Jonkinlainen ahdistusaalto iski, en oikeen tiiä syytä sille. Koko ajan pelottaa ja vähän itkettää ja huolettaa ja tuntuu, että joku on tosi tosi tosi pahasti menossa tosi tosi tosi huonosti. Oon yrittäny miettii oisko tämä alkoholimasennusta - alkoholi on siitä paska päihe että se vetää aivokemiat niin sekasin, että johan sitä on viikon aivan ulalla, ahistunut ja sekasin. Mutta kun en ole oikeestaan juopotellut, muutaman vain kaljan join perjantaina ja kai viikollakin pari. Päihteitä muita olen käyttänyt aika hillitysti, mitä ny bubrea pikkupikku-riikkisen pitkästä aikaa ja hatsia nyt totta kai joo jonkunverran, muttei nyt ainakaan jälkimmäinen ahdista, päin vastoin, ja ensimmäisen määrä on kyllä ollut niin pientä, että ei todellakaan voi puhua mistään refloista. Joku elämän ahdistus sittenkö vaan vai? Saisi jo loppua. Toisaalta kiitos luoja lääketeollisuudesta, pidän itseäni kasassa iloisilla pienillä bentsosilla, ja nyt olisi vara valita: rivareita, pameja vaiko opamoxeja? Ehkä varmuuden vuoksi jokaista, vai onkohan se jo liioittelua?
Hitto tätä paskaa. En jaksas yhtään mitään ahistusleikkejä, tahtosin olla hyvällä tuulella ilosella purjeella ja odotella jo vaikka vähän lämpöä ja kesää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti