Ikuisuus

Oon taas menny lueskeleen nuorten tyttöin foorumeita ja voi että latistaa. Meitsi kun on kovasti korkeesti koulutettu ja ajan hermolla muutenkin ammatikseni, niin seurailen keskusteluja tietenkin kulttuurisia kerrostumia tarkastelevien silmälasien lävitse. Se, mikä surullisen murheellisen tuskastuttavasti paistaa läpi, on tyttöjen edelleen jatkuva sosiaalistuminen seksuaalisuuden portinvartijoiksi poikain kahlitsematonta villi-ihmistä vastaan, jolloin kaksoisstandardit asettavat tyttöset katsoa-saa-ei-koskea -tapaisesti seksikkäiksi vaan ei liian seksuaalisiksi, haluttaviksi vaan ei liian halukkaiksi, seksuaalisesti toimeliaiksi vaan ei liian aktiivisiksi ja sanalla sanoen objekteiksi alituista maskuliinista katsetta varten ja vasten. Aina oon ollu sitä mieltä, että naiset ne toistensa pillua tarkoimmin kyttää, miehiä ei edes niin kiinnosta kuka pani ja ketä, ja sehän se näyttää vieläkin pätevän vanhat kaavat uudet muodot vain ne saavat. Niin kauhean uuvuttavaa aina vain uudelleen luoda kuvaa alati haluavasta miehestä ja miehen haluja kontrolloivasta naisesta sekä seksuaalisuuden tai vaikka elämän kaikkinensa säännöistä, moraalisista koodekseista ja muka-totuuksista.

Juu juu tiedänhän minä että suurin osa tämän huomaa kyllä varttuessaan ja eläessään, elämä on siitä ilahduttavaa että sehän kulkee kuin junan vessa kilin kolin noin vain, eikä paljoa kysele että mitä siinä Kultaisessa Käytöskirjassa tästäkin asiasta mahdettiin sanoa. Kuitenkin samalla toivoisin niin kovasti, että ihmiset eivät aina olisi paitsi pettymys myös niin helvetin typeriä. Koska sehän se ei ikävä kyllä ole iästä kiinni.

Tämän lueskelun lisäksi kävin toisen kaupungin Kauppakadulla siinä kapakassa missä alakerrassa näytellään paskaa teatteria ja jossa oluttuoppi olikin hitosti kalliimpi kuin muistin, ja hetken tepsuteltuani löysin sitten aseman läheltä ilahduttavan hillbilly-juottolan, jossa tintata viinaa suukusta massuun kaksin käsin kolmea kohti. K:ta näin kun tulin takaisin ja lohdutin sitä parhaan taitoni mukaan erotuskan päälle puskiessa, ja näin vain se on lujittumassa kaveruudeksi tämä tarina. Nyt olen miellyttävän väsynyt ja toivon viimein saavani unta, jotta jaksaa vielä hetken heilua ennen kuin tämä elämä asettuu taas vakaammille uomasille toviksi tai toisekseen, ja minä etsin Aikuisen Ihmisen naamioni kaapin hyllyltä pölyttymästä taas aamuvuoroon nutukseni. Toivottavasti nutussa ei ole mitään kovin pahasti falskaavaa reikää, ettei vanha elämä tee vuoreen pesää.

Kaikki tämä hitaus ja oleminen ja tapaaminen saa minut kiintymään vain lujemmin ja lujemmin siihen K:hon. Enkä edelleenkään ole päässyt pitämään sitä edes kädestä, tällä menolla varmaan uusioneitseydyn koska tuntuu niin kovin kovin vaikealta nyt katsella mihinkään muihin pöytiin muiden seurojen toivossa. Mutta pakkohan se jossakin vaiheessa on, koska miksi kaveruuden takia jäisin seksittömään tilaan kun en sitä rakkaudenkaan takia voinut tehdä?

On siis kevät

Kauheeta humppaamista koko viikko, koska K soitti sitten edellisenkin vinkunan jälkeen lohdutteluseuraksi krapulaansa, ja yhden välipäivän jälkeen on taas mennyt kaksi päivää kimpassa kitaten. Outoa lohtuahan tämä tuo puolin ja toisin, kyllä sen kaikki enemmän juoneet tietävät vallan hyvin, kuinka tärkeää on olla samassa (uppoavassa) veneessä samanhenkisen seuran kanssa ja hiljaa hissutella sitä kaljaa napaansa. On sellainen vaivaava mielikuva jostakin drinkeistä ja shoteista ja saunan lauteista ja siitä, että olisi puhuttu tätä tilannetta selväksi sille tolalle, että kaveruus olisi se, mitä tarjolla on. No eihän sitä hitto vie kehtaa kysyä, että tosiaanko näin puhuttiin vai kuvittelenko omiani vain, mutta puhuttii tai ei niin eilinenkin vielä tinattiin kimpassa koko päivä loiskispolskis. Autopilotti ollu taas vissiinkin päällä ja teleporttikänneillä kotiinkin päästy.

Aloitan taas kerran uuden elämän, tällä kertaa tosin yritän pysyä siinä jollain tavalla myös kiinni. Harmi vaan, että ensi viikko on maanantaita lukuunottamatta täyttä tyhjää täynnä aamusta iltaan, ja senhän tietää kuinka sellainen ajan rajattomuus saa rajat repeytymään ja jäsenet kipeytymään, kissat unohtumaan radan kutsumaan rahat hupenemaan. Mutta ehkä onnistun täyttämään päämäärättömiä päiviäni hampaat irvessä Opinnoilla ja uimahallilla. Sinnehän on soma vaikka hukuttautua huviksensa.

Jos K onnistuu ryhdistäytymään myös, niin somasti loppunee tämä tapailuntynkäkin siinä sitten, sillä kaiken tämän yhteisjuopottelun jälkeenkään on vaikea tietää, onko kaveruus oluttölkkiä vahvemmalla pohjalla vai humahtaako se palautuspullona automaatin mustaan aukkoon muitten hylsyjen kanssa arjen koittaessa. Ja onko se kaveeraaminenkin sitten vain kidutusta lemmenkipeälle sielulle, jos ihanat ihastumiset on poissuljettua haavetta vain haaveissa mun haavi auki.

No eihän se ole, eli kyllähän minä tässä kiinni pysyn niin kauan kun kiinni pidetään. Ja joutessani juon jo giniäkin taas, eiköhän sen uuden elämän ehdi aloittaa maanantaina.

Hirsipuu, kutsuu
risun lailla niskanikamani taittuu.

Ring-a-ling

No soittiha se sitten. Ja sitten minä soitin sille. Ja sitten se soitti minulle.  Ja näissä väleissä nähtiin ja oltiin ja juotiin ja juteltiin ja sitä sun tätä. Ja nyt olen tässä, krapulassa taas tai ehkä vielä humalassa, oon ihan sydän säpäileinä ja kiukkunen edelleen, eikä mun silmät tarkenna kunnolla. Ja se voi johtua kyllä katupölystäkin, kärsii kuivasilmäisyydestä tai jostakin tahmeasta paskasta verkkokalvoilla ja maisema näyttää kelmeen harmaalta. Ja kaikki. Ja no koko elämä vittu.

Rupeen oleen aika varma, ettei tästä hommasta nyt tule tän kummempaa hommaa, että ajotus on huono ja minä taas kerran vaan eräänlainen toisen sukupuolen äijä, että ei tässä päästä pussaamaan eikä silittelemään toista kun unissaan vaan. Voi mikä mega-mälsyys kerrakseen, vaan kuten oon aikaisemminkin sanonu, niin oman elämänsä Herra(tar)han sitä jokainen on, eikä siihen auta toisen tulla ojentamaan kohentamaan sen kummemmin koheltamaan omia olemisiaan toisen kautta. Sille luu kurkkuun joka moista yrittää.

Joten: silmät jonnekin muualle ja uusia tuulia purjeisiin. Koska olen kuitenkin oma vetisen surkea itseni, niin en millään uusilla kikoilla tätä(kään) uutta elämääni aloita vaan ajattelin ruveta ryyppäämään oikeen kaksin käsin ja olan takaa. Sillähän ne murheet muistaakseni ei lähde.

Latistaa

Nyt ratkes. Rupes töissä aivan kirkkaalta taivalta kesken kaiken sen kaiken ihanuuden vituttamaan niin, että mustaakin mustemmat pilvet vyöryi mun mieleni horisontiin jostain laakson reunojen takaa noin vaan vauhdilla täyttämään koko taivaan harmaan ja mustan ja ruskean painavilla sävyillä, ja vitutus sen kun kasvoi kasvamistaan kulminoituen siihen, että kävin ostamassa pullon giniä ja juon sitä sitten yksikseni, kun en muutakaan osaa tai keksi.

Oon vihanen ja surullinen ja ennen kaikkea yksinäinen enkä tiiä, että mihinkä tämän levottomuuteni nyt sitten taas kanavoisin, koska en a) uskalla soittaa K:lle ja b) tiedä kelle muulle soittaisin koska c) suurin osa tuttavista on jossakin yksissä ja samoissa juhlissa joihin d) minua ei ole kutsuttu (mikä on ihan hyvä, kosken liity siihen hommaan niin maan mitenkään, enkä halua mennä jatkoillekaan kuokkimaan koska jatkot on ihan paskassa paikassa ja jos tämä ilta tätä menoa etenee hamaan hautaansa niin tuun olemaan kiukkunen piikkipallo kimpoilemassa seinästä toiseen ja mitä sitä sillon jonnekin juhlahumupoppoon helmoihin änkeämään muita ärsyttämään) mistä päästään tilanteeseen e) taidampa tehdä toisen (kolmannen, neljännen) GT:n itselleni iloksi.

Voi miksi miksi miksi se ei soita?

"Isä anna anteeksi
äidille että synnytti
minut teidän taakaksi
ja tytöt tilatkaa taksi.
Vaikka onnenmaa
liukuu aina kauemmas
en silti lannistu, sen sanon
ja silti lannistun."

Early one morning

Uni ei edelleenkään tule, ei ainakaan nyt, kun yläkerran narkkarinaapuri päätti pitää jatkot asiaan kuuluvine kilinöineen ja kolinoineen, ja kun jatkovieraat lähtivät kuka tietää minne vai sammuivatko, bailaa sankari yksikseen lauleskelemalla jotakin paskaa. Ja se kaikki kuuluu tietenkin suoraan tänne, eli unen sijaan seuraankin sitten tätä tarinaa. Noh, ei kai aamulla mitään parempaa tekemistä olisikaan kuin nukkua yön valvomista pois, joten voinen venyttää aamutorkut reippaasti puolille päiville ja sillä keinolla hoitaa myös päivän ruokapolitiikan, sillä sehän se on vanha totuus, että nälkä ei tahdo tulla koko päivänä, jos ylös ponkaisee vasta iltapäivän puolella. Tosi kuin vesi hanhen selästä.

Osaltaan valvomiset johtuvat toki edelleen myös siitä K:sta, jota olen nähnyt jo vakiintuneeseen tapaan kertoja jos toisiakin joka viikko, joka viikko samat setit humalassa jossakin kapakassa ja kaduilla, joka viikko samaa odottamista ja kaipaamista ja tilanteen miettimistä, ja joka viikko yhtä vähän etenemistä. Eräs oleellinen elämänmuutos astui voimaan tällä viikolla, K:n suhteen riekaleet on nyt lakaistu kasaan ja laatikkoon ja uusi elämä odottaa, ja sydän syrjällään odotan minä tässä, että miten se mahtaa vaikuttaa meidän kahden suhteeseen. Tai viitsiikö tätä minkään sortin suhteeksi vielä sanoa, kaverisuhteeksikaan, kun alla on vain alkusävelten tapailua ja ekstensiivistä dokailua. Huoh.

Faktahan on nimittäin se, että itse en nyt uskalla tehdä mitään. Koen liian vahvasti, että toinen on sellaisessa tilanteessa, jossa sen pitää itse tilanteensa selvitellä suuntaan tai toiseen ja toimia sen mukaisesti asioidensa kanssa, ja minulla ei siihen soppaan voi olla enempää hämmentämisen sijaa kuin se, mitä olen jo tehnytkin, eli olla olemassa ja seurassa ja kuuntelemassa ja tavoitettavissa ja saatavilla jos ottamista on. Huolettaa, että siihen se jääkin ja jumahtaa, eikä ottamisista ja saamisista sitten tule sen enempiä, sillä niinhän kaikenlaisten kivojen poikien kanssa nyt tuppaa käymään; ne eivät jää enkä minä niitä saa, vaan jumahdan jätkäksi jätkien joukkoon enkä profiloidu Potentiaalisena Naisena. Olen niin spessu, ja meidän spessujen kohtalona on elellä spessua elämää.

Ja näin ollen mietin, pitäisikö antaa tilaa vai olla lähempänä, pitäisikö olla aktiivisempi vai sittenkin vielä passiivisempi, pitäisikö puhua enemmän vai vähemmän, pitäisikö sitä vai tätä. Vai pitäisikö katsella ihan muualle ja pokata joku yhdentekevä kevätheila hetkeksi helpottamaan tai ehkä koko kesäksi ja ehkä löytää joku uusi ja innostava juttu jostakin ihan toisaalta. Meinaan lyökö sitä tässä nyt vain päätänsä seinään paijailujen toivossa, sillä niitähän minä haluan: minä haluan sinne syliin ja viereen ja petiin ja suukkoja ja suudelmia, pehmeitä käsiä vatsoja reisiä selkiä kietoutuneina toisiinsa lakanoissa kodeissa aamulla kahvia radiosta uutisia. Jossen sitä voi saada tästä, täytyy se löytää jostain toisaalta, ja kuinka kauan on kohdallista tuijottaa vain yhteen suuntaan?