Loppuihan se juomattomuus aikanaan, jossain vaiheessa vaan menikin humalan puolelle ja se siitä. Hyvä fiilis on kuitenkin säilynyt, olen kauhean maltillinen tissuttelemissani annoksissa edelleen ja viikkoon mahtuu selviä päiviä, jopa selviä viikonloppuja. Tai no ainakin alkoholittomia. Haukkasin mdma:ta joku aika sitten ensimmäistä kertaa vuosikausiin, varmaan lähes kymmenisen vuotta sitten on viimeksi tullut sitä herkkua herkuteltua, ja jonkun verran pelkäsin että noinkohan se syö serotoniininvarastot tyhjäksi ja edessä on taas ahdistuksen ankeus, masennuksen maakuoppa ja murheen musta mutakylpy. Vaan ei, ei tullut mitään sellaista, pelkkää ihanaa ja aurinkoa ja silittelyä on elämäni tää.
Mä en jotenkaan jaksa murehtia mitään ja tää on tietenkin tätä mun lempivuodenajan maniaa, kaikki tuntuu niin mahdolliselta ja mukavalta, on ihan käden ulottuvilla ja mä voisin mitä vaan, suunnittelen ja teen ja häärään ja sähellän, mutten mä jaksa murehtia sitäkään että lasku tulee maksettavaksi jossain vaiheessa. Se kevät viimeistään taas vie matalalle, mutta siihenhän on niin kauhean pitkä aikakin. En pysty muistamaan millaista se jatkuva ahdistuksen pakokauhu on, onko sellaista muka ollut joskus, ei kai. Pimeä hiipii sisälle aina niin hiljaa ja huomaamatta.
Tämä on myös taas K:n kanssa jatkuvaa yhdessäoloa. Se kauttarantain puhuu ettei tietoisesti ja tarkoituksella halua käyttää ketään hyväksi mutta on taipuvainen kai sellaiseen, en tiedä yrittääkö se puhua suoraan minulle vai onko tämä yleistä pohdintaa, mutta koska mun tuuleni on niin hyvä niin en jää sen sanoihin kiinni enkä tenttaa mitään, aikuinen mies, kyllä sen pitäisi saada sana suustaan viimein pihalle jos se oikeasti välittää tai on välittämättä, sanat ovat hirveän tärkeitä. Koko maailma on kielellinen ja kielen kautta asioille tulee sisältöjä ja merkityksiä, eikä koskaan kannata jättää sanomatta helliä hyviä lempeitä sanoja ei ikinä. Pelkät teot eivät riitä, välittäminen pitää vääntää rautalangasta toisen eteen vaikka naurettavuuksiin asti, hellyyttä ei saa pelätä eikä sitä saa kätkeä. Ja niin vaan taas illat kuluu silmiin tuijotellessa ja tekstiviestit sinkoilevat pitkin yötä, tämä ihmissuhde on outo ja kuluttava mutta mihinkä tästä voisi mennä kun kaikki mitä haluan on juuri se ihminen. Ei kai elämää voi jättää elämättä vaikka se lopulta päättyykin kyyneliin.
K puhuu lähtemisestä maailmalle ja kiertämisestä, jossakin lämpöisessä olemisesta, se ei kestä talvea kuten en minäkään ja se pohtii ihan kohdallisesti, ettei ole syytä olla täälläkään (minä, minä olen se syy miksi sinä et sitä tajua miksi et pyydä minua mukaan) ja minä myötäilen, jos on mentävä on mentävä en minä sitä kiistä. Heilan uusi tai ehkä jo entinen uusi kumppani sanoo, että olen kauhean vahva ja viisas, niin ne aina sanoo, mutta sinne vahvuuden alle mahtuu valtamerellinen itkua ja epävarmuutta, onko kukaan olemassa minua varten minäkin haluan välillä levätä minä haluan syliin. Ota minut syliin.
Ehkä myös minun pitäisi tehdä joku muutos eikä vain jahkata ja kulkea virran vietävissä. Jos muutoksen tekee silloin kun on energiaa ja hymy kareilee suupielessä, ei katumus ehdi tulla ennen kuin on jo peruuttamatonta, uutta ja ihmeellistä edessä.
Keväällä minä en saa edes lakanoita vaihdettua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti