Suklaa on pahaa

Kaikki naiset ei tykkää suklaasta. Tai kukista. Eikä kaikki miehet tuunaa autoja. Tai diggaa tisseistä. Vituttaa sellanen (yleensä nuorehkojen emojen) paskanillitys siitä, että kuinka kaikki-naiset-sitä ja kaikki-miehet-tätä, ja jos jotain muuta väittää niin valehtelee. Koska hei, kaikki-naiset-nyt-vaan-sitä ja kaikki-miehet-nyt-vaan-tätä. Toi on sitä sen kaltasta rehellisyyden vaatimusta, joka perustuu siihen, että väittäjän kanssa pitää olla vaan samaa mieltä tai muuten on valehtelija. Eriyisesti näissä sukupuolijutuissa tai mieltymyksissä kuvitellaan, että on olemassa joku pätevä totuus, ja jos tätä totuutta ei myönnä, koska aikuisten oikeesti ja tosissaan nää totuudet pitäs myöntää hei, niin sitten ei häpeän tai jonkun muun nolotuksen vuoksi sitä vaan pysty tekeen. Niinq vaikkispaikkis tää suklaahomma, ei naiset kato sitä myönnä ku niitä hävettää syyä rasvasta herkkua niin paljon, siks pitää vaan tietää että kyllä se nainen sitä suklaata haluu vaikka muuta väittäs. Näiden jankkaajien pääkoppaan ei mahdu mitenkään, että joku vois ihan rehellisesti poiketa tästä "totuudesta", vaan kaikki poikkeemat niiden mielestä on huijaamista, ja rivien välistä fiksu muka kummiskin lukee totuuden, joka on päinvastanen ku valheeksi luokiteltu väite. Jeesus sanon mä, jos siitä elämästä haluu vähän iisimpää, niin mitäs jos uskos kun toinen jotakin sanoo eikä jatkuvasti yritä tonkii niitä piilomerkityksiä. Jos joku ihan oikeesti on niin dorka että valehtelee jostaki tykkäänkö tästä vai en -hommasta, niin on siinä ongelmaa jo kerrakseen muutenki sitten elämässä.

Meinaan meitsi ei pidä suklaasta. Se on pahaa. Ja jos joku siitä huolimatta tuo suklaata lahjaksi, kun kaikki naiset ny vaan hei tykkää suklaasta vaikkei sitä myöntäskään, niin nami päätyy yleensä roskiin tai jonkun kaverin syötäväksi. Kukkiin suhtaudun aika neutristi, ihan sama onko niitä vai ei, ei kiinnosta pätkän vertaa. Sen sijaan kaljasta tykkään, eikä oo koskaan ollu ongelma myöntää tätä mieltymystä oli se sitten kuinka naisellista tai epänaisellista tahansa. Että jos meinaa meikälle tuua lahjan, niin kukkien ja suklaan sijasta tuokaa siksari olutta, niin oon aika otettu.

Ärsyttävät sanat tai asiat vol.2

Raitasukat.

Ne on rumia. Ne on erityisen rumia, jos ihmisellä on polviin asti ulottuvat raitasukat (ja muut näkee ne, eli esim. käärittyjen lahkeiden kanssa tai hameen seurana, jos ne on houdujen alla piilossa niin eihän siitä sitten kukaan tiiä, eli myönnän että nilkkasukkina raitasukat on ok). Ne on vielä monta kertaa rumempia, jos ne on eri paria. Hyi saasta. Yhtä ärsyttävää on eriparikengännauhat. Tai kengät. Pellehermannilla se menee, mutta että ihan ihmisen päällä? No ei mee. Raitasukat tosin muutenkin ehkä liittyy sellaseen teinityttöluukkiin joka ei meikää kauheesti sytytä, että toisaalta voi olla kyse vaan siitä etten tajuu, mikä nyt sinällään ei oo mitään uutta koska suurimman osan ajasta en kyllä tosiaankaan tajuu juuri mitään. Että kunhan nyt piti vähän avautua.

Ps. Sorruin ihan snadisti sitten kumminkin. Join jokusen oluen lisää ja ehkä lonkeronkin (note to self, lonkero=kilju, ja kunnon kilju voittaa kyllä aina lonkeron). Mutta en jää tuleen makaamaan, vaan ootan ensi viikon viikonloppua ja sitten lähtee ralli käyntiin, meinaan meen Turkuun.

Sorrun, en sorru, sorrunko sittenkin

Ei hitto, mulla on yks sellanen mesta, tai tarkemmin oon mukana sellasessa mestassa, että aina satunnaisesti tulee oltua ns. ilmasen viinan lähteillä. No nyt tässä juon toista olutta (pullo vaan, eihän se oo paha kai). Niin että nyt sit mietin, että sorrunko ja tinaanko koko illan menemään, vai että ryhdistäydynkö ajoissa tän homman kanssa.

Ja mä vaan meen ja meen

Höhö, uimahallissa kaksi altaan tukkeena kellunutta mummoa närkästyneenä kommentoivat molemmin puolin ohittaneita ihmisiä (joista minä olin toinen), että ai kauheeta toiselta puoleltakin oikeen voi voi kun se on hirveetä kun täällä hallissa on ihan muitakin ihmisiä kun minä. Vitun muijat, teki mieli tirvasta. Sitä ei kuulkaa koskaan tiiä mikä psyko siitä ohi menee, paskat kommentit kannattaa pitää oman navan takana piilossa ettei ala lätty lätistä.

Mäntti

Helvetin ahdistus ei ota mennäkseen pois. Tai se oikeestaan menikin, aurinko vähän paistoi ja kuunteliin Lou Reedia, oli oikeestaan ihan jo Perfect Day, polskuttelin uimahallissa ja joogagin muka sujui. Mutta sitten taas, pieninkin negatiivinen kommenti saa kaiken romahtamaan. Rouskin eilen rauhottavia kourallisen, ja silti ahdisti niin että hyperventiloin ja tippa linssissä raahustin paikasta toiseen. Miksi? No kun sain huonoa palautetta yhdellä kurssilla yhdestä esitelmästä. Onhan sitä nyt negatiivisia palautteita tullu ennenkin, ei niihin maailma kaadu, mutta joskus näköjään mielen hyvinvointi kaatuu. Ihme paskaa.

Nyt suunnittelen kypsästi että jätän kyseisen kurssin kesken (jäljellä olisi ehkä neljä tapaamiskertaa), en enää koska mene ulos kotiovesta, en ikinä missään koskaan mitenkään puhu kenellekään mitään, enkä varsinkaan vieraalla kielellä, enkä todellakaan ainakaan koskaan enää kuvittele että osaisin yhtään mitään tehdä yhtään mitenkään. Tällasta. Ja vituttaa kun tietää jo valmiiksi, että tästä rämpiminen kestää taas ihan saakelin kauan, vaikkei yhtään ittee kiinnostas olla mukana omassa ahdistuksessaan.

Jos voisin, niin hakisin lekan viskiä ja dokailisin muutaman päivän niin johan olis muuta murehdittavaa kun tollaset paskakurssit, mutta kun menin lupaamaan itelleni että olen alkoholitta jonnekin huhtikuun korville (ainakin, sitten jatkan ehkä jopa kesäkuulle saakka), niin se siitä viskistä sitten. Mitä helvettiä ihmiset oikeen tekee selvänä? Olo ei ole hyvä, mieli ei ole kirkkaampi, ajatus on entistäkin tahmeempi ja elämä näyttää noin sata kertaa paskemmalta kun pullon pohjan läpi katottuna. Vaikea käsittää miten kukaan tällasta jaksaa jos ei edes joskus heitä lusikkaa nurkkaan ja rilluttele menemään.

Ahistaa

Jonkinlainen ahdistusaalto iski, en oikeen tiiä syytä sille. Koko ajan pelottaa ja vähän itkettää ja huolettaa ja tuntuu, että joku on tosi tosi tosi pahasti menossa tosi tosi tosi huonosti. Oon yrittäny miettii oisko tämä alkoholimasennusta - alkoholi on siitä paska päihe että se vetää aivokemiat niin sekasin, että johan sitä on viikon aivan ulalla, ahistunut ja sekasin. Mutta kun en ole oikeestaan juopotellut, muutaman vain kaljan join perjantaina ja kai viikollakin pari. Päihteitä muita olen käyttänyt aika hillitysti, mitä ny bubrea pikkupikku-riikkisen pitkästä aikaa ja hatsia nyt totta kai joo jonkunverran, muttei nyt ainakaan jälkimmäinen ahdista, päin vastoin, ja ensimmäisen määrä on kyllä ollut niin pientä, että ei todellakaan voi puhua mistään refloista. Joku elämän ahdistus sittenkö vaan vai? Saisi jo loppua. Toisaalta kiitos luoja lääketeollisuudesta, pidän itseäni kasassa iloisilla pienillä bentsosilla, ja nyt olisi vara valita: rivareita, pameja vaiko opamoxeja? Ehkä varmuuden vuoksi jokaista, vai onkohan se jo liioittelua?

Hitto tätä paskaa. En jaksas yhtään mitään ahistusleikkejä, tahtosin olla hyvällä tuulella ilosella purjeella ja odotella jo vaikka vähän lämpöä ja kesää.

Suhteellista

Oon tässä pohdiskellu entisiä hoitojani ja heilojani, kun ton nykysen kanssa on taas kerran ollu enempi tahi vähempi vaikeeta. Meillä on sellanen vuosisadan rakkaustarina, jossa ei aina itekään tiiä miksi mukana roikkuu.

Tosiasiassa noita heiloja on oikeesti ollu vaan kaksi - oon aika tiukkis sen suhteen, minkä lasken seurusteluksi. Eli olemassa on ensirakkauteni Murmeli sekä nykyinen helluni, kulkekoon hän nimellä Päästämi.

Noita hoitoja sitten näitten rakkauksien välillä onkin jokunen. Ei sillä, että olisin joku kaupungin kovin panija, mutta kun Murmelista erosin, tajusin äkkiä että kattos perkelettä, oon itse asiassa ihan vetävä ja kiinnostava tapaus, ja vedän puoleeni jos jonkinlaista tallaajaa jos jonkinlaisilla ambitioilla. Ennen Murmelia kuvittelin nimittäin, ettei minusta kukaan voi tykätä tai jos voi, niin niitä on maailmassa vaan ehkä joku yksi tai kaksi. No ei se ihan niin sitten ollutkaan, että vinkiksi vaan muillekin.

Jossain vaiheessa, nippanappa parikymppisenä, kun könysin kantakapakkiin sisään niin hokasin, että pirulauta, tässä kapakissa on tälläkin hetkellä sisällä joku viisi kuusi sellasta kollia, jotka meikäläisen on nähny alasti ja joiden kanssa on tullut puuhattua muutakin kuin vain ristikoita ratkottua. Tilanne vähän hämmensi, toisaalta naurattikin. Eikä kyseessä nyt ihan mitkään rantojenmiehet ollu, vaikka samaan kapakkiin kaikki osuttiinkin, sattuipa nyt vaan olemaan niin, että ise kullekin tuo olut maistui aika reippaasti välillä. Tuurijuoppous taitaa kuvata ainakin omaa olemistani parhaiten - kai sillä tavalla ajattelin Murmelin unohtaa, tai unohtaa ainakin, ettei Murmelista eroamiseen lopulta ollut olemassa edes mitään syytä, kunhan nyt vaan erottiin kun tuntui, että tässäkös tämä nyt olisi, koko elämä ja maailma ja tulevaisuus.

Näistä hoidoista mieleen on jäänyt Juutalainen, se ei ollut kovin fiksu mutta se oli ensimmäinen Murmelin jälkeen, joka minut mukaansa poimi. Se sanoi joskus yöllä, ettei ole koskaan ollut itseään fiksumman kanssa, minkä takia sitä oikeastaan minun kanssani pelottaakin olla. No, en tiiä minkälaisten tohveleitten kanssa se oli aiemmin pyörinyt, mutta pakko myöntää, että pään terävyyden suhteen oltiin kyllä vähän eri kaliiberia. Tylsyyksissäni sitten vilkuilinkin aina vieraisiin pöytiin, ja lopulta kantakapakan baarimikkoonkin, joka minulle monesti tarjosi kyydin kotiin työvuoronsa päätyttyä. Kyytiä se olikin, maksuksi kelpasi suihinotto ja molemmille illan pääteksi hatsit tai kahdet. Sitten se painui kotiinsa tyttöystävänsä kainaloon, minä omaani halimaan pehmosiiliä.

Juutalaisen jätin sitten aika rumasti, kai se olisi tahtonut enemmänkin, mutta itse pidin sitä enemmän tai vähemmän vain leluna. Kun Kirjailija osui samaan pöytään, unohtui Juutalainen silmänräpäyksessä, eikä se taida vieläkään olla sitä antanut anteeksi.

Omassa päässäni meninkin sitten hetkeksi Kirjailijasta sekaisin, kunnes tajusin että sehän se sekaisin olikin ja kaikenlisäksi aikamoinen paskiainenkin vielä, eikä siitä saldona käteen jäänyt kuin murtunut jalka ja ärtynyt mieli. Pitihän sitä ärtymystä jollakin poistaa, ja niinpä tilalle tuli Pörröpää.

Ja sitä kaveria minun on vieläkin ikävä. Me ei oikeestaan koskaan ees juuri toistemme kanssa pariteltu, muitten kanssa varmaan sitten sitäkin ahkerammin. Pitkälti pyörittiin toistemme ympärillä humalassa, krapulassa, kaljakaupassa ja kapakassa, eikä potenssille sellainen määrä alkoholia tee kovin hyvää. Sen sijaan me nukuttiin vierekkäin useampi yö kun se oli asunnottomana, mentiin yhdessä katsomaan asuntoa kun se viimein sellaisen sai aikaiseksi hankkia (ei se köyhä ollut, osakas jossain firmassakin kai peräti, mutta laiska luonteeltaan), poltettiin joitteja ja tupakkaa ja aamulla kun herättiin, mentiin Kattimattiin hakemana olutta jotta päivä edes vähän näyttäisi paremmalta. En tiedä, mitä se pakeni tai mistä se oli eksynyt, tai miksi itse eksyin sen vierelle kerta toisensa jälkeen, vaikkei meistä kumpikaan toisistaan taidettu hakea edes sitä kuuluisaa hetken lohtua. Viihdyttiin vissiin vaan kimpassa, sielujen synkkausta tai mitä lie. Eikä sitä tyyppiä kukaan meitsin kaveri tajunnu, enkä minä niille viitsinyt niin hirveesti siitä sitten puhuakaan. Kai jokaisella on jossain vaiheessa joku sellainen, jota ei oikein voi toisten kanssa jakaa.

Ja Pörröpäätä on ikävä. En minä halua sille kumppaniksi vieläkään, en kaipaa seksiä sen kanssa, mutta kaipaan niitä harmaita aamuja sen pienessä kämpässä liskonvihreällä sohvalla, kun avattiin aamun ensimmäisiä oluita ja poltettiin pahanmakuisia ensimmäisiä tupakoita ja katseltiin ulos ikkunasta tai tietokoneen ruudusta ja juteltiin. En edes muista, mistä me mahdettiin jutella, jostakin tärkeästä kai. Sillä on kumppani nykyisin, kai sillä aina siinä meidänkin "tapailun" väleissä ja lomissa kumppaneita oli, kämppäkin on vaihtunut, ja jossain vaiheessa sitä kai vaan lakattiin törmäämästä ja päätymästä samaan osotteeseen yöksi. Ja vaikka kantakapakka on edelleen sinänsä sama, ja molemmat siellä sieluansa edelleen oluella huuhtoo, ei mikään kuitenkaan ole ihan samoin kuin silloin.

Sellaista se kai on, juonpa sen kunniaksi kallista ja pahaa siideriä. Pitäisi pitäytyä oluessa.

Demokratiasta

Mua vituttaa kun pöljät jankkaa ihan ku ne ois keksiny jonkun uuden asian, että hei ei mitään demokratiaa oo Suomessa, koska jos ois niin kaikesta olis kansanäänestys. Kai ne on vahingossa avannu lehden, ja huomannu että Pohjois-Afrikassa kuohuu. Meinaan että voi muna, miten mikään kansanäänestys nyt liittyy demokratiaan, hei demokratiaan, joka alunperin on tarkottanu vapaitten miesten, pienen murto-osan oikeutta kokoustella keskenään ja tehdä näissä kekkereissään jonkinsortin päätöksiä koskien sitä enemmistöväestöä?

Miten vitun vitussa voi olla niin vaikeeta käsittää, että suomalainen ja no niin, koko länsimainen (ehkä Sveitsiä lukuunottamatta) demokratia elelee epäsuoran demokratian käytännössä, jossa ns.kansa valitsee jonkinlaisen ns.edustajiston jonnekin tekemään ne ns.päätökse, joilla yleensä lähinnä valitaan joku tämän edustajiston eliitti tekemään ne oikeat päätökset?

Se on sellasta harvainvaltaa tämä maailma ollu koko maailman sivu, on ollut on ja tulee olemaan, ja mitä siitä vouhkaamaan, meinaan kuulkaa ny ihan oikeesti, ketä hevon vittua kiinnostaa muka tosissaan, siis ihan ihan tosissaan olla päättämässä joka ikisestä asiasta? Kellä on sellanen asiantuntemus, että voisi aivan oikeasti tehdä päätöksiä juuri mistään, kun suurimmalle osalle tuottaa vaikeuksia ihan päättää siitä omasta jokapäiväsestä pikku elämästään tai siitä, mitä söis tänään. Päätöksentekoon ei anna pätevyyttä se, että musta tuntus nyt tältä, ja mun mielestä asia menee näin, tai mä ainakin tykkän et. Täytyy olla jotakin luita mutuilun sisällä, ja mitä enemmän asioihin tutustuu, sitä pirullisemman monimutkaisiksi ne muuttuu, minkä takia suurin osa lässyttäjistä jääkin koti soffaan tai näyttöpäätteen ääreen lätisemään jostakin demokratian puutteesta. Kuka vittu sitä demokratiaa kaipaa, luoja meidät säästäköön typerän kansan typeriltä mielihaluilta.

Että kuulkaa taukit, kyllä Suomessa nimenomaan on demokratia juuri siinä merkityksessä kun mitä se nykymaailmassa ymmärretään, ja joka muuta väittää on pääsääntöisesti päätänsä perseessä pitävä pösilö.

Ja: demokratia on paska systeemi. Sen on jo todennu moni fiksumpikin, harmi vaan ettei juuri vähemmän paskoja järjestelmiä oo löytynyt.

Meitsi avaa nyt kaljan.

Ärsyttävät sanat tai asiat vol.1

Konkreettinen.

Saatana että ärsyttää, kun sen sanan kirjoittaminen näyttää olevan jotenkin mysteeri osalle kansaa. Millä ihmeen kiliaivoilla tuohon sanaan saa tungettua g-kirjaimen? Kongreettinen? Kongkreettinen? Täh? King kong on olemassa, ingressi on olemassa ja löytyy kongressikin, mutta konkreettinen on konkreettinen kovalla koolla. Vai meneekö kongressi ja konkreettinen jotenkin ihmispolon päässä sekaisin, jolloin syntyy konkreettisesti g:n sisällään pitävä sanamörkö? Aina päässä helisee tuon sanan kohdalla, ei sitä omaa kieltään tarte ihan miten sattuu kohdella kumminkaan. Mää oon välillä tosi innoissani sanoista, se on konkreettista innostusta se.

Drinkero!

Alakauppaan oli tullut myyntiin Åttå Drinkero -tölkkejä. Se niitten mainoskamppanjan hyllytäminen huvitti niin, että ostin heti - näin sitä ollaan mainoksien uhreja. Koska palkkaa tuli aika paljon loppu viikosta, ostin niitä myös aika paljon, vaikka yleensä olenkin oluenjuoja. Joten ei muuta kun kotidokaamaan näin tiistain kunniaksi! Kotidokailu on ajanviettotavoista yksi jaloimmista.

Asioita listassa

Mietin, että pitää kerätä listaan asioita, joista pidän, tai että ainakin pitää yrittää kerran päivässä muistella asioita, joita muistan päivän mittaan nähneeni ja joista silloin pidin. Taitaa olla jonkin kirjan teema tämä? Tänään muistan kuitenkin nähneeni kissat, M ja P, jotka ensin jahtasivat toisiaan M edellä, ja sitten tulivat takaisin P edellä. Kissat ovat asia, josta pidän. Mitään muuta ei sitten tullutkaan mieleeni tästä päivästä. Taidan lopettaa alkoholin tissuttelun, ehkä sitten jäisi päivästä asioia mieleen. Vai olisiko sittenkin parempi dokailla hiukan enemmän, jotta päivään saattaisi tulla joku tapahtuma? Minulla on nimittäin juoppominä (en ole kysynyt vielä nimeään, selvitän sen kyllä vielä joskus), mutta tämä tyyppi ei ole varsinaisesti pitemmän päälle kovin mukava kaveri. Siitä on lisäksi vaikea päästä eroon, aika helmaantarttuva kaiffari, mutta toisaalta jos ihan vähän tapailisi sitä pitkästä aikaa, niin voiko siitä kovin rasittavaa tulla.

Miten tuntuu, että nämä pidettävät (listattavat) asiat ovat kovin vähentyneet? Tai miksi en muista mitään, mistä pitäisin (noin jos nyt vain siis äkkiä pitäisi listata joukko pidettyjä asioita)? Toisaalta ei tule mieleen kyllä edes asioita, joista en pitäisi. Tänään ehkä eniten ahdistaa siis mitäänsanomattomuus asioitten välillä. Pidin, en pitänyt, huomasinko edes - joskus on tosi vaikea huomata asioissa mitään värisävyjä. Taidan kysyä juoppominältäni (se vaatii nimensä esille kyllä vielä), josko se erottaa värit ja tunnelmat. Luulen, että sillä on kyllä tuntuma moneen juttuun.

Kokeilin myös uusvanhaa herkkua eli leipää sinapilla. En tiedä vieläkään oliko se hyvää. Taidan kokeilla joskus uudestaan.