Juopoittelu se vain jatkui sitten kuitenkin. Kävin perjantaina vähän uimassa ja duunissakin piipahtamassa, ja perjantaihan oli tietty myös rahapäivä, joten lähdin sitten kapakkiin. Päädyttiin lopulta Kirjailijan luokse juomaan viiniä ja polttaan tupakkia. Kusipääksihän sitä joskus tässä tituleerasin, no on se edelleen vissiinki aika ehdoton jossain asioissa, mutta muuttunu melko kovasti niistä ajoista kun meillä tosissaan palo toisiimme kiinni. Niin kun se ite asian selittää: "Tajusin, ettei kaikki muut ihmiset ookaan idiootteja". Kohtuullinen lähtökohta elämiseen, sano.
No Kirjailijalle kutsuin myös Jänön, joka aika yllätykseksi tulikin paikalle kyllä, ja houkutti koko koplan pelaamaan bilistä (mikä siinä on, että sitä bilistä tarvii pelata jos sellanen pöytä on ravintolassa) lähimpään vähemmän meluseen juottolaan. Oli siellä kyllä melusta, ja pelashan ne kundit sitten bilistä antaumuksella - ite keskityin läpsiin niitä pakaroille aina kun sattuivat mun cheerleader-puolelle pöytää. Ihme kohellusta kyllä, Kirjailija voitti kaikki, Jänö oli hyvällä tuulella, Heila sekoili pallojen kanssa ja vanha ystävämme PJ selitti päissään kuinka kiva ois vielä ees kerran panna mua. Herkkää.
Mut varsinaisesti kivaa oli tavata siinä tiskillä sellanen vanha herrasmies, Mau, joka tarjosi viskin ja jutteli mun miesongelmista. Pitäs seurata sydäntään, se sano, kun haikeena kattelin poistuvan Jänön selkää. Pitäis ja pitäis, helppo se on sanoa ja tietää, mutta kun mä en tiedä mitä se sydän sanoo. Se sanoo tänään sitä ja huomenna tätä ja viikon päästä vire on taas jo erilainen, eikä oo mitään takeita tai rotia siitä, että sen suoltama soopa on ollenkaan ees tarkotettu mun korville. Kunhan hakkailee keskenään. Seuraa sydäntäsi. Seuraisin, mutta entä, kun se vetään kahteen tai useampaankin suuntaan? Enkä nyt meinaa mitään miesjuttuja pelkästään, vaan ylipätään koko elämää kaikkine osa-alueineen. Jos jossakin mun taipumus masennukseen näkyy, niin se näkyy siinä, että mä en osaa tehdä valintoja ja päätöksiä. Mä lykkään ja lykkään ja pelkään ja jahkaan ja ootan jotain merkkiä, ja lopulta tilanteet menee ohi tai jotakin vaan tapahtuu itellään. En oo mielestäni päättäny kauppaostoksia kummempia asioita sitten sen, kun muutin yksikseni asuun yläasteen jälkeen. Se jos joku oli päätös.
Kuitenki, Mau oli ihanan charmantti ja symppis, vaikkei mun sydämestä siinä sitten tolkkua kimpassa saatukaan. Painuttiin Heila ja minä nukkumaan Kirjailijalle, josta herättiin aamulla sopivasti ysiksi hakeen kaupasta lisää bissee, jonka voimalla kävästiin yksillä messuilla ikään kun lähiömatkailuna ja päädyttiin lopulta sitten Jänön työpaikalle koheltamaan. Oli lepposaa ja ehkä hauskimpia päiviä miesmuistiin. Jopa jurottamaan taipuva Jänönen oli hyvällä tuulella vaikka me kolme muuta oltiin niin saatanan soseessa, ja vaikka edellisenä yönä lähetin sille jokseenkin "yyh tekis sua mieli" -tyyppisen viestin. Itelleni järkeilin niin, että jos mä saisin sellasen viestin, ja vaikkei kiinnostaiskaan, nii hitto kyllähä itsetunto kohoais. Ehkä kohos silläkin, koska se oli lepposa ja nauravainen ja hauskaa piisas.
Ihme teinimeininkiä, vaikkei teineissä mitään vikaa ookaan, ja voi olla ettei teinit ainakaan nykysin kaada kuppia tämmöseen tahtiin. Vituttaa kaikki tekstiviestit ja puhelimet ja sosiaalinen media, kun niiden kautta on niin luvattoman helppo yrittää säätää eri ihmisten kanssa. Mä kaipaan 90-lukua, mä kaipaan sitä että oikeesti nähdään ja kohdataan, eikä länkytetä virtuaalisesti tai puhelimen tekstikentän kautta toiselle. Mut sorruin nyt sitten päissäni siihen, eikä siitä tainnu seurata sellasta katumuksen aaltoa kun pahimmillaan vois.
Järjen hiventähän ei tässä taas ollu, mutta olihan hauskaa kuitenkin. Lähen uimaan karistamaan oluthampaan kolotusta mielestäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti