Kohinaa

Mun koko kämppä haisee seksiltä, mä yritän tuulettaa mutta sitten luovutan koska ihan sama. Mulla on kaulassa fritsu ja mä pistän oikeen klassisesti fritsuliinan kaulaan kun piti mennä töihin olemaan Fiksu ja Kypsä ja sitä mä olinkin, kehuja sateli ovista ja ikkunoista koska mä kerta kaikkiaan olen niin kovin kovin ihana ja viisas, niin viisaskin vielä ja hauska ja oivaltava ja valtavan mukavakin kaiken päälle. Treffejä siellä ja treffejä täällä, flirttailua tuonne ja vihjailua tänne, isken silmää nostan helmaa ja taas sitä mennään.

Sillä välin toisaalla Heila itkee pitkään ja hartaasti suoraa huutoa silmät huurussa, enkä mä tiedä miten mä voisin sitä auttaa, suru kestää aikansa mutta tuska ja suru ja unettomuus ja pelko ja masennus ja epätoivo ja ahdistus kaikki samassa paperipussissa on vaan liikaa kenenkään kantaa, ja mä oon niin huolissani siitä että kiristää eikä henki kulje. Koska en mä osaa auttaa, en mä tiedä edes mikä auttaisi koska jos mä sen tietäisin, olisin mä auttanut itseeni jo aikoja sitten. Ei mulla ole uskoa tämän maailman apukeinoihin sen vertaa, että osaisin tarjota olkapäätä enempää pelastusrenkaita kenellekään, en mä usko että apua löytyy lääkäristä terapiasta lääkepurkista lenkkeilystä ruokavaliosta meditaatiosta pitkästäkään lepolomasta, ei se paha olo lopu eikä laannu eikä se auta ja se uskonpuute on se, joka pitäisi korjata. Miten sen korjaa, mistä saa uskoa uskomattomaan?

Joten avaan oluen, karistan kämmenelle sopivan kombon nopeita ja hitaita, relaksoivia ja turruttavia ja kuuntelen hiljaa maailman kohinaa. Ja mietin, jossen nyt mitään niin ainakin kuitenkin tätä kaulaani vähän ja Veen painoa mun reisieni välissä, sen käsiä syvällä mun sylissä.

Ohi syyskuun

Syksy kohisee mun suonissani, ja seilaan sellasilla aallonharjoilla liput pystyssä, ettei rannikkoa näy nyt edes kunnon kiikareilla. Aaltojen välissä yritän ehtiä nukkua, muttei uni tuu ei vaan tuu, mä kierin ja myllään kissojen keskellä pimeät tunnit noustakseni aamulla päivätöihin kiihdyttämään uuden aallon harjalle. Kaupantekijäisiksi tästä hektisestä elämästä sain itselleni flunssan, sen syysflunssan jota nyt kai on liikkeellä joka neidolla ja herrasmiehellä, ja joka ei lähde vissiin pois kulumallakaan - hetkeksi kun helpottaa se jo uudelleen ovella kolkuttaa, eikä sillä kyllä mukanaan ole mitään lahjasäkkiä kahisevine kiiltävine paketteineen, ehei ystävä hyvä, pahaa oloa koko pirun pussi täynnänsä.

Vuotavasta nenästä huolimatta mun hyvä fiilinki se jatkuu vaan, ja ihana olo heijastuu selvästi ulospäin, sillä kalastin itselleni taas monta uutta ystävää käväsemällä peräti kaksissa ihan eri jengien bileissä ja joista toisista päädyin sellaisen kivanlaisen hattupäisen uuden ystäväisen lakanoihin miellyttäväksi sessioksi alasti pitkänkaavan sunnuntaikrapulaan. Sovin tapaavani sitä uudelleen muutamien päivien päästä, jännittää ja ei jännitä, en tiedä mitä odottaa tai mitä haluta, mutta tekee mieli kuitenkin edes yrittää jotakin jälleen taas. Erityisesti, koska tämä hattukundi on kesäisen Aa:n kaveri ja tuttu, ja mun kieron tympeetä mieltäni huvittaa ajatus jälleen kerran nussia joku kaveriporukka lävitse. Hyihyi minua miksi mä aina, miksi aina mä, miksi mä edes ajattelen heti tällä tavalla tästäkin asiasta, missä ruusunpunaiset lasit ja skumpalta kupliva mieli, missä juhlahattu serpentiini hattarapilvi pilviähipova pää?

Turpiinhan tässäkin todennäköisesti tulee kuiskaa pessimisti sielussani, mutta mä yritän vaientaa sen ja erityisesti sen asian, että matkan varrella yksi kondomi on rikkoutunut minkä johdosta lasken päiviä ja tuijotan kalenteria ja lähetän rukouksia alavatsaani. Pliis, eihän.