Varmaa ja epävarmaa

Kevät jatkuu ja mieli on oudon sees eli seesteinen eli tyyni eli kuohuton. Tai kai siellä aina välillä loiskii polskii sitä sun tätä, mutta pääosan aikaa olen uteliaalla, odottavalla ja hyvä(hkö)llä mielellä. Syy siihen on edelleen jatkuva tapailunpoikanen K:n kanssa. En tiedä missä mennään vai mennäänkö missään, mutta joka viikko tässä nyt on nähty ainakin kertaalleen. Oho, kuulostaapa itseasiassa aika paljolta näkemiseltä, ja ehkä se sitä onkin, koska Partaäijä tuossa jo kysäisikin että niin mikäs homma teillä on oikein meneillään eli tulilla. Sanoin, että en minä tiiä, mikä totta onkin, sillä mahdollisuuksiahan on monia. Pääosin ollaan soiteltu toisemme pihalle dokaamisen merkeissä tai tekosyyllä, olenhan juoppo ja niinhän on sekin, joten sikälikin kyseessä voi olla vain kaltaisensa seuran kestäminen sillä tuohan se lohtua omaan risaan elämään. Toisaalta taas olen aivan varma, että syystä tai toisesta se ihminen totta vie pitää minusta ja haluaa aikaansa kanssani viettää, mikä taas saa toivomaan mahdollisuuksia johonkin muuhunkin kuin vain päättömään ryypiskelyyn.

En tiiä. Olo on ihana ja kamala ja ihan kauhea. Positiivista on kuitenkin ainakin se, että työasioiden tuottamat paniikkioireet loistavat poissaolollaan, koska eihän tässä mitään niin tylsää kuin työnhaku ehdi stressailla mahdollisen ihastelun pauloissa. Voi olla, että tästä vielä tullaan rytisten alas, alati arka ja pessimistinen mieleni se sellaisia seikkoja korviini kuiskuttelee Elämän Vääjäämättömistä Laeista, mutta toisaalta, olisikohan tuo nyt aivan mahdotonta ja poissuljettua, että joskus asiat saattaisivatkin edetä juuri toivotulla tavalla ilman katastrooffeja ja hurrikaaneja? (Mieli huutaa heti vastaan ei-ei-ei, koska mieleni pelkää pettymystä, joka liiallisesta itsevarmuudesta mahdollisesti seuraa; mieleni pelkää nöyryytystä, joka väärintulkituista tilanteista päälle jumahtaisi pitkäksikin aikaa; mieleni pelkää häpeää ja murhetta, joita murskaantuvat haaveet sen säikeisiin repisivät, ja siksi mieleni kehottaa maltillisuuteen, odottamiseen, passiivisuuteen ja tarkkailuun. Toivottavasti mieleni ei sillä tee itselleen karhunpalvelusta, sillä joskus pitäisi myös tunnistaa hetki toimia.)

Kevätmyrsky

Olen mennyt ihastumaan tukkaani myöten jalat alta sydän syrjälleen suin päin rähmälleni. Kyseessä on se K, joka soitti kuin soittikin, ja joka tapaaminen tapaamiselta vaikuttaa aina vain ihastuttavammalta. Tämä on sitä monesti kuvattua klassista: en pysty nukkumaan, ruoka ei pysy sisällä, en voi keskittyä mihinkään en kehenkään enkä ajatella mitään muuta, en tiedä miten pän olisin ja mihin menisin ja etenkään mitä se toinen mahtaa ajatella vai mahtaako mitään ja sekös on omiaan aiheuttamaan unettomia öitä, ruokahaluttomuutta, keskittymiskyvyttömyyttä ja ympäri ämpäri kierros kierrokselta taas sitä mennään.

En ole enää ihan eilisen puun linnunpöntöstä tipahtanut tipunen, joten tiedostan toki tällaisen hullaantumisen mahdollisen hetkellisyyden, epätodellisuuden ja etenkin vastakaikuasaamattomuuden. Lähinnä haluan tai oikeammin minun on pakko kirjata tämä tunnekuohu ylös, sillä näin tajunviepää ihastumista ei ole tapahtunut viimeksi kuin Heilan kanssa, vaikka senkin jälkeen olen tottahan toki varsin ihastuttavia, kiinnostavia ja ehdottoman puoleensavetäviä herrahenkilöitä tavannut ja tapaillut, jokseenkin kaveripohjalla toki ja pääosin seksuaalisten aktien merkeissä, mutta kuitenkin. Että en nyt missään tunnekylmiössä ole elänyt ja nyt PAM rakastunut roihuten. Tai ehkä olen, mutta oleellista on se, että jos vaikka tästä ei minkäänlaista jatkuvampaa, pidempää tai edes alkuunsa etenevää kohtaamista syntyisikään, niin muistaisin tulevaisuudessakin, että sellaiset vauhdilla mukanaan vievät totaalisen joka paikassa tuntuvat tunteet ovat kuitenkin minunkin kohdallani mahdollisia, enkä ole aina rationaalisen laskelmoiva mulkku, joka tappaa itsekin itseltään ilon liian varhain eikä edes ehdi ihastumiseen mukaan.

Tätä kyseistä K:ta en ole pitänyt edes kädestä, ja silti olen jo mennyttä.