Virta pois

Tuntuu niin kuin kaikki elämä ja energia olis valunu musta pois sormenpäiden kautta, en jaksa enää edes itkeä enkä oikein puhua kenellekään, en pysty näkemään mitään hyötyä saavutettavaa helpotusta pelastusta, joten sanat juuttuvat kurkkuu ennen kuin ne edes ovat muotoutuneet kunnolla, tympäännyn omiin asioihini ennen kuin ne muodostuvat ajatuksiksi joita voisi toisille jakaa joten en jaa mitään enkä sano mitään, kotona jaksan lähinnä maata ja olla murheellinen mutta kyyneleet pysyvät sentään poissa.

Se mies ei rakasta minua ja siksi se nyt paremmin voidessaan viimein ymmärtää pitää etäisyyttä ja voi miten pohjattoman surulliseksi se minut tekee.

Tarvitsen asioihin merkityksiä tai muutoin tämä valuu jälleen siihen synkkään säkkiin jossa kaikki on yhdentekevän turhaa. Ehkä onni löytyy rutiineista ja tekemisestä ajattelen taas kerran ja teen suunnitelmia Uuden Elämän suhteen, maanantaina aloitan ja keskitän nämä vähäiset energiani ainoastaan töihin ja liikuntaan, en uhraa ajatustakaan murheilleni ja epämukavalle ololleni, annan ajan vain kulua ja olen ajattelematta yhtään mitään.

Kissa naukuu keittiön ovella ja mua oksettaa niin lujaa kaikki että haluaisin vaan nousta junaan ja paeta tosi kauas pois täältä kaikkea.

Minne mennä

Mä en tiedä onko tää paras aika ja paikka sanoa tätä ja mä mietin että älä pliis älä sano sitä mitä mä arvaan sun sanovan mutta mä rakastan sua. Kabuum. Siitä on aikaa kun joku on viimeksi sanonut noin, äitiä ei nyt näihin laskuihin oteta mukaan, ja mä sanon että voi ei ja oon sille rehellinen taas kerran, mä en pysty vastaan näihin tunteisiin koska K, koska se vitun K aina vaan ja se ymmärtää, ottaa syliin ja sanoo ettei se pakota mua mihinkään eikä vaadi mitään mutta haluaa että mä tiedän ja mä hyydyn siihen syliin, jään vielä yhdeksi yöksi kun en jaksa lähteä poiskaan lämpimästä.

Ja mun on niin vitun vaikee sanoa mitä mä haluan ja sisäistää, että elämä jatkuu kuluu venyy vanuu tässä juuri tällä hetkellä vaikka mä jumittaisin lopun ikäni saamatta jäänyttä Suurta Tarinaani, mä en oo nähny K:a viikkoon ja mitä kauemmin menisi niin sitä kauemmas se varmasti mun mielestä lähtisi, katoaisi pois ja haalistuisi jonnekin.

Mitä jos vaan antaisin periksi, muuttaisin Tavallisen Miehen elämään ja painaisin oven kiinni perässäni, riisuisin kengät takit palttoonnapit, asettuisin taloksi?

Kesä kuihtuu pois

When I Need You I just Close My Eyes and I'm With You soi radiossa ja mulle kertyy kyyneliä silmiin siitäkin, alan olla uupunut tähän aina vain jatkuvaan sentimentaaliseen yliherkkään oloon jossa ne kyyneleet puskee esiin pienimmästäkin, kyllä tässä kova ja kylmä kuori karisisi jos joku näkisi kuinka vollaan sunnuntaina sohvalla pehmolelu sylissä kun jälleen kerran kaikki koskee mun sielun kieliä liian raskain ottein. Kämppis lähtee heittään jotain kaveriansa lähikuntaan ja minä jään odottamaan Tavallista Miestä joka on jossain vaiheessa tulossa tänne matkalla jo, en hennonut kieltää kun se intoili että tulee tänne yöksi ja heittää mut aamulla töihin toiseen kaupunkiin, ottaa lomaa töistä sitä varten että saa olla mun kanssa muutaman päivän mun työmatkalla ja koko ajan mä tiedän että näiden muutaman päivän jälkeen mun on kai sitten viimeinkin pakko lopettaa tämä, jättää se ja pistää piste tälle suhteelle, lopettaa leikkimästä jotain sellasta joka ei oo enää hetkeen tuntunut samalla tavalla hauskalta kun keväällä jolloin silloikin tiesin ettei tästä tule mitään tämän kummempaa, miten voisikaan tulla kun sydän haluaa ihan muuta eikä lakkaa haluamasta vaikka kuinka koetan sovittautua toisen syliin ja käsivarsille ja siinä kai se ongelma onkin, yritän etsiä toisia käsivarsia vaikka nämä omanihan minun pitäisi saada avoimeksi jollekulle toiselle, oma sylini ja sydämeni kääntää vastaanottavaiseksi lämpimäksi kutsuvaksi ja sitäpä en saa tehtyä.

Sitä sanotaan että pitää kuunnella sydäntään, se vie oikeaan. Entä kaikki sydäntään kuunnelleet väkivaltaisissa hyväksikäyttävissä tuhoisissa kamalissa suhteissa vuosikaudet kymmenet ihmiselämät lusineet, mikä tae on siitä että sydämen seuraaminen tuo elämään muuta kuin sellaista kärsimystä, jonka joskus myöhemmin toivoisi voivansa pyyhkiä pois, toivoisi kuunnelleensa järkeä ja ystäviä ja kaikkia niitä merkkejä jotka huusivat ettei tuohon junaan pidä nousta ja johon silti nousi sydän takoen.

Ei huvittaisi muttei tätä puolestanikaan kukaan muu tee.

Hormonaalinen masennus

Ei tullut onnea ja autuutta alkoholitta vaan ei tullut alkoholin kanssakaan. Tämä epätoivon kyntäminen käy niin työstä, että joka päivä on paha päivä ja joka hetki on kurja hetki. Tuntuu että hetkinen sanoi putkonen ja siirsi huomionsa mahdollisiin synkeisiin olosuhteisiin vaikuttaviin tekijöihin: mikä on muuttunut siitä kun viimeksi oli hyvä olla keväällä kakstuhattakuustoista, mikä voi rassata ja lannistaa näin pahasti, miten tätä alakuloa kestää ja kestää kuukaudesta toiseen. No lääkärithän on sitä mieltä että ehei ei, ei se vaan voi vaikuttaa, vaan päivänä menneenä törmäsin tanskalaiseen tutkimukseen, joka vahvasti indikoi että no totta helvetissä vaikuttaa tässä ei ole kahta sanaa: hormonaalisella ehkäisyllä on vakava ja suora linkki masennukseen.

Tuskailin sitä ehkäisyasiaa Tavallisen Miehen suhteen silloin keväällä ja päädyin sitten vasten parempaa tietotaitokokemustani kokeilemaan hormonikierukkaa. Tässä sitä nyt sitten ollaan. Puhuin asiasta gynekologille viimekäynnillä, että mä en jaksa kun oon näin onneton vaikkei mikään muu mun elämässä ole merkittävästi muuttunut, mutta tietenkin hän toisti papukaijana sen minkä nuoresta lähtien olen tuhansien ja tuhansien muiden naisten tavoin saanut kuulla: kuvitelmiasi ovat vain moiset, ei vaan voi vaikuttaa mielialaan nämä. Noh, sen verran vanha olen minä, että silloin nuorena tyttönä ihan samaa laulua laulettiin e-pillereistä ja nykyisinhän laulu on sen verran muuttunut, ettei niitä tietääkseni enää suositellakaan noin vaan eikä ainakaan masennustaustaisille, nykyään suositellaan näitä paikallisempia hormonikapistuksia. Kiinnostavaahan on toki varsinkin se, kuinka monen nuoren ja vähän vanhemmankin naisen masennus on itse asiassa taustaltaan hormonaalisen ehkäisyn mukanansa tuomaa, asiathan kun katsokaas normalisoituvat hirveän nopeasti ja kaikenlainen neitien alakuloisuus tavataan muutenkin pistää hormonien piikkiin, peeämässää ja kivuliaita vittuja ne muijat aina märisemässä millon mitäkin vaivaa. Entäpä jos se märinä ja paha olo onkin kaiken sen ylimääräsen hormonipaskan mukanaan tuomaa mitä meidän kehoihin tungetaan pahimmillaan teineistä saakka? Saatana.

Koska olen kuitenkin maallikko mitä lääketieteeseen tulee, en missään nimessä koeta yleistää tai ottaa niskaani mitään hormonaalisen ehkäisyn vastustajan viittaa, mikä sopii yhdelle ei välttämättä sovi toiselle ja jokainen pitäköön omaa kehoaan juuri sellaisena koealustana kuin tahtoo. Tämä on omaa taustaani ja kokemustani lopputtomassa masennuksen suossa kellumisesta, ja aikanaan minulle vapauttavan vavisuttava kokemus siitä suosta pois oli hormonaalisen ehkäisyn lopettaminen. Maailma ikään kuin avautui äkkiä monivärisemmäksi monisyisemmäksi mahdollisuuksia tarjoavaksi kiinnostavaksi paikaksi kaiken sen harmaan kauheuden jälkeen jossa tarvoin vuodesta toiseen ja jossa tarvoin kyllä varmasti muutenkin kuin hormonilääkkeiden takia. Kuitenkin tunnen itseni nyt tyhmäksi kun löin pääni jälleen samaan seinään, miksi voi miksi aloin leikkiä asialla, jonka kohdalla varoituskellot soi päässä ja lujaa, jonka tiedän itselleni vaaralliseksi, miksi uskoin lääkäriä joka päätään puistellen taas kertoi kuinka ei ei ei, ehei, ei näissä mitään vaaraa ole. Ja auktoriteetin edessä suostuin sitten kompromissiin: odotan vielä marraskuun loppuun saakka josko sivuoireet tasaantuvat, sen jälkeen ronkin sen kapistuksen vaikka henkarilla itse sisältäni pois ja lupaan vannon pyhästi kautta kiven ja kannon että enää ikipäivänä koskaan ei mitään hormonilääkitystä minulle piste. Jos valittavana on henkinen tuska vastaan fyysiset kivut on valinta minulle helppo, ja jokaiikalle sanon että masennus on tauti jota en toivo pahimmallekaan paskiaiselle pallomme päällä.

Heille joita aihe kiinnostaa ja joilla aivokapasiteetti piisaa tutkimustekstin lukemiseen:
http://archpsyc.jamanetwork.com/article.aspx?articleid=2552796