Helvetin ahdistus ei ota mennäkseen pois. Tai se oikeestaan menikin, aurinko vähän paistoi ja kuunteliin Lou Reedia, oli oikeestaan ihan jo Perfect Day, polskuttelin uimahallissa ja joogagin muka sujui. Mutta sitten taas, pieninkin negatiivinen kommenti saa kaiken romahtamaan. Rouskin eilen rauhottavia kourallisen, ja silti ahdisti niin että hyperventiloin ja tippa linssissä raahustin paikasta toiseen. Miksi? No kun sain huonoa palautetta yhdellä kurssilla yhdestä esitelmästä. Onhan sitä nyt negatiivisia palautteita tullu ennenkin, ei niihin maailma kaadu, mutta joskus näköjään mielen hyvinvointi kaatuu. Ihme paskaa.
Nyt suunnittelen kypsästi että jätän kyseisen kurssin kesken (jäljellä olisi ehkä neljä tapaamiskertaa), en enää koska mene ulos kotiovesta, en ikinä missään koskaan mitenkään puhu kenellekään mitään, enkä varsinkaan vieraalla kielellä, enkä todellakaan ainakaan koskaan enää kuvittele että osaisin yhtään mitään tehdä yhtään mitenkään. Tällasta. Ja vituttaa kun tietää jo valmiiksi, että tästä rämpiminen kestää taas ihan saakelin kauan, vaikkei yhtään ittee kiinnostas olla mukana omassa ahdistuksessaan.
Jos voisin, niin hakisin lekan viskiä ja dokailisin muutaman päivän niin johan olis muuta murehdittavaa kun tollaset paskakurssit, mutta kun menin lupaamaan itelleni että olen alkoholitta jonnekin huhtikuun korville (ainakin, sitten jatkan ehkä jopa kesäkuulle saakka), niin se siitä viskistä sitten. Mitä helvettiä ihmiset oikeen tekee selvänä? Olo ei ole hyvä, mieli ei ole kirkkaampi, ajatus on entistäkin tahmeempi ja elämä näyttää noin sata kertaa paskemmalta kun pullon pohjan läpi katottuna. Vaikea käsittää miten kukaan tällasta jaksaa jos ei edes joskus heitä lusikkaa nurkkaan ja rilluttele menemään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti