin kivat yksityiskohdat sekä omakohtaisestikin kuinka mulkku voin olla jos oikein annan mennä eikä meinata) puolihuomaamattomina kosketteluina, viestittelyinä, suuteluina ja arvuutteluilla, niin lopulta kuitenkin äh niin harmittavan vähäisesti aktualisoituvina akteina ja tekoina. Onkohan se parempi niin?

No ei vitussa.