Ääääh

Tuntuu et mokasin. Vee soitteli eilen että kapakkaan, kun se tuli seksimatkaltaan takas kaupunkiin. No mä lähin, se venähti tietenkin pitkäksi ja lopulta tuotii se meille nukkuun ettei sen tarte talsii yöllä jonneki lähiöön kotiansa. Oltii hetki kahen, tartuin sitä kädestä noin muuten vaan, tuntu hyvältä idealta siinä humalan vaiheessa ja muistikuvat on vähän katkonaiset, mut et se tais sanoo että ei, ei ei.

Ei se ei sinänsä harmita, vaan enemmän koko koskeminen toiseen sikäli, että noh torjunta aina ärsyttää ja toisaalta on ollu niin kiva olla sen kaverina nytten, että mietityttää pilasiko koko homman. Tai et ainakin saiko siihen jonkinlaisen kynnyksen nyt väliin. Turha mennä selitteleen että ööööö no empä tarkottanu mitään. Selittely on aina todella turhaa vaivaa, olkoon asiat sit miten on, niin ikinä ei kannata jälkeenpäin alkaa kaunistella tai selvennellä yhtään mitään. Parempi olla hiljaa tai olla kun ei oliskaan. Vaikka toisaalta, ite joskus tollasista en oo niin kauheesti jälkeenpäin miettiny mitään. Ehkä oon vaan spessu, mama said I'm special.

Mistä sen voi sitten tietää mitä muut ajattelee? Tai että pitäiskö siitä edes välittää. Miten taas sitten voi olla välittämättä? Morkkis tuntuu joskus kohtuuttoman raskaalta,ja eksistentiaalinen kriisi ulospääsemättömältä elämän raamilta. Lääkitsen itteeni juomalla viskiä.