Päivät kuluvat nopeasti mutta viikot hitaasti. Yritän selvitä vuorena edessäni kohoavan kevään tarttumatta pulloon sillä pelkään, että liuottimet tekevät minut ilkeäksi, kärttyiseksi, ahdistuneeksi ja turpeaksi. Hiivin nurkissa, yritän ehtiä kaiken sovitun, heittäydyn huokaisten sohvalle ja sytytän jointin, vapailla haukkaan piriä, pelkotiloissa popsin pameja.
Olo on hyvä, enkä usko mistään muista apuvälineistä olevan mitään haittaa niin kauan kunhan se korkki pysyy kiinni. Ja se pysyy, kunhan pysyn poissa vaunukansan kansoittamista junavaunuista, ne saavat minut herkeämättä kaipaamaan mehupurkkiin kaadettua vodkapullollista ja välinpitämätöntä suhtautumista omaan itseen, kanssaihmisiin ja ympäröivään todellisuuteen. Voi niitä aikoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti