Tuntuu niin kuin kaikki elämä ja energia olis valunu musta pois sormenpäiden kautta, en jaksa enää edes itkeä enkä oikein puhua kenellekään, en pysty näkemään mitään hyötyä saavutettavaa helpotusta pelastusta, joten sanat juuttuvat kurkkuu ennen kuin ne edes ovat muotoutuneet kunnolla, tympäännyn omiin asioihini ennen kuin ne muodostuvat ajatuksiksi joita voisi toisille jakaa joten en jaa mitään enkä sano mitään, kotona jaksan lähinnä maata ja olla murheellinen mutta kyyneleet pysyvät sentään poissa.
Se mies ei rakasta minua ja siksi se nyt paremmin voidessaan viimein ymmärtää pitää etäisyyttä ja voi miten pohjattoman surulliseksi se minut tekee.
Tarvitsen asioihin merkityksiä tai muutoin tämä valuu jälleen siihen synkkään säkkiin jossa kaikki on yhdentekevän turhaa. Ehkä onni löytyy rutiineista ja tekemisestä ajattelen taas kerran ja teen suunnitelmia Uuden Elämän suhteen, maanantaina aloitan ja keskitän nämä vähäiset energiani ainoastaan töihin ja liikuntaan, en uhraa ajatustakaan murheilleni ja epämukavalle ololleni, annan ajan vain kulua ja olen ajattelematta yhtään mitään.
Kissa naukuu keittiön ovella ja mua oksettaa niin lujaa kaikki että haluaisin vaan nousta junaan ja paeta tosi kauas pois täältä kaikkea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti