K:n juttu meni kuin menikin komeasti nappiin, ja viimein saa unohtaa rahahuolet kelat virastot instanssit lippuset ja lappuset, joka kuukausi viikko päivä pelon ja ahdistuksen ja selvitykset ja oikaisupyynnöt ja leikkurit ja ulosottoon kasautuvat laskut vuokrat kaikki. Se on loppu ja uusi elämä on nyt.
K halaa minua kerta toisensa jälkeen, kiitos ihan kaikesta kiitos sinusta, jo aiemmin se kertoi että olen tärkeämpi kuin mikään muu sen elämässä, vietetään pienet karkelot kun kerrankin on syytä suureen juhlaan, Kärleken väntar soi minulle valittuna ja K katsoo silmiin ja sanoo että aloitetaan se työ nyt kuitenkin ensin, sitten. Sitten. Sitten?
Se rakentaa taas mulle odotuksia rivien väliin jääviä lupauksia jostain, jota ei sitten kuitenkaan tapahdu. Halataan ja halataan ja se ottaa mua kädestä mutta lähden kotiin jääteitä pitkin liukastellen, voi ihmispolot jotka uskallatte tunteitanne sanoittaa vain humalassa. Minä seuraan vettä juoden virkeänä aamuyöhön asti, kyllä minä näistä haluaisin puhua ja se olisi tärkeääkin mutta ei näin ei näitä missä se on niin päissään että seuraavana päivänä ei taas kuitenkaan ole mitään, mitään ei sittenkään tapahtunut, mikään ei muuttunut, mitään ei ollut minä ymmärsin väärin minä, sinä minä sinä.
Minä rakastan sinua. K tietää sen. En voi palata siihen odottavaan epätoivoon neljän, viiden vuoden taakse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti