Toisin kuin veikkailin, ei Naapuri sittenkään pyytänyt minua petiinsä vuoden loppuun mennessä. Viime vuoden siis, tämän loppuunhan toki on vielä aikaa, hah hah, kylläpä huvittaa kun on niin vitsikäs jekkuheppu. Laitoin Naapurille uudenvuodentoivotuksen johon se kyllä vastasi, toistinpa sitten myös uudelleen että olisi kiva nähdä, ja siihen se ei sitten vastannutkaan enää mitää. Hmmh. Ilmeisesti se taas säätää tai katuu tai toheltaa jotakin, ja mitäpä siitä sitten. Oudoltahan se vain tuntuu, että miksi se ensin kertoo haluavansa nähdä ja kun sanon että sehän sopisi kyllä juu niin sitten meneekin liinat kii. Ota tästä selvä puistelen päätäni ja päätän (viidennen tai ehkä viidennentoista kerran tänä vuonna) olla ajattelematta asiaa sen enempää. Niinhän se teki jo kesällä kaxtuhat-jotain kun ensimmäistä kertaa sinne petiin päädyttiin, herutteli puolet kesää menemään ja sitten päättikin että ei voi, ku ei vaan voi. Joskin silloinkin se kyllä ilmoitti tilanteesta, siihen suhteutettuna tämä hiljaisuus kummeksuttaa ja saa aivot vääntämään kääntämään, en keksi selitystä sen käytökselle ja sekös sitten askarruttaakin.
Jotain naruja se osaa taitavasti mussa kiskoa, kun aina näin ärsyynnyn sen toiminnasta.
Vee soitteli kanssa, se on innostunu käyttään päihteitä oikein olan takaa kahmalokaupalla, ilmeisesti laihtunu olemattomiin ja jonkun Suuren Rakkausdraamankin se tässä on ehtinyt kokea ja potee nyt sydänsuruja sekin. Toivotin tervetulleeksi kerhoon, itse tunnun potevan sitä samaa vanhaa sydänsurua vuodesta toiseen. Oisihan se vaihtelua olla sydän syrjällään edes jonkun toisen vuoksi vaihteeksi. Tai jos ei muuta, niin joku sekakäyttösekoiluhan tässä piristäisi päivää, on niin kunnollista ja tunnollista kun ei ryyppää että ihan itseäkin oksettaa. Siitä Veen kanssa puhuttiinkin, selvänä on niin tavattoman tylsää silloinkin kun voi hyvin ja asiat rullaa, että päihteet ne vetää puoleensa aina uudestaan rakkausjuttujen ohella. Kun jotenkin pitää saada jotain säpinää aikaan.
On sellanen odottava ja vähän kupliva olo, ihan niin kun jotain ihanaa olis tässä ihan melkeen tuossa noin ihan just vaikken saakaan kiinni, että mitä se ihana mahtaa oikein olla. Pitäis kai olla varovainen mitä toivoo, toiveet saattaa toteutua ja harvemmin ennalta-arvattavassa muodossa, mutta toisaalta jos ei edes toivoa saa niin mitäs muka sitten? Joskin jos vastaan tulee toiveita toteuttava henki on syytä muistaa, ettei niiden kanssa voi lähteä kaupantekoon, siinä käy aina huonosti ja kaikki päättyy katastrofiin. Muuta ei niiden kanssa ole tehtävissä kuin toivoa hengen omien toiveiden toteutuvan, ne pitää päästää vapaaksi ja olla siten maallisia halujaan suurempi. Ihan oman maallisen majansensakin tähden jo.
On kepee ja helppo hengittää, ja mä haluan ympärillen rakkautta ja innostusta ja lämpöä, vaikka samalla tuntuu että jotain häijyä kuitenkin liikkuu pinnan alla ja saa mut äkkipikaiseksi nopeaksi tylyksi, ihan päinvastaiseksi siis kuin mitä oikeastaan ympärilleni tahdon. Kohtelen esimerkiksi Tavallista Miestä rumasti kun en jaksa olla siitä kiinnostunut ja vastata sen hellyydenosotuksiin vaan haaveilen ihan muista miehistä, niistäkin jotka ei oo Suuria Ihastuksia ja sydämenvieneitä tapauksia, poikkihan mun piti tää pistää jo syksyllä mutten sitten saanut aikaiseksi ja nyt en jotenkaan kehtaa tai raaski ainakaan ihan vielä nyt, entä jos tämä on tosiaankin vain taas jokin hetkellinen mielenhäiriö ja kaipaankin hetken päästä lohduttavaa syliä, entä jos entä jos. Omaksi kunniakseni sanon rehellisyyden, olen suoraan kertonut hakevani lohtua ja olevani rakastunut toiseen, mutta eipä se tuollainen rehellisyys kovin pitkäksi aikaa moraalista haarniskaa suojaksi anna.
Ehkä jo huomenna tapahtuu jotakin jännittävää.
