Ei auta voimajooga

Lomasta meni 90% niin ahdistuneena ja itkuisena, ettei mikään ollut mitään. Viimeisinä päivinä toivuin niin, etten enää jaksanut saapastella työterveyteen heti ensimmäisenä masentavana maanantaina. Olisi varmaan pitänyt. Pitäisi varmaan. Aina pitäisi ja pitäisi ja pitäisi.

Välillä epäilen että kaikki on jotakin pitkittynyttä PMS:ää, että kuukauteen mahtuu muutama päivä jolloin jollakin tavalla on edes etäisesti ok ja kaikki muut ovat sitten joko fyysistä tai henkistä tai fyysistä ja henkistä pahoinvointia. Liikaa ja liian vähän. 

Tunnen olevani koko ajan niin irrallaan. Kävelin pitkin merenrantaa tunti toisensa perään ja istui markiisin alla lukemassa Sylvia Plathia ja poltin tupakan ja toisenkin ja sama ankeus sulkee syliinsä olin sitten täällä tai toisaalla. Tunnit vierivät. Googlettelen ohjeita miten innostua elämästä, mitä tehdä jos kaikki tuntuu tylsältä, mistä näköaloja. Kämppäkaveri lukee eksistentiaalifilosofiaa ja ryyppää kun ei muutakaan viitsi, itse en viitsi edes ryypätä.

Samaan aikaan teen niin vitusti kaikkea että mikä perkele siinä on kun ei onnenapilaa silti löydy, olen opiskellut uutta ja tutkinut vanhaa ja vaihtanut työtä ja raatanut ja levännyt ja harrastanut ja avustanut ja kutonut sukkaa ja leikannut hiukset ja matkustanut muualle ja tutustunut uusiin ihmisiin ja testannut huumeita ja testannut selvyyttä ja nukkunut hyvin ja jumpannut ja tanssinut ja syönyt terveellisesti ja hotkinut hampurilaisia ja halannut puita ja silittänyt kissaa eikä syke tunnu silti laantuvan eikä mielekkyys tuonkaan kiven alla piileskelevän.

Yh hyi yäk kaikkea.

Lompsis

Jotenkin tekee mieli kuitenkin alleviivata, että K:n kanssa on ihanaa. Tämä kevät ei ole ollut paras mahdollinen (milloin kevät hyvä olisikaan) ja pinnassa on töihin ja sen sellaisiin liittyvää kireyttä, odotan ja pelkään lomaa sillä entä jos en palaudukaan, jos jään työhuolien piinaavaan puserrukseen ja leposyke ei laskekaan, jos kaikki työasiat pyörivätkin mielessä päivä päivänsä perään, jos työjutut jaksavatkin jarruttaa hyvää tuulta ja mieltä, jos ja jos. Jos en saa nukuttua enää ikinä. Siksikin Naapurin viesti kutkutti niin mukavasti, ai joo tällaistakin saattaisi olla, on elämässä  ollut muutakin, minä voisin muutakin.

Haluaisin löytää uuden työpaikan. Olisi jo aika, olisi ollut jo pitkään ja stressi on levinnyt ahdistuksesta fyysisiksi tuntemuksiksi, iho kutiaa ja kiristää ja kuumottaa ja suussa maistuu metalli. Sydän hakkaa ja naputtaa ja tempoo ja olen syönyt rauhoittavia ihan liikaa syksystä asti ja voi pojat etten silloin vielä edes tiennyt mitä kiire ja paine ja paniikki voivatkaan olla.

Haluaisin löytää uuden työpaikan.

Haluaisin innostua. Aamuyöllä näin kymmenen laulujoutsenta ja kuulin niiden siipien natinan orastavan viljan yllä.

Kesäkuuma

Joistain ihmisistä haistaa heti että tämä on minua varten. Ehkä se liittyy johonkin hajuun tai feromoniin, kenties taajuuteen. Värähtelyä. Samalla tavalla toisten läheisyys virittää salamana sanattoman riitasoinnun, työntää pois luotaan ja saa ihon kiristymään inhosta. Hyi että, tuollainenkin. Hupaisalla lempinimellä kutsumamme K:n työkaveri kuuluu ensimmäisiin, on jännä miten pelkästään samaan pöytään istuminen sähköistää ihokarvat ja tiedän, että tästä minä tykkäisin. Että tämän ihmisen paidan alle minä haluaisin ujuttaa käteni. Ja minusta tuntuu että hän haistaa saman vai voiko tällainen sittenkin olla vain minun keksintöäni, sähkövirrat suonissa omaa kuvitelmaani. Voiko haistaa väärin?

Alkuillasta Naapurilta tulee viesti. Ei olla nähty vuoteen, ehkä kahteen. Viesti silloin, toinen tällöin, mitä kuuluu btw, entäs se elämän tarkoitus. Nyt suoraan asiaan, lähtisinkö, tulisinko. Tsaijai että tekisi ja tekee mieli, mietin Naapuria useinkin kun. Kesää 2013, onko siitä jo niin kauan entä milloin se painoi minut keittiön seinää vasten, miltä sen kieli tuntui iholla suu suulla oliko se niin kuin muistan. Muisti voi tehdä tepposensa, kaikesta punoo tarinaa ja poimii sinne niitä palasia jotka sillä hetkellä sopivat kokonaisuuteen toisia osia paremmin, ja vaikka niitä sovittelisi varovastikin yhteen niin osa hukkuu matkalla ja mukaan tarttuu kuviteltujakin kappaleita. Mielikuvissani riisun jo sen housuja.

Voi olla että en ole luontaisesti yhden miehen nainen. Onko kukaan? Samoja seiniä päin ei kuitenkaan kannata päätään hakata niin nautinnollista ja ohimenevää kuin iskun hetkellä voikin olla, eikä salaisuuksien varaan voi mitään laskea.

Entisten nuorten sävellahja

Enpä tiiä teistä muista enkä noista toisistakaan, mutta mua jotenkin inhottaa keski-ikää lähestyvät tai siellä tukevasti elävät ihmiset jotka korostaa itseensä ja eroansa nuorempiin hehkuttamalla kuinka kunnollista nykynuoriso on, että voi kun itse tuon-ja-tuon ikäisenä heiluskeltiin kaljapullot kourassa kaupungilla tai voi hellanduudelis mitenkä viisaita nämä on ja tietäväisiä, että itse samassa iässä sitä lähinnä kaiveltiin nenää ja kaivattiin naapuripulpetin pupulaisen pöksyihin kaivelemaan. Että jotenkin on kuitenkin tarve tuoda esiin mitä itse teki aikoinaan, niin kai tietenkin aikojen saatossa aina, ja nyt se entisten nuorten ero nykyisiin alleviivataan kunnollisuuden korostuksella. Tämä on minusta vain kääntäen sitä ihan samaa iänikuista paskaa siitä, että nuoriso on joko pilalla, paskaa, erilaista, kummallista ohhoh huhhuh kattokaas nyt totakin, tai ainakin vääjämättä jotenkin ihan muissa bisneksissä kun vanhempansa, ja että jostain syystä sitä pitää tietyn ikäpolven -- tekee mieli sanoa myös että tietyn keskiluokkaisen kuppikunnan -- vuosikymmenestä toiseen tuoda esiin. Ai mitä niin, no itseensä tietenkin, itseänsä korostaa joko hakemalla eroja nuorempiin tai keulimalla kuinka jotenkin mukamas ovat nuorten menoista kartalla. Aikana jolloin huumeksia saa helpommin tilattua suoraan kotiovelle kun kaupasta sytkäreitä, en minä olisi ensimmäisenä huokailemassa yhtään mitään nuorisoon tai niitten elämään liittyvää silloinkaan, vaikka päivät pitkät maleksisin niiden seurassa joko vanhemmuuttani tai ammatinvalintaani. Korjaan, etenkään silloin.

Marttakerho

Kerään hiljalleen kotivaraa, ylähyllyt täyttyvät näkkileivistä ja pussikeitoista, pata-aineksista papupurkeista pikanuudeleista, linssejä on varmaan kolme kiloa. Joku kanisteri ja toinenkin tarvittaisiin vedelle, entä lääkkeet mistä niitä haalisi (ja miten malttaisi olla syömättä rauhoittavat niksnaksvekshet) ja kai se viinapullovarasto jos jokin olisi viisas sijoitus, sen kanssa kehräisin kuin karhu pesässään ja kämmenellä läppäisin jos ahnas kämppis yrittäisi apajille (tai tarjoaisin tuikun litran ruukullisen murheeseen, enhän minä olekaan ahne, unohdin). Vessapaperista eristepinta romukaapin peräseinälle. Ja kissa, mitäs kissa syö, voiko sen päästää pihalle jos tiukka paikka tulee, saako se poloparka mitään kiinni, kotona lellitty kissankulta pullanmuru, kisukisu kippurahäntä ruususuu. Patteritkin pitäisi muistaa, onneksi on radio. Ja jodi, liittyiköhän se vain ydinlaskeumaan, ehkä sen voi unohtaa.

Ei se kotivara katastrofilta pelasta mutta jos nyt lohduttaisi pari kolme alkupäivää ja jos ihan hirmuinen kiire tulee niin saahan tuosta reppuun retkimuonaa, paina sitä kaasua nyt mennään hippulat vinkuu jo. Kanistereita onkin siis syytä hankkia paitsi veden, myös bensiinin varalle. Ja pitää varoa, ettei liikaa kuitenkaan varastoi ettei saa kutsumattomia vieraita, olen nähnyt niitä dokumentteja riittämiin missä pahalainen vaanii ja tahtoo osingoille, ties vaikka sitoo nilkasta kellariin ja paloittelee pannuunsa.

Suututtaa, että Jyväskylän Mauno päästetään Kansanradiossa kerta toisensa jälkeen ääneen. Eiköhän hän ole jo oman osansa mediatilasta saanut, mokoma toope. Ulkona ihmeellinen valo houkuttaa käpertymään kirjan kanssa peiton alle, mutta taidan reipastella kirjastoon äänestämään. Ja hakemaan pari kirjaa lisää.

Iskusävelmiä

Saatana kun suuri osa entisaikojen iskelmistä on vastenmielisiä lastenpanemishaaveiluita. Vai mitä pitäs ajatella Jamppa Tuomisesta (Jamppa-vitun-Tuomisesta, jonka muuten aikoinaan piti esiintyä K:n isän hotellissa vaan kultakurkkupa kaatoi kitusiinsa niin paljon liuotinta että lopulta hotellimaakari veti sitä kännisössöä pataan ja pakotti soittamaan lavalla trumpettia) laulaa loilottamassa kuinka kukkasen terälehdet juuri auenneet hän pääsi omistamaan tai Kirkasta hekumoimassa kuinka mukava olisi muuten suukotella kuustoistakesäistä ähäkutti muut äijät. Ja näitä tällasia on ns. ihan vitusti puhumattakaan vaikka esim ihan kaikista muistakin kultturituotteista, ja sitten joku on vielä ihmeissään jaa että mitenkä muka niin about jokanen nainen on kokenut jonkinlaista ahdistelua lapsena, nuorena, aikuisena ja mummonakin vielä saatana, että on muuten kohtuutonta kun nytten niin vainotaan ja syytellään ja ei kaikki miehet ja eihän tässä uskalla enää heipatirallaakaan sanoa. Parempi jättääkin sanomatta.

Sellastakin mietin, että voi kyrpä kun vituttaa tämä talvi.

Pimeä pää

Voi pahus että tästä on vielä pitkä matka valoon, aurinkoon, keveisiin kenkiin ja päällysvaatteettomuuteen tai minnekään mukavaan. Aika hiipii niin hitaasti että se melkein menee takaperin ripirapi ratiriti paska, voi paska huokaisen toistamiseen ja kolmannenkin kerran, eikö tää pääty koskaan. On niin tylsää, niin karmean tylsää ja tympeää eikä mikään jaksa innostaa. Herään aamusta aikaiseen ja ryhdyn vastentahtoisesti töihin, välttelen tai teen tai teen vältellen ja kun kun töiltäni maltan ryhdyn vastentahtoiseen vapaa-aikaan, hiippailen huoneesta toiseen ja huokailen, katselen käsiäni ja mietin joko ne näyttävät ryppyisiltä ja jos näyttävät johtuuko se pakkasesta ja kuivakasta huoneilmasta, suupielen juonteet ainakin taitavat olla painovoiman tekosia ja joskus kun sisuunnun istun suupielet irveessä kohti kattoa, naamajumppaa kato, ja sitten taas istun ja ähkin, olisi tuossa kirja ja vaikka elokuva, uloskin voisin (jollei olisi niin piinaavan pimeää ja liukasta ja sitten ei kuitenkaan oikeasti pimeää vaan kelmeää harmaata) tai ehkä ruokaa, kai sitä voisi sitä tai tätä ja ajatuskin siitä ja tästä ja tuosta saa onnettomaksi, onnettomaksi saa myös hiipparointini ja hiihtelyni. Mitenkään päin ei maita, elämä.

(elämä kuulee ja pistää kissan oksentamaan kiipeilypuun syövereihin, maistas siitä vähän toimintaa nahjukainen, maistapas)

Raato raahautuu huomiseen.