Lauantai-iltana ravintolaan

Flunssa runtelee kehoa ja päätä. Juuri kun sain kaikki liikunnat ja työt ja muut balanssiin, niin keho pistää vastaan ja kaataa petiin viikoksi, syön sipsiä ja pullaa ja vaaleaa leipää ja höttöntöttöä telkkarista ja tunnen oloni paskaksi. Neuroottisena epäilen, että olen saanut vatsahaavan tai jonkun muun kumman, jo useamman kerran eri paikoissa erilaisten syömisen jälkeen on iskenyt niin rajut pahoinvoinnit että oksennan tunnin ja tärisen kivusta vessan lattialla henkeä haukkoen kyyneleet kuolaan sekoittuen. Ruokamyrkytys joo, mutta että näin usein? Ehkä vastustuskykyni on vain heikoilla syksyn antibioottikuurien jäljiltä, ehkä iskevät bakteerit ovat nykyään jo niin vastustuskykyisiä kaikelle, että sisääni on tehnyt pesän joku sellainen, joka hylkii pois ravinnot. Euroopassa kuolee jo tuhansittain tai ehkä kymmentuhansittain ihmisiä vuosittain tavallisiin tulehduksiin, joita ei enää antibiooteilla bakteereiden vastustuskyvyn vuoksi nujerretakaan. Sen siitä saa kun niitä popsitaan Välimerellä kuin karamellia ja syötetään kaikenmaailman elukoillekin, joita sitten vielä popsitaan kuin karamelliä. Kaljaa tämä bakteerini ei hylji, sillähän sitä likaisten vesien vuosisadoilla armeijatkin marssitettiin pitkin poikin mannerta.

TM viestittelee vaikka pistettiin poikki jo kuukausi sitten. Lähdin sen seuraksi kuitenkin kaupunkilomalle taas kerran koska niillä meillä on aina hauskaa ja niin oli tälläkin kertaa ja taas mietin että ehkä kaikki muuttuisi toiseksi, vääjäämättä toiseksi jos vain muuttaisin ja jättäisin taakseni kaikki nämä asiat ja hiertävät palaset jotka minua täällä pitävät. Työ ja K, siinä ne syyt ovat ja jälkimmäinen on ensimmäistä isompi tekijä. Pussaillaan TM:n kanssa joen rannalla ja kuljetaan käsikädessä ja mietin puolet matkasta silti K:a niin kuin aina. Yli neljään vuoteen ei ole tainnut kulua päivääkään ettenkö olisi sitä miettinyt ja jos päivän on saanut kulumaankin on yö ollut sitten värejä ja käsiä ja ihoa ja hengitystä täynnä. Vieras kaupunki on kaunis ja joki kutsuva, eikä mikään siellä oleva voi ainakaan tätä onnettomammaksi minua tehdä ja perään mietin että voiko sittenkin, entä jos itken sielläkin K:a enkä tapaa enää koskaan ketään enkä saa ystäviä, sosiaalista verkostoa joka kuitenkin on täällä, mitä vanhemmaksi tulee sen vaikeampaa on aloittaa kaikki alusta, ei ihmisiin niin vain tutustuta eikä varsinkaan mitään syvempää eikä luottamuksellista luoda, entä jos olisin siellä aivan yksin ja toisaalta, entä jos juuri se olisikin hyvä. Olla ihan yksin, jättää muitten ihmisten tuottamat pettymykset taakseen ja olla riippumatta kenestäkään.

Tänään lähden vanhan työkaverin kanssa miesmetsälle pikkujouluhumuun. Hän on fiksu ja nätti, mutta eipä se hänelläkään kukaan vierellä pysy muutamaa kuukautta pidempään. Itse ajattelen olevani se rumempi wingman, joka voi madaltaa jonkun körilään kynnystä tulla juttelemaan. En usko kostuvani reissusta kuin rahanmenoa ja humalan, mutta onhan sitä siinäkin jo ihan riittävästi asioita yhdelle lauantaille. En yksinkertaisesti usko löytäväni enää ketään josta jaksaisin kiinnostua. Toiset osaavat vaihtaa miehiä ja suhteita kuin sukkia ja suorastaan kärsivät siitä, kun joka paikassa miehet heitä haluavat ja vonkaavat. Itse jumitan yhteen kuin turvavilttiin, eikä ikinä ole ollut pelkoa siitä, että minut nähtäisiin potentiaalisena kumppanina tai edes patjana. Enkä tiedä, mikä niitä toisia naisia siinä harmittaa, että heidät niin seksuaalisen haluttavina kumppaneina havaitaan, ystävyyttäkö he kaikenlaisten kollien kanssa kaipaisivat? Ehkä osalle ystävyys on yhtä hankalasti saavutettavissa oleva haavekuva kuin toisille rakkaussuhteet, ja siksi pitää kerta toisensa jälkeen yrittää ystävystyä selkeästi rakkaudenjanoisten miehepuolikkaiden kanssa. Note to all: ihmiset yleensäkin kaipaavat syvää ystävyyttä varsin harvoin ja varsin vähän. Jos joku (mies) jotakin on tyttöystävämateriaaliksi kerta toisensa jälkeen noteeratusta naisesta vailla, se on aina seksi tai rakkaus tai molemmat. Säästäkää kaikkien vaivaa ja unohtakaa kaveeraus oman ikäistenne kanssa, hakekaa ne ystävyyssuhteet sitten vaikka papparaisista. Tosin ei sekään tie välttämättä ole mutkaton.

Seksiakti on toiminto, jolla kestää ympäröivän maailma ja tuskan, kertoo radiossa vakavan kuuloinen nainen Suomen seksiriippuvaisten tilanteesta. Riippuvuuksien ja niiden murehtimisten sijaan olisi syytä pohtia aivosolut sauhuten miksi tämä maailma on niin vastenmielinen, että ihmiset masentuvat, päihtyvät, panevat, pelaavat, tappelevat ja turruttavat tavalla tai toisella itseään enenevän reilulla otteella kun ilmankaan eivät kestä olla. Kun katson ulos ikkunasta, en näe mitään, mitä haluaisin vaalia. Tervehdin laskevia syntyvyyslukuja ilolla, en ole yksin.

Samat murheet

Murmelin läheinen kuoli. Olen käynyt hoitamassa sen lapsia välillä ja seurannut niiden kujeita ja eleitä ja kujerruksia, hellyttävän suloisia natiaisia mukuloita, ja aina kun tulen kotiin itken katkerasti jo kotimatkalla pyörän selässä kaupassa kissanruokaa hakiessa, minua surettaa niin sen minullekin tutun läheisen kuolema kuin ne lapsetkin ja kaikki ne murheet mitä ne tuottavat vanhemmilleen ja vanhempansa niille ja nekin murheet jotka sen kummemmin kenenkään tuottamatta kuitenkin kaikkien osalle koituvat, enkä osaa vieläkään nähdä oikein iloittavaa ja nautittavaa elämässä joka odottaa kun kaikki on niin väliaikaista ja kivuliasta ja ihan hirvittävän hirvittävän murheellista. Ja sitten suren sitäkin, että näen kaiken niin murheellisena vaikka toisinkin voisi ja liitän sen mielessäni K:on joka laittoi lapsenhoitokeikan aikana viestiä paniikkikohtauksestaan jota kuitenkin aikoo lääkitä juomalla kaljaa jonkun vanhan työkaverinsa kanssa ja tulen onnettomaksi siitäkin, minua harmittaa se paniikki ja myös se etten minä kelpaa lohduksi ja tiedän että jos kelpaisin lohduksi niin sekin harmittaisi ja miettisin, että olenko vain vaikeiden aikojen nojapuu tuki ja turva, meri josta ammentaa ja johon heittää takaisin vain roskaa ja sitten tulen murheelliseksi että ajattelen tästä suhteesta näin murheellisesti enkä lopulta tiedä mikä on ylös ja mikä alas, mitkä reaktiot ovat normaaleita ja mitä epänormaaleita ja millä on väliä ja millä ei, ja hartioihin jää takomaan ainoastaan se, että itken taas ja olen itkenyt jo monta vuotta ja epäilen, ettei voi olla niin että kaikki muutkin tai edes osa itkeä tihuuttaa näin murheellisena kaikesta kaiken aikaa.

Käsi kädessä laitakaupungilla

Sitten se pitkästä aikaa taas ottaa mua kädestä kii. Ollaan seikkailulla kaupungin laitamilla ja keskikaljamies kysyy aiotaanko perustaa perhe ja pidä tuosta naisesta kiinni ja sitä samaa mitä aina ja kaikki tuollaisissa paikoissa meistä kommentoi (kai se näkyy naamasta kilometrien päähän kuinka paljon minä rakastan, ei sellainen voi jäädä huomaamatta), ja K pistää Kenttiä soimaan ja ottaa mun kädet omiinsa ja silitellään siinä sitten toisiamme ja kumpikin hymyilee ja tuntuu että aika pysähtyy eikä ole ketään  muuta kuin me ja

...ja sitten se ei ole kuitenkaan mitään. Tämä näyttää ankalta, kuulostaa ankalta ja tuntuu ankalta mutta K:n mukaan se on kai koira joka ulvoa ulistelee ulkohäkissä parka poloinen marrashyhmästä kärsien. Tulen taas kärsimään tästä ja välillä kyllä iltaisin itkettää, mutta en pysty en voi kääntyä tästä pois, olen niin varma ja rakastuneet ovat kuuroja ja sokeita ja hölmöjä enkä kai osaa kuin hölmöillä tässä kunnes tulee jokin sellainen hetki että...

Kierrän taas kehää kuten ennenkin. Rakkaus, olet kohdalleni ollut julma ja ankara isäntä. Aamuyöllä yläkerran partapotso panna ryskyttää menemään niin että sängyn päädyt seinään kolkkaa ja kumeat nautinnon urahdukset kiljahdukset läähätykset huohotukset kuuluvat suoraan tyhjään syliin tyhjään petiin ja panen korvatulpat korviin. Unissani on murhaaja vapaana.

Traktorikaupoilla

Nuoruus jatkuu pidempään kuin koskaan, ja valinnanmahdollisuuksien paljous luo onnettomuutta, merkityksettömyyttä ja hukassa olemista eikä identiteettiä ole eikä tule. Päämäärä. Jokin, mitä kohti mennä. Sen ihminen tarvitsee, mutta mistä sen löytää, kipuilen tätä edelleen vuosikausia sen jälkeen kun. Kaikkialla kerrotaan, että pitää selvittää itselleen mitä haluaa, mutta mistään en löydä ohjeita siihen miten selvittää mitä haluaa. Vähän kuin lueskelisi satoja nettisivuja couperosa-ihosta, jota kehoitetaan hoitamaan ja hoitamaan ja vielä kerran hoitamaan ettei tule ruusufinnitiilikaisnenä, mutta missään ei kerrota miten sitä tulisi hoitaa.

Mutta ehkei kukaan muukaan tiedä. Aiemmin kirjoitin blogien sisällyksettömästä sisällöntuotannosta, ja sitä kai kaikki on, ei millään tarvitse olla merkityksiä tai väliä tai sisältöä tai tarkoitusta enää, riittää että täyttää elämää ja maailmaa tyhjänpäiväisillä kuvilla ja sössötyksellä. Sitä sössötystä tulee niin saatanasti joka paikasta, että olen alkanut istua hiljaa kotona seinää tuijottaen kun en kestä kuunnella enää edes radiosta sitä samaa sössöttelyn riemuvoittoa.

Tai no jotein kestän, pidän toimitetuista ohjelmista ja mietityistä sanoista ja asioista, joilla halutaan kertoa ja välittää jotakin toiselle ihmiselle. Miten on käynyt niin, että se on väistynyt kaiken sen kuvallisen ei-minkään tieltä, että tyhjyys on se uusi musta ja must ja mitä tyhjempää tyhmempää pehmoista hattaraa sitä parempaa, minkään ei kai kuulukaan olla aitoa, jumala on kuollut ja postmoderni mennyt ja jäljellä on tukehduttava tyhjyys. Että ihmekös jos masentaa ja maailma on merkkejä vailla, jos purkkapallot täyttävät korvakäytävät ja mielekkyyden mitta on kauniisti kuvatut ruoka-annokset. Juma-vitun-ruoka-annokset.

Ostin traktoripörssilehden huoltoasemalta ja olen lueskellut sieltä Massikoiden Ferkkujen Zetoreitten ja niitten näitten myynti-ilmoituksia, ja koen saavani vitoselleni ja mielelleni vastinetta etenmmän kuin mistään aikoihin.

Loskaa ja vesieläimiä

Kolea hiipii vaatteiden alle. En ole tyytyväinen kroppaani. En päähäni, en jalkoihini, en vatsaani enkä rintoihin (selkä ja perse on ok, sitä en näe mutta istuessa se tuntuu mukavalta ja se kai on persauksen tarkoitus läpsyttelyn lisäksi, ja selkää on mukava hivellä), kaikki on jotenkin väärin ja näyttää väärältä ja minulla on piinaavan tietoinen olo vääränlaisuudestani lähes koko ajan. Miten nauttia mistään jos tuntee olonsa vääräksi? Ja juu ei niin tarvitsisi tuntea ja onnellinen voi olla tässä ja nyt, mutta ei se onni käskemällä tule eikä edes sillä, että ymmärtää ihan oikeaksi tässä ja nyt -toteamuksen, järki ei käänny tunteeksi vaikka mitenkä vääntäisi.

Mietin taas iltaisin välillä ja salaa ja vähemmän salaa peilistä itseäni vilkaistessa bussissa istuessa uima-altaassa tanssitunnilla pumppaamassa jumppaamassa kaupassa ruokahyllyjen ääressä että ehkä tässä on se syy, ehkä olen onneton ja ahdistunut ja piina vaivaa kaivaa kuoppaa Kiinaan asti ihan siksi vain että olen ruma ja tanakka ja väärin ja paskaa, silkkaa paskaa loskaa roskaa. Että ei siihen kummempaa tarvita.

Ja siksi K ei halua minua eikä tule koskaan haluamaan jollen, jollen jollen jollen jne.

Ja paitsi että olen väärin ja vääränlainen ja väärän näköinen olen ehkä myös muutenkin väärinkurin nurinperin, kuuntelin yöllä kauniin nuoren naisen karaokelaulua ja hän oli varmaan juuri oikein ja oikeanlainen ja sellaisen K haluaisi ja kuka vain muukin ja minäkin ja näin yksinkertaista se on. Jokainen laiha kaunis ihminen on vääjämättä onnellinen, koska hän saa olla onneton muista kuin kehollisuuden asioista, ja vaikka hän olisi mitä silkkoa sisältä tai niistä kehoasioistakin murheissaan niin häntä halutaan kuitenkin aina enemmän kuin minua koskaan (ja tiedän ettei asia ole näin eikä ihmisen arvo ole muiden halujen määrästä kiinni, mutta eihän tämä mikään totuuden aapinen tämä paikka olekaan ja aina välillä on uuvuttavaa pienentää onnettomia surujaan järkeilyllä ja ymmärtämisellä).

Olen sen ennenkin kirjoittanut. Mies valitsee viereensä milloin tahansa mieluumin kehräävän kauniin tyhjäpäisenkin kissimirrin kuin sanavalmiin kipakan minkä, piisamin? Edes se mukava piisami ei ole kenenkään ensivalinta. Olen pörheä vanha piisami matkalla talviunille ja paikkani on kaakeliuunin perukoilla maailmalle murjottamassa.

Days turn to years
Years turn to stone
Dog will chase the bone
Where ever it's been thrown
Days turn to years
And years turn to stone