Those days

Ja joskus voisi tietenkin muistaa katsoa kalenteriin jos kyyneleitä valuu ja ahistaa ja pelottaa, syy voi löytyä ihan läheltä oman navan takaa. Ajattelin kokeilla akupunktiota, oikean lonkan loputon jomotus, pinkeän turvonnut vatsa ja puukon iskut kivut säryt kramppailevat vatsan ...sävyt? kävyt? tuhmat rumat häijyt kälyt? saisivat jo piisata. Tuntuu että tätä riemua on kuukaudessa enemmän kuin riemuttomuutta perkele.

Sunnuntaiahdistus

Ihmetyttää kun edelleen reagoin niin kovin ahdistuneesti niin kovin helposti niin kovin moneen asiaan. Esimerkki: olen viettänyt K:n kanssa jo monta päivää yhdessä, nukkunut vieressä, kertonut rakastavani, kuullut olevani rakastettu, suudellut ja saanut suudelmia, ollut sylissä ja sylikkäin, viettänyt hyvää aikaa kaiken aikaa, ja kun sitten koittaa sunnuntai ja vien jo aamusta hammasharjat ja muut kamppeeni kotiin kenkienvaihtoreissulla ennen kesäretkeä toisaalle, niin ahdistun silti kun palatessamme takaisin kotikaupunkiin K kysyy pääsetkö nyt tällä kelillä pyörällä kotiin. Kyyneleet kihoavat silmiin, kurkkua kuristaa enkä saa oikein mitään sanottua, vähän vain halattua. Vaikka itse olen ajatellut meneväni kotiin jo aamusta lähtien tulen silti surulliseksi kun toinen sanoo illalla ääneen minun olevan menossa kotiin.

Ja kuitenkin viihdyn kotonani ja kotiin päästyäni olen ihan tyytyväinen, töihinkin on taas aamulla lähdettävä suihkussa käytävä vaatteita vaihdettava, kaikki tämä käytännöllinen ja arkipäiväinen odottaa ja tiedän sen ja järki kertoo että näin on hyvä ja kai vähän hyvältä tuntuukin, miksi kummassa ahdistus silti puskee pintaan aina erohetkellä, mitä minä pelkään? Hylkäämistä? Ettei minua haluta? Että en merkitse mitään? Mikään näistä ei tunnu oikealta, siltä joltain juurisyyltä josta ahdistus kumpuaa, mutten keksi mikä sen lähde on enkä tiedä onko edes syytä keskittyä sen lähteeseen vaan pikemminkin sen nopeampaan havaitsemiseen ja läpielämiseen jotenkin niin, että huomaisin että kas vain taas tämä perusteeton, rajoittava, supistava ja lannistava tunnehyöky tulee minua kiusaamaan, hengitän sen läpi ja enkä anna sen ottaa minua valtaansa.

Sillä kaikenlaisissa syissä ja menneissä myllääminen, entä jos se onkin vain haitallista. Ei ongelmani ole koskaan tainnut olla syy-seuraus-suhteiden havaitseminen (muotoa: lapsena tapahtui asioita X joiden vuoksi koen asioita Y mikä heijastuu aikuiselämääni käytösmuodolla Z joka aiheuttaa harmia/ongelmia/onnettomuutta tavalla A) vaan se, etten saa tätä järjellä ymmärrettyä siirrettyä tunteeksi (vai käytökseksi?) tai päästettyä turhista peloista ja huolista irti sanoen antaa hevosen surra sillä on suurempi pää.

Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli ihana. Ihoni tuoksuu vieläkin K:lta. Olisivatpa päivät lempeitä, illat pehmeitä, yöt syviä ja sinisiä.