Taas vilahti loppuviikko ohi enemmän päihtyneenä kuin selvillä vesillä. Niinhän tässä on jo vilahtanut aikakausi jos toinenkin, ja taas minä aloitan pyhien lupasten tekemisen, taas minä käännän uutta lehteä elämässä ja taas minä alan sen Uuden Elämän. Tällä kertaa en kovin ankarasti, koska vielä on kesää jäljellä ja kesällä saa ollakin pellossa pulikoimassa sen kerran kun valoa ja lämpöä riittää päämäärättömään ulkonaoleiluun, kyllä sitä edessä on taas se vuoden toinen puoli, kun vastassa on vain tahmeaa pimeää ja kylmää ja koleaa ja kauheaa, silloin toki pitää juua pysyäkseen lämpimänä mutta nyt pitää ihan vaan hauskanpidon takia ja äh. Tällasta tämä on, juopon sekakäyttäjän elämä, aina on ihan varmasti pakko ottaa kun tarjotaan ja silloinkin kun ei tarjota on otettava muuten vaan, koska huomenna voi olla vaikka kuollut. Ei tässä järjen hiventä ole vaan minkäs teet.
Heilan kanssa juttelin alkoholismistani, vertaistukeahan siltä saa kyllä ja pitkän omakohtaisen tutkielman aiheesta. Tuumattiin että ehkä minun kohdallani on parasta aloittaa viikko kerrallaan -projekti, jossa kasvatan hitaasti mutta varmasti viikossa täysin tipattomien päivien määrää. Eli viime viikolla yksi, tällä viikolla kaksi, ensi viikolla kolme ja sillälailla traitrai ryhtiä arkipäiviin. Vapaapäivät olkoot sitten sitä mitä ovat, mutta arkisen aherruksen keskeltä ne muutamatkin tuopit ja jointit hus pois jaloista pyörimästä. Että lopettaa tämän kesäriekkumisen ennen kuin kesä kääntyy syksyksi, ettei anna jäädä päälle jokapäiväisen sekoilun ja levottoman hikiset lakanoissa pyörimiset. Siis: pois kaikenlainen arki-iltojen maistelu, tinailu, dokailu ja kuosailu, kerta kaikkisesti pois koska kohta en muuten pysty selviytymään Aikuisen Elämästäni puhtain paperein, kohta en enää pysty muuhuin kuin kiihdyttämään tätä sivuluisuani peruuttamattomiin lopputuloksiin. Ja ollaan rehellisiä: selvähän se, että en minä sitä halua. Minä halua säilyttää kasvoni ja pitää ovia avoimena moneen suuntaan, ennen kaikkea minä haluan puuhailla omia juttujani omassa rauhassani ja olla kiinnittämättä niihin huomiota. Parempi siis huomioida oma tilanteensa itse ennen kuin siitä tulee puheenaihe muille.
Romaaneja ja elokuvia siis läjä päin, ovi lukkoon ja puhelin piiloon tyynyn alle. Ja lähteä ei voi ei minnekään, sillä se on minulle tuhon tie. A-klinikalla sanovat, että pitää tunnistaa tilanteet, joissa ajautuu ryyppäämään. Itse alan aina kun lähden jonkun kanssa istuskelemaan jonnekin, joten se niistä lähtemisistä ja istuskeluista.
Muista pyhittää työpäivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti