Haikeutta

Seksiloma takana. Muutaman päivän ja pari yötä vietin Naapurin kanssa pienessä tilassa kahdestaan. Seksiä ja päihteitä, puhumista aikalailla tauotta (paitsi aamulla, olen silloin hiljainen ja epävarma, yö ja unet ja kaikki sellainen epätodellinen pitää vielä otteessaan eikä voi tietää, onko maailma sama jonka illalla taakseen jätti) ja lopulta se heitti mut linja-autoasemalle jotta pääsin takaisin kotiin, takaisin arkeen.

Tämä oli tällainen lopetus, closure, narunpätkät kiinni ja homma pakettiin, voisiko tämä olla loppu se sanoi lauettuaan ensimmäisen kerran mun päälleni. Että ollaan tässä se aika mitä ollaan ja sen jälkeen kun palataan todelliseen maailmaan, ei enää riisuta toisiltamme housuja eikä enää suudella, toisen iholle pystytetään raja-aita eikä sitä saa enää ylittää, se mikä nyt on tässä kämmenen alla viedään lopullisesti pois, jatketaan kaveruutta vain soveltuvin osin.

Näin teemme. Pallo on hänellä ja minä ymmärrän aivan hyvin minkälaiset asiat sitä tässä kaihertaa, ei elämässään kannata pitää hankaloittavia tekijöitä jollei kerran pakko ole -- ei se halua suhteestaan erota enkä minä ole sellaista vailla ollutkaan, on parempi lopettaa ajoissa. Näillä jutuilla on taipumusta tulla ilmi ennemmin tai myöhemmin.

Elämä tätä kokemusta rikkaampi, mutta samalla suupielessä karehtii haikea hymy, jos tilanne olisi jotenkin toisin niin. Niin sitten mitä. Jossittelu on turhaa, ja minä uskon että Naapuri haluaa ainakin itse uskoa päätökseensä vaikka Kämppis naljailikin heti että noh katsotaas mitä joku kevään ryyppyreissu saa taas aikaan, sitten se taas herää sinun lakanoistasi. Onhan sekin mahdollista joo, mutta jotenkin on kuitenkin sellainen olo, että tämä oli nyt loppuluku ja jokin uusi vaihe alkaa taas. K on vääjämättä poissa, Naapurin kanssa suhde on ohi, minä en halua ketään eikä kukaan halua minua. Olo on ehkä aika vapaakin. En tiedä, tunteet risteilee niin valtavasti ettei oikein osaa sanoa mikä on.

Lisäksi aattelin lopettaa alkoholin juomisen (taas) kun ei huvita juua (taas), joku malja on siinäkin ammennettu pohjiin saakka ja pitää antaa tynnyrin joko taas täyttyä tai löytää siihenkin tilalle jotakin muuta. Mä en opi helpolla, mutta nyt sentään varauksella uskallan jo ehkä vähäsen huikata: hei maailma, mä olisin kai valmis taas niin jospa jotain jalat alta -hommia?