Mä oon jotenki niin jumissa ja eksyksissä, enkä mä tiedä mitä tehdä. Tai että eksyksissä oon varmaan ollu koko ikäni, koska ei mulla oo ollu koskaan missään eikä kenenkään kanssa hyvä olla, ja jos onkin ollu, niin hetken perästä kuitenkin kaikki on muuttunu tai oon alkanu haikailla ja murehtia jotakin muuta ja muita.
Nähtiin viime viikolla Jänö, se oli unohtunu dokaamaan kapakkaan. Menin vessaan istumaan pää polvien väliin ja luuppaamaan kuinka helvetin ihastunu mä siihen oikeen oon, kuinka pelkkä sen näkeminen saa hymyn nouseen kasvoille ja mielen lämpimäks, ja kuinka totaalisen typerää ja turhaa koko ihastuminen on kun se ei voi edetä mihinkään ainakaan tällä hetkellä. Ja tuskin muutenkaan, tuskin tilanne oli radikaalisti erilainen vaikka mä sitä voisin vapaasti jonneki pyytää mukaani. Ei se lähtis, ei mun kanssa ainakaan, eikä ehkä kenenkään.
Pelkkä silmän ilo ei pitemmän päälle riitä.
Ja sit mä tsättäilin Veen kanssa sen naisseikkailuista, kuin se ottaa koko homman ku vähän sivustaseuraaja, että kyllä joo mieli tekee ja kivahan se nainenkin kai on ja muutenkin homma on ihan ok, mut samaan aikaan tietää, että ite voi käyttäytyy miten vaan jäätävän kylmästi, ihan silmänräpäyksessä unohtaa koko homman tai leikkii mukana niin kauan, kun se itelle tuottaa jotakin hupia. Ollaan molemmat ehkä tunne-elämältämme jotenkin vitun vinksallaan.
Kun vinksallaanhan tässä koko elämä on. Mua repii kaikki asiat, mä oon heilalle vaan vihanen ja vittumainen joka saatanan sekunti kun ollaan hereillä, koska kaikki mussa itessä ärsyttää mut vereslihalle. Miksen mä eroo siitä? Tai miksen mä osaa olla sen kanssa? Miks helvetin vitun vitussa mun elämäni on aina tätä kehän kiertämistä ja ikuista lykkäämistä ja jahkaamista, miks mä en vaan osaa ajatella että no nyt, nyt kerta kaikkiaan mun on pakko laittaa tälle stoppi tai ylipäätään tehdä jotakin, kun koko ajanhan mä mietin sitä eroomista.
Mä haluisin jonkun toisen tekevän ja elävän kaikki ne asiat, joita mä en osaa enkä jaksa enkä halua tehdä. Ja hassun vinkeesti välillä musta tuntuu, että joku muu tätä kaikkee elääkin, ja mä katon vaan sivusta tai takaviistosta että heh kappas kun se noinkin keksi tehdä. Enkä mä ite tunne yhtään mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti