Päivä kolme. Dear diary, päivittelen sinua nyt oikein urakalla. Eilen lähdin ryyppäämään. Piristi noin sata prosenttia tätä mieltä, taidan alkaa juopotella oikein urakalla. Oletko sinäkin sitä mieltä, että se on oikein hyvin huono idea? Pitää murheet loitolla ja ainakin voi pistää kaiken ahdistuksen alkoholin piikkiin. Pistä kyyppari kaikki suoraan piikkiin vaan, kyllä täältä luottoa löytyy, lompakko on paksu ettei paskalle taitu.
Pussailin illan päätteeksi Pörröistä toveriani ravintellin rappusilla kun se kysyi, saisiko suudella. Sillä on pehmeät huulet ja lämpimät kädet, ja se veti minua takinliepeestä syliinsä ja minä sitä repun hihnasta rintojani vasten. Mene kotiis siitä, se kuiskasi suuhuni ja minä vastasin kielen painalluksella niskan silityksellä pitkittyvällä suudelmalla. Sen tyttöystävä on sittenkin vielä kuvioissa, ja se ei erityisemmin pidä minusta. Huora, Pörröisen huora minä sille olen, liikun liikaa lähimaastossa ja ilmoittelen olemassaolostani epäsovinnaisilla tavoilla. Meillä on nimittäin yksi yhteinen juttu, minulla ja Pörröiselläni (enkä meinaa nyt sellaisia yhteisiä juttuja, ei me sellaisia puuhailla kuin joskus ja harvoin), ja se tuntuu kiusaavan tyttöystävää. Minä ymmärrän sen kyllä oikein hyvin, mutten osaa tuntea siitä syyllisyyttä. Pitäisikö minun? Pitäisikö minun jollakin tavalla pohtia myös toisten parisuhteita ja mukauttaa omaa käytöstäni yleisesti ajateltuihin normeihin sopivaksi, vaikka sellaisilla normeilla ei omassa maailmassani juuri sisältöä olisikaan. Onko Pörröisen huulet jotenkin vähemmän olemassa tyttöystävälle, jos ne koskevat joskus myös minun huuliani? Onko Pörröisen rakkaus jotenkin vähempää tai väljempää, jos siitä sydämestä löytyy joku kolo myös minulle? Enhän minä missään nimessä ole suhteen väliin tulossa, en minä halua Pörröistäni kiinteästi itseeni sitoa, ei se ole kummankaan tavoitelistalla. Klassinen vastaveto on kysyä, että miltä minusta tuntuisi, jos oma sussuni sutisisi toisten kanssa, miltä tuntuisi, jos minua petettäisiin. Se on kysymyksenä hyvä, ja siihen vastaus riippuu pettämisen luonteesta -- minä en siedä valehtelua enkä halua tulla huijatuksi, mutta seksi tai suutelu tai muunlainen viihtyminen jonkun toisenkin kanssa ei minulta ole mitään pois. Ehken siksi koe pörröisestä vehtaamisestani syyllisyyttä tai katumusta, vaikka tiedänkin sen olevan kyseenalaista toimintaa monen mielestä. Osittain omastanikin, koska en kai moista tyttöystävän silmien edessä tekisi. Monia asioita ei toistaalta toisten silmien alle tahdo alistaa syistä ja toisista.
Kielletty hedelmähän on se makoisin hedelmä, ja kiihottavuus piileskelee siinä, mitä ei saisi tehdä. Ai-jai tuhmaa ja samalla niin polttavan ihanaa. Jos kuitenkin ajattelen näin, pystynkö itse ikinä olemaan sillä tavoin uskollinen kenellekään, ettenkö aina olisi vastaantulevaan tilanteeseen suu supussa tarttumassa. Entä jos kumppanini haluaisi, että suuni ja pääni ja sydämeni on vain hänen ja hänen vain yksin, sanoisinko valheellisesti juujuujuu ja ratkoisin tilanteet hetken mukaan vai pitäisinkö itseäni piiskalla ruodussa huvitti tai ei. Minä en tiedä.
Mutta olo on siis parempi kuin eilen, johtui se sitten suukoista tai päihteistä tai mistä lie. Vielä kun seksiä sais, tai edes lisää suukkosia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti