TM on löytänyt uuden naisen, se kertoo siitä varovasti kun kysyn voisinko tulla yöksi työmatkan jälkeen. Treffit etenee vauhdilla, jo kolmansilla vietetään koko viikonloppu yhdessä ja hyvältä kuulema näyttää. En halua kuulla enempää ja ajattelen, etten ota enää tämän jälkeen yhteyttä. Syitä on kaksi: en halua missään nimessä olla sotkemassa toisen mahdollisuutta rakkauteen, ja en myöskään missään nimessä halua olla surkuttelemassa itseäni toisen orastavan onnen vieressä. En tunne mustasukkaisuuden pistosta, en suurempaa menettämisen harmia enkä kaipuuta takaisin TM:n kainaloon, mutten silti halua erityisemmin kuulla kuinka jonkun toisen kanssa laitetaan ruokaa katotaan leffoja silitellään selkiä ja peuhaillaan peitteissä, kaikki sellainen alleviivaa omaa loputonta yksinäisyyttä. Enkä pysty näkemään, että omaan elämääni tulisi ketään niin kauan kuin K eikä ehkä sittenkään vaikka ei-K. Olen liian vanha ja liian väsynyt käymään missään, eikä ihmisiä tapaa jos ei missään käy. Näin ollen on oltava yksin ja syleiltävä sitä yksinäisyyttään kerran asialle ei osaa eikä voi mitään tehdäkään.
Eniten harmittaa, ettei mitään matkoja enää voi tulla. Ehdin jo haaveilla Jäämerestä tällekin kesälle.
Olen ollut jo yli kuusi viikkoa juomatta alkoholia. Elämä tuntuu tasaiselta ja tylsältä ja loputtomalta rutiinilta, eikä siinä ole mitään sellaista mistä haluaisin pitää kiinni. Ajattelen, että onneksi on sentään jo helmikuu, kyllä kai tämäkin kevät hiipuu päivä kerrallaan pois vaivaamasta ja kiusaamasta minua, että kai se kesä siellä jossain on edessä ja että kai siellä kesässä on edes jotakin mukavampaa kuin tämä mitä minulla on nyt. Luen kirjoja toisensa perään ja katson kuinka Hercule Poirot ratkaisee rikoksen toisensa perään ja kaiken takana kellon viisarit tikuttavat tik-tak hitaasti kohti hetkeä jolloin saan mennä nukkumaan ja toivoa että uni tällä kertaa virkistäisi uuteen parempaan päivään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti