Lompsis

Jotenkin tekee mieli kuitenkin alleviivata, että K:n kanssa on ihanaa. Tämä kevät ei ole ollut paras mahdollinen (milloin kevät hyvä olisikaan) ja pinnassa on töihin ja sen sellaisiin liittyvää kireyttä, odotan ja pelkään lomaa sillä entä jos en palaudukaan, jos jään työhuolien piinaavaan puserrukseen ja leposyke ei laskekaan, jos kaikki työasiat pyörivätkin mielessä päivä päivänsä perään, jos työjutut jaksavatkin jarruttaa hyvää tuulta ja mieltä, jos ja jos. Jos en saa nukuttua enää ikinä. Siksikin Naapurin viesti kutkutti niin mukavasti, ai joo tällaistakin saattaisi olla, on elämässä  ollut muutakin, minä voisin muutakin.

Haluaisin löytää uuden työpaikan. Olisi jo aika, olisi ollut jo pitkään ja stressi on levinnyt ahdistuksesta fyysisiksi tuntemuksiksi, iho kutiaa ja kiristää ja kuumottaa ja suussa maistuu metalli. Sydän hakkaa ja naputtaa ja tempoo ja olen syönyt rauhoittavia ihan liikaa syksystä asti ja voi pojat etten silloin vielä edes tiennyt mitä kiire ja paine ja paniikki voivatkaan olla.

Haluaisin löytää uuden työpaikan.

Haluaisin innostua. Aamuyöllä näin kymmenen laulujoutsenta ja kuulin niiden siipien natinan orastavan viljan yllä.

Kesäkuuma

Joistain ihmisistä haistaa heti että tämä on minua varten. Ehkä se liittyy johonkin hajuun tai feromoniin, kenties taajuuteen. Värähtelyä. Samalla tavalla toisten läheisyys virittää salamana sanattoman riitasoinnun, työntää pois luotaan ja saa ihon kiristymään inhosta. Hyi että, tuollainenkin. Hupaisalla lempinimellä kutsumamme K:n työkaveri kuuluu ensimmäisiin, on jännä miten pelkästään samaan pöytään istuminen sähköistää ihokarvat ja tiedän, että tästä minä tykkäisin. Että tämän ihmisen paidan alle minä haluaisin ujuttaa käteni. Ja minusta tuntuu että hän haistaa saman vai voiko tällainen sittenkin olla vain minun keksintöäni, sähkövirrat suonissa omaa kuvitelmaani. Voiko haistaa väärin?

Alkuillasta Naapurilta tulee viesti. Ei olla nähty vuoteen, ehkä kahteen. Viesti silloin, toinen tällöin, mitä kuuluu btw, entäs se elämän tarkoitus. Nyt suoraan asiaan, lähtisinkö, tulisinko. Tsaijai että tekisi ja tekee mieli, mietin Naapuria useinkin kun. Kesää 2013, onko siitä jo niin kauan entä milloin se painoi minut keittiön seinää vasten, miltä sen kieli tuntui iholla suu suulla oliko se niin kuin muistan. Muisti voi tehdä tepposensa, kaikesta punoo tarinaa ja poimii sinne niitä palasia jotka sillä hetkellä sopivat kokonaisuuteen toisia osia paremmin, ja vaikka niitä sovittelisi varovastikin yhteen niin osa hukkuu matkalla ja mukaan tarttuu kuviteltujakin kappaleita. Mielikuvissani riisun jo sen housuja.

Voi olla että en ole luontaisesti yhden miehen nainen. Onko kukaan? Samoja seiniä päin ei kuitenkaan kannata päätään hakata niin nautinnollista ja ohimenevää kuin iskun hetkellä voikin olla, eikä salaisuuksien varaan voi mitään laskea.