Onnellisuudesta ei synny taidetta, ei tekstejä, ei mitään mistä puhua tai mihin tarttua. Ei sitä näytä syntyvän myöskään tasaisesta tyytyväisyydestä, paino tyytymisessä, päivät kulkevat nauhana toistensa perässä toisiinsa kytköksissä irrallisina palleroina hattaroina vailla mennyttä tai tulevaa. TM ja minä tapailemme edelleen ja onnellisin olen silloin kun auto starttaa ja moottoritie on kuuma, matkustellaan pitkin poikin Suomea katsomassa sitä ja tätä museota laituria kapakkaa, ajetaan vielä vähän vielä vähän jooko en tahdo palata. Kuunnellaan radiota ja lauletaan mukana, minä sytytän jointin toisensa perään ja litkin limonaadia, pannaan hostelleissa motelleissa halvimmissa hotelleissa toisemme vereslihalle ja aamulla jatketaa matkaa.
Tätäkö on onni? Ja jos on, miksi silti välillä vessassa käydessäni silmäkulmasta valuu kyyneleitä (kun muistan miltä tuntui silloin kun) ja peilistä katsoo joku sumeasilmäinen tyhjää täynnä oleva kapistus, otus tai tyyppi jonka tiedän olevan minä mutta josta en vieläkään saa otetta, mikä sitä ajaa takaa niin vimmaisesti ettei missään voi olla minnekään voi pysähtyä hei vain matka jatkuu joko mennään? Olen tasaisen turta ja varmaan ihan onnellinen pitkästä pitkästä aikaa ihan sillain vaan että ei tunnu pahalta eikä koko ajan ahdista. Ja kun mä oon TM:n kanssa niin kaikki on kai ihan hyvin, ja kun mä en oo mä mietin että tässäkö tämä on ja musta tuntuu että ei ole kun aina vaan jonkun pitäs tehdä päätökset näissäkin asioissa mun puolesta ja jymäyttää sellasella rakkaudella kallo palasiksi että tällainen hitaampikin hiffaa että tähän tilaisuuteen älä jätä tarttumatta tässä se sun elämäsi on.
You can keep me company
as long as I don't care
