Puristaa, puristaa, puristaa mä en saa henkeä kun tukahduttaa kiristää latistaa. Ahistaa niin ettei henki kulje.
Tätä minä vihaan eniten, pakokauhua joka pitää pihdeissään, joka ei lähde pois vaikka sen miten järkeilisi ja tietäisi turhaksi, epätoivoa joka ei jätä, vaikka murheen kuilu on vain kangastus ja heijastus, todellisuuden vääristymä, masennusta joka repii ja tempoo ja käpertää ihmisen pieneksi möykyksi niin turhaan, niin täysin turhaan. Irrationaalista. Eikä se auta mitään, että tietää sen olevan turhaa. Eikä se lähde pois, vaikka mä miten ottan itteeni niskasta kiinni pakotan kasvot hymyilemään nousen ylös olen liikkeellä teen työtä syön hyvin harrastan liikuntaa lepään yöni ja silti, silti mä olen päivä päivältä lähempänä katkeamispistettä ja jos mä sen tunnen itsekin niin onko romahdus viikkojen, päivien vai sekuntien kysymys.
Mun mieleni on hajalla. Sille on joko tapahtunut jotakin jossain vaiheessa, tai sanotaanko että se on muovautunut aikojen saatossa kaiken seurauksena jonkinlaiseksi, tai sitten siinä on jo lähtökohtaisesti ollut valuvika. Sukuvika ehkäpä, mistä sen tietää mitä pöpöjä sitä itsessään kantaa esi-isiensä perintönä, tai sitten vinouma ja väärä raide, sivupolku umpikuja. Mutta joku on vialla, joku klikkaa päässä ja mielessä, sillä tällainen toivottomuus, harmaan säikeinen näköalattomuus ja yleinen matalakiito ei voi olla sellaista, mitä kaikki tuntevat joka jumalan päivä, sillä miksi ihmeessä kukaan haluaisi tai edes voisi elää, jos kaikki tuntuu aina vain pahalta ja väärältä, eikä se vääryyden tunne lakkaa vaikka hetkellisesti olisikin päinvastainen nousu tai edes seesteinen suvantovaihe. Vai voiko kaikista muistakin tuntua juuri tältä, ja minä en vaan osaa tätä kestää, onko ahdistus ja paha olo ihmisen luontaisa olotila, joka minun pitäisi vain hyväksyä pysyväksi elementiksi elämäntaipaleelle, vaelluskumppaniksi tukipuuksi, virstanpylvääksi tieni varteen?
Mikä mikä mikä mussa on pielessä, miksi mikään ei kestä eikä tunnu miltään miksi mikään ei tuota mulle tyydytystä?
Menin nukkumaan väsyneenä. Heräsin väsyneenä. Mikään maailman unimäärä ei poista tätä väsymystä. Milloinkahan se kamelin selkä katkeaa?
