Loppu

Musta tuntu aamulla hyvältä kun istuin bussissa ja olin menossa jonnekin ihan minne sattuu vaan hymyilemään satunnaisille vastaantulijoille.

Musta tuntu illalla niin pahalta kun istuin vaan baarin penkissä ja en ollu menossa yhtään mihinkään vaikka joka saatanan sentti mun kropasta huusi että viekää nyt joku mut vaikka roskakoriin tonne pihan perälle ettei mun tarvis enää nähdä yhtäkään satunnaista vastaantulijaa missään.

Miksi mä oon näin helvetin onneton? Mä haluun että tää loppuu, mä haluun ravistaa mun aivon, sen saatanan aivon, sen kaiken pahan alun ja juuren eli alkujuuren pois mun päästä korvan kautta kas näin mä hakkaan pääni verille nyt jotta tämä viimein loppuisi.

Joulu

Ahdistus on vähän tasaantunut, lääkitsin pahaa oloani taipumalla taas kerran PJ:n alle huokailemaan, ja nyt olo on jos nyt ei ihan kymppi niin ainakin jokseenkin siedettävä. Mutta saamaton ja tyytymätön ja laiska. Laiska laiska laiska, laiskottaa niin etten oikein jaksa keskittyä mihinkään enkä saa mitään aikaiseksi. Onneksi ei kai ihan hirveästi tarvitsisikaan.

Vuosi on menossa pahimpaan pimeyteensä, ja samanlainen pimeys se kai sisälläkin asuu. Kaikki on verkkaista ja tummaa, koko sisäinen maailma jossakin plasmatilassa, missä liikkeet on niin helvetin hitaita ettei niitä huomaa kun jälkikäteen suuremmassa skaalassa tarkasteltaessa. Lasken päiviä lomaan ja pyrin välttelemään joulun ajattelemista sillä mutsi hei, en tahdo mennä ko-tiin joten leikittelen ajatuksella jäädä taas tähän kaupunkiin tai matkustaa vaikka naapurikaupunkiin hotelliin lukkojen taakse olemaan ja tuijottelemaan kattoon. En pidä joulusta.

Olo on hiljainen ja sees, mikä pirun sees, seesteinenkö vai seis, stop, pysähdy jo kun kaarre lähenee ja vauhtia on liikaa, kyllä jossain kaiken pinnan alla liikkuu ja kuhisee. Heitän salmiakin suuhun ja katson pihan pimeyteen - vielä muutama päivä, enää muutama päivä, jo muutaman päivän päästä mä oon taas vapaa ja ihan tyhjän päällä tyhjällä päällä.