Oli treffit, oli kivaa, muttei niin kivaa sitten kuitenkaan että ihanaista porkkanaista olisi kiinnostanut kumminkaan. Kysyin suoraan, aattelin että mitä sitä jahkailemaan ja kortit pöytään vaan, ja suora oli vastauskin. Joten ei kun ei.
Nyt olen sitä mieltä, että minusta ei kukaan enää ikinä voi millään tavalla tykätä, en enää koskaan saa ketään, kivaa ainakaan, ja olen tuomittu yksinäisyyteen, masennukseen, ikävään ja tylsyyteen. Ei minusta ole mihinkään, siedänkin kuolla nojatuoliini ja kissat saavat syödän naamani nälkääni. Ruma tyhmä saamaton tylsä ikävä.
Hoidan tätä pettymystäni niin, että sovin Pörröisen kanssa tapaamisen illalle. Voi vittu mikä virhe. Kävi miten kävi niin hyvinhän siinä ei käy, joko menee lääh puuh ääh huoh jyystämiseksi, tai sitten sekin sanoo että sinä ruma tyhmä saamaton tylsä ikävä ihminen, älä sinä enää koskaan minulle mitään puhu ota yhteyttä ole kontaktissa, mitä sinä kuvittelet tällä saavuttavasi. Ja sitten vasta hautaudunkin nojatuoliin ja odotan kissanruokakuolemaa.
Voi että. Johan mälsättää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti