Suututtaa

On jumalattoman kylmä ja ikkunoiden tiivisteitä kuvannut remppaukkeli sanoi että joka pahuksen ruudusta keittiötä lukuunottamatta vuotaa ja vetää, no kiitti vitusti Sherlock enpä olis arvannu ku tukka heiluu päässä tuulen puhaltaessa kun koetan mennä petiini yöunille. On vituttanut ja kiukuttanut koko viikon aamusta iltaan, vihaisena hereille vihaisena nukkumaan ja välissä vihaista naputtelua töissä ja vihaista lojumista kotona ja vihaista jumppaamista pumppaamista uimista ja puimista eikä mikään saatana auta vaikka mitenkä päin olisi. Voisin mennä baariin mutten halua, voisin lukea kirjaa mutten halua, voisin katsoa elokuvaa silittää kissaa nostella painoja kuunnella musiikkia mutta en jumavitunlauta halua.

Voisi loppua jo tämä, kiukusta kihiseminen ilman mitään helpotustietä on paitsi kuluttavaa myös äärettömän turhauttavaa. Kauheaa jos tällainen jää päälle loppuelämäksi loputtomaksi loopiksi loppujen lopuksi lohduttomaksi lopetukseksi.

Liikkeelle

Naapurissa musiikki jankkaa samaa basso- ja rumpukuviota, biisit vaihtuu mutta ei näitä toisistaan erota eikä erota kai naapurin teinityttökään koska vaihtelee kappaleita toisiin samanlaisiin kesken kaiken, keskittymiskyky nolla. Ex-heila joutui taas mielisairaalaan ja lähden katsomaan sitä ihan kohta, pitää ostaa vähän karkkia mukaan jotta on jotain mitä viedä. Pidän sairaaloista, niiden maailma on mukavan strukturoitu ja selkeä, jokainen hoitaa omaa tiettyä tarkkaa osaansa eikä rajojen yli hypellä, hierarkia on selvä ja koneisto rullaa. Voisin kuljeskella sairaaloiden käytäviä päivät pitkät, kurkistella osastoille leikkureihin toimistoihin varastoihin, ei siellä kukaan huomaisi etten kuulu siihen kuvioon. Liikaa väkeä, liikaa kiirettä, liikaa kasvoja tunnistettavaksi.

Noh, ehkä vierailijan rooli on tällä kertaa riittävä.

Paistoin aamupalaksi lettuja ja mietin miksi K. Enkä jatka sitä ajatusta pidemmälle, onhan ne kaikki jo kelattu ja purettu ja avattu ja kääritty kasaan niin moneen kertaan, ettei mitään uutta sanottavaa voi enää olla, ja kun se haluaa kädenvääntämisen nojalla koskettaa mua niin huokaan alistuneesti enää vain pääni sisällä enkä ajattele siitäkään mitään. Kaikki kaikkialla on johtanut mua harhaan enkä enää tiedä mitä ihmisten käytöksestä, sanoista tai toiminnasta voi lukea. Ehkä ei mitään, kaikki voi kuitenkin olla sitä ei-mitään.

Toivon niin kovasti jo kesää. En jaksa tätä pimeää ja kylmää, en keksi mitään mukavaa (paitsi ryyppääminen) joka houkuttaisi näinä kuukauksina ja keksimiäni mukavia en saa toteuttaa koska ikääntyvä keho ja vanheneva mieli eivät niitä huvituksia enää tahdo jaksaa. Suu supussa jalat ristissä.

TM vie minut reissuun ensi viikolla, määränpää on yllätys. Eikä sillä minulle väliä olekaan, pääasia että sinne on tarpeeksi pitkä matka (minnekään ei ole ikinä) ja että saan katsella kuinka maisemat vaihtuu tienviitat muuttuu ja radio pauhaa omiaan. Jos olisin Loimaan lottovoittoja, maksaisin K:n velat pois kas näin sitä ostetaan rakkautta pliis rakkautta, ostaisin asunnon vuokrattavaksi ja lähtisin liikkeelle katsomaan kuinka kauan kestää ennen kuin haluan taas asettua aloilleni. Enkä usko, että se tapahtuisi ihan äkkiä.

Kuinka korkeita on aallot?

Aallot on jossain kuuskytmetrii korkeat.