Ja aina vaan se minä hipsin K:n vanavedessä sen tummaa tukkaa tuijottelemassa ja katsekontaktia pyydystämässä. Sydän helähtää kun puhelin soi ja näytössä vilkkuu sen nimi, jokaisen viestin toivoisin siltä olevan (ja muuten melkein onkin koska enhän paljoa tekstaile, ja nimenomaan tekstaile koska olen jäärä ja kääpä ja älyaikaan siirtymättä, minulle on turha koettaa tsättäillä ja sillä viissiin moikkailla sillä jos on asiaa niin soita) ja hymy korvissa vilahdan ovestani ulos alta minuutin jos kutsu jonnekin käy. Siltä tämä tuntuu, se napsauttaa sormiansa ja minähän olen jo menossa, odota minua odota älä mee.
Vaan silti se menee, jotakin pikkulikkaa jututti uudessa kauheassa kapakassa jossa lauantaina piti hölmöillä kossulla vielä aamuyöstäkin. Kyllä siinä kulmat kurtistuivat ja samean mustat ajatukset valtasivat koko pään, vaikkei tilanteesta mitään ollutkaan edes syntymässä. Pakkohan tämän on jossain vaiheessa loppua, kyllä minä sen tiedän, joko hiivun ja hivenen vähin äänin takavasemmalle kun aika on kypsä ja kuviossa mukana Toinen Nainen, tai sitten tämä rojahtaa silmille jossain vaiheessa katkoen koko toveruuden siihen. Olenhan meinaan selvästi sittenkin se Laastari, mukava paikka mustelmilla olevan sydämen päälle, harmi että saan laastaroida ilman mitään miellyttävää fysikalisaatiota.
Sunnuntaina kun kiukuttelin edelleen sen seurassa menemään pitkin poikin kaupunkia, kai siinä jo neljättä päivää taas parivaljakkona mentiin hummani hei, ripitti sen veli sitä alkoholin käytöstä. Huolissaan ovat, koko suku ja kylänmiehet, ja syystähän ovat, olenhan sen minäkin sanonut ja merkille pannut joka lyhtypylväskin varmaan, että alkoholia menee kurkusta alas ihan reippaalla otteella niin, ettei paljon muuhun jää rahaa eikä mielenkiintoa eikä huvitusta ainakaan, kun koko elämä pyörii ryypätessä ympyrää. En kai tässä väitä itse pekkaa pahempi olevani kun päätäni liuotan milloin missäkin tynnyrissä aina sopivan tilaisuuden tullessa vastaan, joten mitäpä sitä huomauttelisinkaan toiselle vastaavasta käytöksestä.
Kohteliaana seuraneitinä en tietenkään tätä ripitystä kuunnellut liian läheltä, nojailin räystäisiin ja söin pähkinää, antaa veljesten kahdestaan selvittää asioitaan, mutta kyllä iski mieleeni heti että ei perkeleen perkele, tilanne on sellainen että se olen tuosta näkökulmasta minä joka tässä on huonoa seuraa, että tämän voi hahmottaa niin, että syitä juoda on varmasti yhdellä jos toisella (jos nyt syitä tai selityksiä edes kaipaa), mutta juomaseuraa sen sijaan ei niin vain saakaan. Ja minä olen sitä, aina alttiina valmiina menossa mukana milloin vain, joten todellakin, buustaanko minä juomaan vai buustaako se minun juomistani vai onko tässä seurustelussa kaljatuopin pohjan lisäksi ollenkaan muita puoliakaan. Voisi siis ajatella, että jos minut nakkaisi menemään, niin juominenkin laantuisi tai ainakin tasaantuisi, tai jos ei nyt sitäkään niin eipä olisi juopporemmiä joka tapauksessa nurkissa pyörimässä tassu ojossa viinaa litkimässä. Parempi alusta selvistelylle, sitä siinä takaa ajetaan.
Huonoa seuraa, bad influence, mitä sä tollasen kanssa pyörit kato nyt sitä tuollainen juoppo ja hukassa ja eksynyt kun sinäkin, seurahan tekee kaltaisekseen joten hanki hiukan parempaa seuraa, aseta rima korkeammalle.
Ei sitä usein ajattele olevansa itse juuri se, josta äiti varoitti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti