Taas on niin pirullisen kylmä. Huuhtelen käsiä lämpimän veden alla kun en saa muuten kohmeisia sormia oikenemaan näppäimistölle. Eikä ulkoista kylmyyttä helpota sisäinen, kaiken tuon pimeän mukanaan tuoma routa ja pakkanen joka latistaa kaiken tieltään. Tämä vuodenaika on niin hanurista ettei sanat riitä kuvaamaan. Seuraavan kerran on hyvä olla joskus toukokuun alkupuolella.
Elämääni ei kuulu mitään. Päädyin käymään Tavallisen Miehen kanssa laivalla ja nyt tämä juttu on taas tässä jossain epämääräisessä tapailun tapaisessa. K:n kanssa vietän viikonloput ja kuuntelen sen loputonta puhetta ja pohdintaa, kaikki haluavat aina puhua itsestään paitsi minä, minä en koskaan osaa sanoa yhtään mitään mitä kuuluu -kysymyksiin ja ahdistun ajatuksestakin, että pitäisi nähdä joku jota en ole nähnyt hetkeen ja kertoa sille jotain elämästäni. Ei minun elämääni kuulu koskaan mitään, ja jos kuuluukin, niin aina sellaisia asioita, etten osaa tai voi kertoa niitä muille. Näitä vuosikausia kasvatettuja epämääräisiä itsereflektion heijastumia, neuroottista suhtautumista siihen ja tähän ja loputonta häpeän hämärää.
En myöskään oikein odota tai toivo mitään. Yritin lukea joitain Näin tunnistat todelliset tarpeesi -hömpänpömppäsivustoja, mutta niissä keskityttiin kertomaan kuinka todellisuudessa niitä uusia kenkiä haluaa vain siksi että niitä mainostetaan ja näytetään joka puolella, ja koska en itse osta koskaan mitään, en kokenut olevani kohderyhmää. Ei minua kiinnosta kuluttaminen eikä tavarat, ei ole koskaan kiinnostanut, mutta ei se auta minua yhtään lähemmäs niitä Todellisia Tarpeitani. Mistä saa tietää, mitä haluaa? Yritän kuunnella itseäni, herra paratkoon vuosikausia olen niin kovasti yrittänyt kuunnella itseäni, muttei sieltä vieläkään kuulu yhtään mitään. Ehkä kaikilla muilla Sisäinen Sankari huutaa ihan tauotta, mutta uudet kengät vievät siltä huomion? Minun sisälläni on vain loputonta harmaata villaniittyä pölykoirien parveilla.
Ja kai se elämä taas tässä sujuu ja jossain vaiheessa tulee taas vastaan jotain ja niin sitä ollaan taas sattumien heilautettavana kun ei osata itsekään ohjia ottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti