Heila koettaa kasvaa ihmisenä, se opettelee piirtämään omia rajojaan ja lopettamaan liian kiltteyden, se ei halua enää kuunnella joka toisen kahjon jorinoita ja horinoita, vaan oppia sanomaan ettei kiinnosta. Useimmat hullut on tylsiä ja uuvuttavia ihmisiä, kiinni ja käpertyneitä omiin mielenterveysongelmiinsa, eikä se vielä tee ihmisestä millään tavalla kiinnostavaa että sillä on elämässä asiat tai ajatukset kurjasti. Useimmiten se tekee ihmisestä vain rasittavan kitisijän. Needy.
Suoruusprojektissaan Heila myös sanoi K:lle kärsivänsä tilanteesta ja koetti nostaa maukuvaa kisulaista pöydälle. K kuunteli, muttei se mitään siihen(kään) sanonut, otti minut vain mukaansa kotiin kuunteleen vaikka jotain biisejä ja polttamaan savut toisensa perään niin, että äkkiä tuijoteltiin toisiamme silmiin ja se alkoi soittaa mulle jotakin rakkauslauluja ja ties mitä hidasta ja hempeää ja sitten kello olikin jo jotain kuus ja tämä tuhkimo loikki tossut lipsuen omaan kotiinsa ja petiinsä. Kaikki mun aistit koetti kertoa että no niin ota sitä kädestä kii tässä on nyt tilanne niin selkeesti eteen rakennettuna kun vaan olla voi, tee jotakin, tee nyt jo viimein jotakin mutta kun. Mä pelkään niin auttamattoman kauhistuttavasti torjuntaa ja koko tämän korttitalon romahtamista, että mä en uskalla edes onnen ja tähtisädetikkujen toivossa ottaa riskiä.
Mutta ei kai ole mahdollista, että se voi olla vaan niin julma tai ajattelematon, että hetki sen jälkeen, kun Heila suorin sanoin kertoo minun olevan lääpälläni siihen ja itsensä taas edelleen minuun, että se muka muina miehinä vaan soittelee mulle slovareita tarkottamatta sillä mitään? Vai voiko? Voiko se oikeesti ihan tarkotuksella leikkiä mun kanssa niin ettei se välitä vaikka se samalla läiskii mua märällä rätillä naamaan jos kaikki onkin vaan viatonta pelleilyä. Mun on niin vaikee uskoa että se olis sellanen, mutta mitä mä siitäkään loppujen lopuksi tiedän ja toisaalta jos omaa toimintahistoriaani tarkastelen, olen minäkin osannut olla aikamoinen mulkku niille joiden tiedän minuun ihastuneen mutta joille ei vastarakkautta ole herunut, minä olen niitä roikottanut narun päässä loikkimassa noin vain julmastikin pitkin kyliä istu kieri anna tassu, saanko tässä nyt ansioni mukaan muistaako universumi.
Mun iho huutaa että koske nyt jo jumalauta, mutta mä en uskalla purkaa sitä huutoa kosketukseksi tai sanoiksi.
Anna mennä ja feidaa rypyt sun otsassa
kun se tyttö sai perhoset lentämään vatsassa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti