Metakka

Ihmiset pitää ihan vitusti kaikenlaista mekkalaa. Olen äänille herkkä, en kestä yllättäviä pamauksia ja räksähtelyitä, huutoja tai posauksia, säikähdän todellakin sillä tavoin fyysisesti, että olkapäät hypähtävät ylös ja suusta saattaa purkautua parkaisu. Vitun mekkala. Lähdin pois kahvihuoneesta kun ihmiset huusi niin maan perkeleesti, mikä siinä on että kaikkien pitää puhua yhtä aikaa ja eri asioita ja oma ääni pitää saada kuulumaan toisen yli niin, että tuloksena on valtava metakka. Yhtä älämölöä koko tauko, taukoile siinä nyt sitten. Vihaan ylimääräistä ääntä, olkaa vittu hiljaa nyt viimein.

Olo on levoton ja väreilevä, haluaisin mennä jonnekin ja tehdä jotain, ja oon niin lopen kyllästynyt työhöni erityisesti siksi, että viimein uskallan sanoa ääneen esimieheni olevan hommassaan melkoisen paska (huomatkaa, en sitten kuitenkaan ihan suoraan osannutkaan sanoa, siloitan sanojani pienentävillä partikkeleilla ja koen huonoa omatuntoa yksin lausumistani tuomioista, jotka eivät millään muotoa vaikuta mitenkään mihinkään, pelkään että jos totean ääneen jonkin asiaintilan niin siitä tulee sikäli totta, etten pysty enää kuromaan kasvoilleni tasaisuuden naamiota, minun kaikki tunteet paljastava naamani kielii seuraavassa palaverissa saman tien kuinka tyytymätön olen, kuinka väsynyt ja uupunut ja niin, vittuuntunut olen sen ihmisen tapaan toimia työssään ja puhua ihmisille, aina pelkkää negatiivista, ei ole sellaista asiaa ei sellaista hommaa ettei se kaivaisi siitä ensimmäisenä ja monesti ainoana esiin jonkin puutteen, vitunmoista puutetta kaikki koko ajan), ja kun tämän myönnytyksen olemiselleni tein, hain saman tien töitä muualta. Oleellista ei ole saada toista työpaikkaa, oleellista on tuntea että voisi edes tehdä jotenkin toisin ja toimia sen mukaisesti. Toisin tekemisen tarpeeni on tällä hetkellä suuri, haluaisin ravistella juttujani ja katsoa millainen kasa asioita lattialle muodostuu, mutta kuten tavallista olen ymmälläni suuntani kanssa - mitä on tehtävä, minne on mentävä, mistä aloittaisin. Niinpä menen purkamaan muutoksentarvettani uimahalliin, minä ja mummelit siellä edelleen ravaamme ympyrää juoksuvyö vyötäisillä, hampaat irvessä kierros toisensa perään kunnes tunti on kulunut eikä palkkiona ole kuitenkaan hyvää mieltä tai kevenevää oloa, paskat, samaa suorittamista se on niin kuin kaikki muukin.

Eli kaikki on paskaa, mutta samalla mieleni on höyhenen kevyt ja kiukkuni kannattelee jalkoja ilmassa, en minä tästä laannu tai taannu, kiukullani pörisen ympäriinsä tuhahdellen ja tiuskien, voi kumpa en loukkaisi kovin pahasti muita mennessäni. Niin kuin työkaveria, miksi minä teen sen hommia kun se itse samalla valittaa työtehtäviensä vähyyttä, miksi minun työpisteeni vieressä pidetään torikokouksia älisten ja mölisten kun muitakin tiloja olisi, miksi kahvitauollakin pitää huutaa ja mekastaa niin kuin se nyt olisi työasioiden hoitopaikka numero uuno. Helvetti.

Antakaa määkin huudan määkin olen kännissä.