Arkista

Tsirp tsirp tsirp sirkuttaa linnut tai oikeammin lokki se rääkyy pentunsa perään suoraan ikkunan takana, äkäsiä otuksia ovat ja hanakoita puolustamaan jälkikasvuaan nokkimalla ihmiseltä päänahan irti. Hyi. Vaikka ymmärtää kai sen, elämän ja kuoleman kysymyksiä ja mitä näitä nyt on. Omassa päässäni ei juuri pyöri mitään kysymyksiä, jollei nyt perinteinen ääh kun on tylsää mitähän sitä nyt tekis hmmm päihdyttäskö päänsä kuuppa sekasin kilinkolin kun ei kai muutakaan osaa. Jaksa. Viiti. Ei huvita. Odotan lämpimiä kelejä ja kietoudun sillä välin vilttien ja täkkien sisään suloisesti sekavana videoita katsomaan.

Eli hiljaista on, ei minulla ole mitään sanottavaa kellekään eikä kellään kai minullekaan, vatvon samoja vanhoja ja pudistelen turkkiani karistaakseni murheet jotka riippuu kiinni terävinä takiaispalloina. Päivä kerrallaan, ne sanoo, ja niin sanon minäkin, harmi homma että sanominen on aina niin helvetisti helpompaa kuin tekeminen. Sanoista tekoihin, teon sanoja, sanojasi älä syö.

Vee kyseli joku aika sitten näkemisten perään, oli maisemissa ja ehdotti tapaamista mutta en saanut silloin itseäni napattua niskasta tai turkistani kiinni. Kyselin siis minä sitten vuorostani, että mitenkäs beibe halusit nähdä, ja sehän se vastasi että mieluiten alasti pahoitellen jo tapahtunutta kaupunginvaihdostaan. Hymyilytti, pienistä asioista on hyvä tuuli kiinni.

Olispa olutta ja huumeita ja rajattomasti rahaa.