Noin. Välien katkaisu hoidettu. K auttoi eilen kuljetuspulmissa ja juopotteluksihan se meni. Koska en muista mitä illalla puhuttiin, laitoin tänään viestin etten muista mutta tämän pitää loppua nyt, minä menen tohjoksi, kaikkea hyvää. Vastauksena pärjäilyä toivotettiin minullekin, hän pitää minusta ja haluaa elämäni helpottuvan, ei kai tilanne hänellekään helppo ole.
Lasken tunteja että pääsen kotiin itkemään. Vielä viisi, vielä viisi, vielä viisi kuusi seitsemän miten huominenkin miten minä selviän. Älä itke töissä. Ime ne kyyneleet sisään, pakkaa tiukaksi paketiksi vatsan pohjalle mielen perukoille ihan sama minne, älä avaa sitä pakettia ennen kuin on turvallista ja pimeää. Jaksa vielä. Jaksa vielä vähän, vielä muutama tunti. Syön rauhoittavan.
Ajatella, se oli sitten viimeinen kerta kun näin hänet. Humalassa puiston penkillä, lempivuodenaikani aikaan, sateista ja koleaa, hämärää ja pehmeää, kaikki liukuu ja liudentuu varjoihin. Viimeinen tupakka, viimeiset sanat joita en muista, mikä on viimeinen asia mitä minä hänelle sanoin, mitä minä tein, mitä hän teki, mitä tapahtui. Tapahtuiko todellisuudessa yhtään mitään, oliko kaikki tosiaankin vain minun mielessäni, kuvitelmaa ja harhaa, oliko mikään missään vaiheessa, noh, mitään.
Tekeeköhän tämä hänelle tiukkaa. Ei kai, joo kai, mistä minä sen voisin tietää. Miten sitä haluaisikaan ryömiä toisen nahan alle aivojen pinnalle, miten kauheaa se mahtaisikaan olla, valaisisiko sekään mitään. Ei tätä kannata miettiä. Jaksa vielä muutama tunti, ei ole vaihtoehtoa, on pakko jaksaa hukuta murheet työsammioon laita kansi päälle. Älä avaa murheiden pakettia vielä, älä tee sitä et voi et saa, säästä se kotiin. Sitten kaikki saa levitä lattialle hetkeksi, sitten saa surra.
Nyt tämä on oikeasti loppu. Rauhoittava vaikuttaa, turruttaa ja tainnuttaa, taittaa terän viiltävimmältä pakokauhulta, sille ei ole nyt tilaa minussa, se on pakko työntää pois. Tämä ihmissuhde on oikeasti nyt loppu. Ei se niin dramaattista ole hupsu, maailma jatkaa kulkuaan, minä jatkan kulkuani. Miettiiköhän hän minua. Surettaako häntä, harmittaako, haluaisiko hän pitää minusta kiinni. No ei hän halua. Hän päästää minut menemään, tuntuuko se miltään. Näinkö sen nyt piti mennä, näin kai ihan sama mitä väliä mitä väliä millään.
Mitä seuraavaksi. Mitä ihmettä seuraavaksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti