Sain kuin sainkin sen työn lopulta jätettyä. Sinne meni, so long, ei soitella perään ei, tuskinpa lueskellaankaan vaan ans kattoo sitten kunha arvosana kilahtaa plakkariin.
Juopotteluksihan se jättämisen huuma sitten meni. Oon aika kivasti ollu tämän kevään juomatta, ja jos oon juopunutkin niin oon alottanu sen aika myöhään illalla ja viinipainotteisesti. Nyt on tähän jättämisen jälkeiseen viikkoon on mahtunu niin bissee, siiduu, viinii, lonkkuu, viinaa, hatsii, sipsii, karkkii, jätskii ku muutakin paskaa joka jumalan päivä, ja johan sen taas tuntee massussaan. Tasan ei käy onnen lahjat, meikän kroppa kerää kaikesta kaiken vatsan kohdalle, ja kuukausien työ on helppo tuhota viikossa.
Eli korkki kirahtaa taas kinni naps. Maisteriuden kunniaks on kai kuitenkin järkättävä bileet, ja siihen mennessä olis kiva saada tuosta vyötäröltä edes muutama sentti pois, tai ainakin olla kasvattamatta kaljamasua entisestään. Ei hätää, tilanne ei ole mistään pahimmasta päästä, mutta niinhän se kevään hiipiessä nurkkiin alkaa oma kroppakin tuntua ihan eritavalla ja ne kropan kurjat kohdat varsinkin.
Suunnitelmatkin on jo kasassa: tipattomuus, se helpottaa huomattavasti kun, pelkkää alkoholiturvotusta tipahtaa muutamassa päivässä pois jokunen kilo. Liikuntaa harrastan tasasesti muutenkin, mutta nyt sillekin jää enemmän aikaa kun ei tarvitte kirjotella, ei olla töissä juuri kovinkaan paljon, ei mennä minnekään eikä olla missään. Uimahalli, vanha rakkaani, kohta taas tavataan liian pitkäksi venähtäneen tauon jälkeen. Tai tavataan kunhan tää pääsiäinen loppuu, sillon varmaan pääsee jo polkupyörälläkin liikkeelle.
Uimisten lisäksi saakoon kotipyörä kyytiä hieman entistä rivakampaankin tahtiin, niin johan se taas siitä. Liikunnasta tykkään meinaa kyllä, kunhan saan mennä yksin ja omaan tahtiin. Ruokapuoli seuraa mukana helposti pääasiassa siksi, ettei ole jatkuvasti kovin kännissä. Vähenee mielihalutkin huomattavasti, ja kaupassa pitää kulkea nenä nyrpeenä leipähyllyn ohi. Namia en juurikaan nimittäin harrasta, enkä muutenkaan herkkuja, mutta leipää popsisin vaikka pussillisen kera juustojen ja tomaattien noin vaan.
Haasteita tuottaa illat. Mitä tehdä illalla jos ei voi mennä a) kapakkaan b) murehtia sohvalla mässyttäen leipää c) murehtia sippaillen viiniä? Tämä pitää ratkaista jotenkin, sillä ahdistukseen ja muunlaiseen maniaan taipuvaisena tuppaan pistämään kaiken paskax juuri illan pitkinä tunteina - sillon mikä vain paitsi hiljaa oleilu tuntuu hyvältä vaihtoehdolta, ja taashan se nähtiin kuinka se yhden illan pako voi herkästi venyä viikoksi jos toiseksikin. Paras olisi saada laittomia päihteitä kotia, niin ei tarttis lähteä ainoan laillisen päihteen luo kartsalle. Tämä yhteiskunta on rajoituksineen välillä vaan niin pirun suppee ja raskas, että haasteita tuottaa ja keskivartalo itkee.
Muutaman tipattomuus-repsailun toki jo oon itelleni luvannu. Sitä on niin heikko ihminen kattokaas. Ensinnäkin ens viikolla tarvii kävästä moikkaamassa kaveria toisessa kaupungissa. Viinioption pidän, joskin sille ei välttämättä edes tule tarvetta. Toinen repsahdus sallittakoon kuun puolivälissä, joka muuten osuu juuri tuonne maille aika hyvin. Sillon on otettava piilarit pois päästä, ja kokemus kertoo sen onnistuvan hiukan humalassa paljon nopsempaan ja helpommin kuin selvinpäin. Kolmas on itsestään selvä, ja sehän on toki vappu. Vappu ja kuohari, ei kai sellasta voi väliin jättää. Ja neljäs on tietenkin ns. suojakänni ennen juhlia. Eihän nyt omissa juhlissaan voi olla naukkaamassa napanderia niin, että tottumattomuuttaan sammuu jo ysiltä. Nolottaisi ja menisi bailut ihan sivu suun.
Äkkiseltään katsottuna tipattomuus ei siis olekaan ihan kovin tipaton, mutta melkoista vähennystä se taas tähän elämään on. Helpompi aloittaa nyt, kun rallia on takana vaan viikko, tuloksetkin tulee nopeampaa. Mitään rantakuntoo en tarte, mutta slimmimmän ja timmimmän keskivartalon kyllä. Vyötäröltä ne kilot kuulema helpoiten lähteekin, joten taistelo alkakoon N-Y-T nyt!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti