Olen melkonen asiat kuntoon -mies nytten, ja virtaa piisaa hymyillä ja iloita ja olla ja tulla ja mennä. Olen hyvällä tuulella, kiitos erinäisten substanssien. Palikat pään sisässä paikalleen niin sanotusti, ja tämä palikoitten uudelleenorganisointi paljasti minulle sen, että asiani ovat oikeastaan aika kivasti ja kivalla tolalla, ja kevään dokaamisputkesta selvisin kuin ihmeen kaupalla nahka ehjänä mieli puhtaana kokemuksia rikkaampana ystävyyttä löytäneenä. Minullahan on homma hanskassa ja hanska hallussa ja sitä hanskaa ei parane pudottaa mihinkään katuojaan ollenkaan. Kesä!
K soittelee ja tahtoo tavata, tämä on nyt sitten tällaista ja sellaista ja yhdessä vonumista, mutta en minä sitä siltä kiellä, koska tilanne on edelleen häikivän kirkkaasti selkeänä edessäni ja minä olen kuin viilipytty zenmestari, mieleni ei järky ei horju ei pelkää ei torju, se on oikeastaan helpottunut. Luulen, että yhteiset tuttumme välttelevät K:n seuraa, sillä liika juopotteleminen alkaa näkyä ja rassata muita ihmisiä jotka ratkaisevat tilanteen olemalla ottamatta yhteyttä ja jättämällä puhelimiin vastaamatta. Se on ikävästi mutta ymmärrettävästi tehty, onhan se helppo tie sillä poissa silmistä poissa sydämestä, mutta itse olen niin sydämellinen ja empaattinen ihminen, etten minä toista jätä huomiotta vaan nostan kissan pöydälle pöydän puhtaaksi sopivan hetken tullen. Sen korkin on mentävä kiinni tai kohta on laiva kivisellä karilla.
Zenpyttyni viileän hallituun pintaan yritti naarmuja raapimaan toinenkin juopposankari, nimittäin pörröpäinen pupulaiseni otti yhteyttä noin vain nipsnaps kun sattumalta samalla hetkellä kävelin samaan kapakkaan taikakepin heilauksesta. Pörröinen on selvistellyt monta kuukautta, se parka on ihan luuta ja nahkaa ja pieni ja hento ja jonnekin pehmoiseen pesäänhän se pitäisi silitellä nukkumaan peiton alle piiloon pahaa maailmaa, vaan en minä lähtenyt mukaan vaikka se pyysi koska mitä sitä siitäkin sitten käteen jäisi. Mitä siitä kumpikaan saisi ja mitä siitä kummallekaan jäisi, se on parempi kun pysytään vain julkisten paikkojen ystävinä. Sillä en minä sitäkään kiellä en torju, tämänkin minä näen kristallinkirkkaana vesimaljana silmissäni, eikä siinä vesimaljassa mikään kultakalan vonkale aarteena uiskentele ei.
Mielen solmuvyyhti on hetkeksi auennut, ja pakko on myöntää että pidän näkemästäni ja tahdon olla sille hyvä. Sille eli minulle eli itselleni, sillä kuka sitä itseyttä eniten hellii ja piiskaa jossei minä ihan itse. Piiskan sijasta hellyyttä olkoon tämän kesän mottoni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti