Punaiset sukkahousut

Kuumuuden jälkeen kesäsade, ulos on laitettava sittenkin sukkahousut ja pitkähihainen, takkikaan ei olisi ollut pahitteeksi mutta sateesta huolimatta tulee hiki. Katselen epävarmana heijastustani ystävän laseista näyteikkunoista muoviplekseista blehoista, aina liikaa ja liikaa ja jos aamulla tuntuukin hyvältä on illalla raskas ja kamala ja kaikki tursuaa yli. Punaisia sukkahousuja pukiessa mietin juhlia, joissa olin vuosia sitten, niissä oli teema ja pukeutumista, tykkään sonnustautua ja miettiä mikä sopisi mihinkin (teeman pitää olla selkeä ja rajattu, voidaan pitää 60-, 70- tai 80-luvun kekkerit tai rocktähtikemut ja edelleen harmittaa etten päässyt turismiteemaisiin pippaloihin, mutta sitten taas elokuvat oli huono ja hutaistu ja liian laaja) ja juhlapaikalla nuori opettajanainen hihitti opettajaystävänsä kanssa että hui jos näin punaiset sukkahousut laittaisi arkena kouluun, mitähän oppilaat ajattelisivat, hihhih ai kamala ja ajattelin että sun oppilaitas ei kyllä vittuakaan kiinnosta sun sukkahousut ja miten nämä ihmiset ovat tismalleen samasta muotista samaan kaanoniin kopsahtaneita kansankynttilän identiteetin pureksimatta nielleitä. Mitä oppilaatkin ajattelisivat hih. Lähdin juhlista taksilla passiivis-aggressiivisen ex-työkaverini kanssa joka muistuttaa minua lapsuuteni partiokisoista joissa koulukaveri veti kilarit ja mellakoi vihaisena minua vastaan joka rastilla koko päivän herraties mistä syystä, eikä meidän joukkuetta ainakaan yhteishengestä palkittu sillä pyynnöistä ja merkitsevistä katseista huolimatta kilarikaveri ei vain voinut pitää nassuaan ummessa. Myöhemmin näin silloisen partiojohtajani helluntalaisten huoneissa kaupunkifestareilla, joissa kuumeesta ja kaljasta sekaisena odotin jeesusbussin lähtöä kohti kotikaupunkiani ja seurakunnan rukoillessa vointini puolesta humalaiset ystäväni höhöttivät että saat kassista päihis jos nyt tuut uskoon. Taksimatkalla join vissyä ja mietin mikä minussa sekä kilarikoululaista että ex-työkaveria oikein mahtaa riepoa ja onkohan partiojohtaja pysynyt uskossaan vahvana. Punaisiin sukkahousuihinkin on jo tullut reikä.

Ei mitään asiaa

On asioita joita huomaa vain toiston kautta, hiljalleen kasvavien silmujen puhkeamisen lehdiksi ja varjon lyhenemisen, samojen reittien tuoman muutoksen tyydytyksen kun kaikki on niin kuin ennenkin ja kuitenkin toisin. Järvellä sotkelo tai joku muu sukeltaja painuu pinnan alle ja haluaisin kävellä hitaasti veteen, tuntea sen viileyden ja vettyvät vaatteet, laineiden liplatuksen pulputuksen korvakäytävien täydeltä vetehisten laulua. Sateen pehmeä ropina peittää askeleet.

Minusta tuntuu, etten tahdo mitään mitä on tarjolla. Palaan uudestaan ja uudestaan samoihin ajatuksiin, samoihin kierteisiin, samoihin päätelmiin. Jos vapaaehtoisesti kääntää selkänsä sille mistä kisaamiselle yhteiskuntamme rakentuu, näkee outoihin vesiin, toisiin maailmoihin. Katselen pinnan väreilyä, itseään on äärimmäisen vaikea ravistaa edes hetkeksi eroon niistä raameista joihin on sattunut syntymään ja kasvamaan.

Maistelen läpi aasiakauppojen nuudelitarjontaa. Huh kun tulisia.