Vaikeaa orientoitua lisääntyneeseen työtilanteeseen. Raha ilahduttaa tai lähinnä asiat, mitä rahalla voi tehdä, päättömien päivien katoaminen ei murehduta koska rutiineissakin on puolensa, mutta miten tasapainotella täysipainoisesti tekemisen ja tekemättömyyden kanssa on se suurempi dilemma. Aika kuluu töissä juu vaan mitä tehdä silloin kun ei ole töitä, kun mikään ei oikein huvita eikä mitään jaksaisi. Maata röhnöttäisi sohvalla? Puistossa? Sängyllä? Tuijottaisi kattoa?
Ongelmani pikkulikasta lähtien on ollut se, ettei minulla ole mitään tekemistä. Kyse ei ole siitä, etteikö tehtäviä asioita ole maailma pullollaan vaan siitä, että sellaisia asioita joiden tekemisestä nauttisin ja jotka todella minua huvittaisivat, on valitettavan vähän. Kaikki muu on suorittamista ja ähkimistä ja puhkimista ja vaivaantumista asioiden x-y-z eteen, enkä minä vain viitsisi. Kun minä en kerta kaikkiaan viitsisi. Ja voilà, siksi minulla ei ole tekemistä. On niin kovin kovin tylsää.
Todellisuudessa ainoa asia, joka minua huvittaisi, on päihtyminen ja mieluusti jossakin seurassa, vaikka käy se yksinkin ihan mallikkaasti. Ei huvita olla selvinpäin, koska on niin kovin tylsää, ja päihtyneenä se tylsyyskin on edes hippasen verran kiinnostavampaa. Muka. Tajuan toki ongelman, koska en ole ihan junttiporsas: jotta aivoni nauttisivat selvistelystä ja löytäisivät mielihyvää muustakin kun sumenevista hetkistä pitäisi minun olla useampi viikko suu tiukalla viivalla sormi ojossa kieltäytymästä nautinnoista, mutta kun hitto vie en keksi yhtään hyvää syytä että miksi. Miksi hitossa? Jotta jaksaisi töitään paremmin luoja paratkoon johan siinä olisi elämän syyt ja seuraukset pahasti häränpyllyä viskomassa. Muuten vain, itseisarvollisesti, koska elämä on parasta huumetta ja paras huume nautitaan kirkkaalla kuupalla, juujuu niin varmaan ei kiinnosta enkä näe syytä moiselle, koska ihan yhtä paljon vituttaa ja kenkuttaa ja kolottaa ja nolottaa oli selvänä tai vähemmän selvänä, sillä ei se elämä itsessään ole mitään, ei yhtään mitään, nada ja nolla, sitähän itse tehdään ja koetaan ja muokataan ja suodatetaan. Ei elämä ole mitään vaan se on minä joka jotakin on, joka on se kokijasubjekti elämän rajattomalle ei-millekään ja kaikelle, ei sitä elämää ole olemassa jonakin itsenäisenä entiteettinä ilman minuutta.
Joten kai minä menen kaljalle sitten vähän katselemaan, kerran ei ole mitään muutakaan tekemistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti