When I Need You I just Close My Eyes and I'm With You soi radiossa ja mulle kertyy kyyneliä silmiin siitäkin, alan olla uupunut tähän aina vain jatkuvaan sentimentaaliseen yliherkkään oloon jossa ne kyyneleet puskee esiin pienimmästäkin, kyllä tässä kova ja kylmä kuori karisisi jos joku näkisi kuinka vollaan sunnuntaina sohvalla pehmolelu sylissä kun jälleen kerran kaikki koskee mun sielun kieliä liian raskain ottein. Kämppis lähtee heittään jotain kaveriansa lähikuntaan ja minä jään odottamaan Tavallista Miestä joka on jossain vaiheessa tulossa tänne matkalla jo, en hennonut kieltää kun se intoili että tulee tänne yöksi ja heittää mut aamulla töihin toiseen kaupunkiin, ottaa lomaa töistä sitä varten että saa olla mun kanssa muutaman päivän mun työmatkalla ja koko ajan mä tiedän että näiden muutaman päivän jälkeen mun on kai sitten viimeinkin pakko lopettaa tämä, jättää se ja pistää piste tälle suhteelle, lopettaa leikkimästä jotain sellasta joka ei oo enää hetkeen tuntunut samalla tavalla hauskalta kun keväällä jolloin silloikin tiesin ettei tästä tule mitään tämän kummempaa, miten voisikaan tulla kun sydän haluaa ihan muuta eikä lakkaa haluamasta vaikka kuinka koetan sovittautua toisen syliin ja käsivarsille ja siinä kai se ongelma onkin, yritän etsiä toisia käsivarsia vaikka nämä omanihan minun pitäisi saada avoimeksi jollekulle toiselle, oma sylini ja sydämeni kääntää vastaanottavaiseksi lämpimäksi kutsuvaksi ja sitäpä en saa tehtyä.
Sitä sanotaan että pitää kuunnella sydäntään, se vie oikeaan. Entä kaikki sydäntään kuunnelleet väkivaltaisissa hyväksikäyttävissä tuhoisissa kamalissa suhteissa vuosikaudet kymmenet ihmiselämät lusineet, mikä tae on siitä että sydämen seuraaminen tuo elämään muuta kuin sellaista kärsimystä, jonka joskus myöhemmin toivoisi voivansa pyyhkiä pois, toivoisi kuunnelleensa järkeä ja ystäviä ja kaikkia niitä merkkejä jotka huusivat ettei tuohon junaan pidä nousta ja johon silti nousi sydän takoen.
Ei huvittaisi muttei tätä puolestanikaan kukaan muu tee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti