Vatsa tärisee, näkökentässä loikkii pieniä mustia pisteitä, kädet tutisee ja läikyttää kahvia sanomalehdelle, jalat ei tottele ei käänny ei väänny sovitusti, eikä muutenkaan mikään tunnu olevan mun sisällä ihan kohdallaan. Oksennus on jatkuvasti ihan sekunnin päässä, nieleskelen litratolkulla vettä että se pysyis alhaalla ja etten mä näyttäs koko ajan siltä että oksennan kohta pöydälle kengille syliini. Oikeestaan miksköhän teen niin, kai sitä vois ihan yhtä hyvin oksentaa kerran oksettaa. Oksennus on ehkä vähän sellanen sopimaton asia tai huolestuttava merkki jostakin, siksi sitä yritetään pitää alhaalla parhaan mukaan niin pitkään kuin mahdollista.
Arki on täällä, osa minua minä olen osa sitä. Fyysiset reaktiot sitä kohtaan on aika rajuja ja musta tuntuu että mä sekoon ehkä yks kaks kolme kohta, en vielä koska pidättelen sitä alhaalla niin kun oksennustani sillä se jos joku olisi sopimatonta tai vähintään huolestuttava merkki, ja hiippailen levottomasti pitkin seiniä varovasti nurkkien taakse kurkistellen säikähdellen. Eihän sitä tiedä mikä siellä vaanii, siellä nurkan takana, parempi katsoa kuin katua virsta väärää kuin vaaksa vaaraa se parhaiten nauraa jolle itku pitkästä ilosta. Eli minulle, ei sitä voine välttää.
Lomaltapaluu ei toden totta ole helppoa, nyt sen huomaan. Mulla sipisee korvissa jatkuvana luuppina vaan mun tän kesän Feel Good Hit Of The Summer, tiättehän, se missä toistellaan vaan nicotine valium vicodin marihuana extacy and alcohol co-co-co-co-cocaine uudelleen ja uudelleen, ja sellasesta paluu kahvikupposten monistenivaskoiden näppäinrivistöjen lounastaukojen kauluspaitojen ja palaverien maailmaan on kieltämättä va-va-va-va-vaikee.
Mutta Ei Auta, nyt on ryhdistättyvä ja reipastuttava ja lopetettava ylimääräinen sekoilu ihan top tykkänään seinään vaan hops. Johan tässä olen toista päivää ihan selvänä. Lähes selvänä. Ainakin alkoholitta. Huomenna voi olla jo huomattavasti helpompaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti