Ahdistusta

No näin nyt sitten sen Pörröisen. Kai se jokseenkin niukasti moikkas, ei se sanaakaan vaihtanu mun kanssa (istu toki eri pöydässäkin), ja lisäksi se oli liikenteessä sen tyttöystävänsä kanssa. Ahistaa. Ahisti aika paljon, että noh ääh onkohan se sille kertonut. Sitten alko ahistaa, ja se tässä ahistaa vieläkin, että voi vittu näinkö tämä homma nyt sitten menee, että se ei enää ikinä vaan puhu eikä ota kontaktia muhun, että jos sitä jossain näkee niin se menee ohi tai ei ainakaan halua olla samoissa paikoissa missä minä, eikä jutusta vaan mun kanssa ollenkaan.

Miks tällasissa hommissa miehet on aina niin helvetin hankalia ja vaikeita? Miks se on aina naisten syy, jos jotain enemmän tai vähemmän vahinkoja/epämääräsyyksiä/panemisia tapahtuu? Miks se tuntuu siltä, niin kun se olis vaan mun syy, ja niin kun se syyttäs mua? Mä ymmärrän morkkiksen ihan tosi hyvin, kyllä mä tajuun että hamoja sattuu ja että niiden kanssa pitää sitten aikansa saada haavojaan nuolla, mutta pitääkö siitä sen toisen osapuolen niskaan vyöryttää syyllisyyden taakka, jättää se toinen yksin koko asian kanssa, pestä kädet ja elämä siitä pois? Vai onko se tosiaan niin, että mä vaan kuvittelen koko syyllistämisen ihan itse, perustan sen tasan siihen, ettei se puhunu mulle mitään. Entäs jos sillä onkin niin syyllinen olo, ettei se voi.

Mutta kun se tuntuu niin ääripahalta, se tuntuu halveksunnalta mua kohtaan!

Musta tuntuu, että mä oon ollu ihan vastaanalaisissa tilanteissa jo aiemminkin niin, että ite oon ollu lähinnä fiiliksellä että jasso tai voi vitun vittu, mutta suhtautuminen sinänsä seksuaaliaktien kohteena olleeseen ihmiseen ei oo muuttunut. Miten se vois muuttua? En oo juurikaan pannu sellasia tyyppejä, joista en olis jokseenkin tykänny tai jotka ei ainakin sillä hetkellä olis tuntunu ihan miellyttäviltä sälleiltä, miten se seksi siinä välissä sitten vois muuttaa tätä fiilistä? Kundeilla se taas tuntuu nimenomaan muuttavan. Että sitten pitää jotenkin kiemurrella tai vältellä tai jotakin muuta vastaavaa vammailua harrastaa, jos joko ensin on vongattu ja saatu, tai puolivahingossa samaan sänkyyn seikkailtu. Ajattelee vaikka sitä Beetä, eipä oo paljon siitäkään kuulunu kesän jälkeen, ja niin perkeleen paljon kun sekin jakso sillon olla yhteyksissä. Ja senkin kanssa me nyt sentään ollaan kamoon nussittu tai ainakin minä oon sitä imeny vaikka ja kuin usein. Että mitä helvettiä nyt sit taas äijät?

Vai tulkitseeko ne sen mun jasso-fiiliksen niin, että nyt mä oon haluumassa suunnilleen naimisiin, tai oon jotenkin tositosi ihastunu rakastunu lääpällään vonkaamassa lisää aina vaan, ja että sen takia pitää sitten samoin tein ottaa etäisyyttä etten mä vaan sitten kuvittele jotakin romanttista kuutamosiltaa meidän välille.

No en oo kuvittelemassa, en oo mikää pikkulikka enää (en tiä oonko koskaan ollukaan tuossa mielessä), enkä mä ala mikskään riippakiveks kenenkään lahkeessa. Se, mitä mä haluaisin on, että kaveruus voi jatkua aivan normaalina. Tiättekö, se sellanen missä ihmiselle jutellaan ja sen kanssa on kiva olla ja olo ei ole tukala joka saatanan sekunti. Mikä perkele siinä on aina niin liikaa vaadittu, että joku pirun välttelyleikki pitää synnyttää.

Vai kuuluuko seksin synnyttää muuri ihmisten välille? Onko se niin, että se vaan ei voi olla harmitonta hupia ilman joko a)rakkautta b)katumusta.

Enkä mä edes oikeasti tiä onko tässä tällä kertaa olemassa mitään draamaa. Ehkä se Pörröinen ei halunnu sen kummemmin ottaa kontaktia, koska se tyttöystävä oli siinä. Ehkä sitä hävettää. Ehkä se miettii samanlaisia asioita kun minä?

No eikä mieti. Kun saiskin tietää mitä toisten päässä liikkuu.

Lisäks kävin niillä treffeillä sen Porkkanan kanssa. Ne meni hyvin, pystyi jutustamaan niitä näitä ja pohtimaan asioita, ei ollu vaivaantunutta eikä kiusallista olla sen kanssa. Mut minkäänlaista osviitaa en kyllä saanu siitä, että värähtääkö sillä mun suuntaan vai ei, ja että mitenkä tuota oma laita on myöskään. Tavallaan kiinnostaisi kyllä, tavallaan tuntuu että tässä eteneminen vaatis mun puolelta kauheesti eforttia, että mun pitäs jaksaa taas olla se pikku marakatti hauskuuttamassa ja pyytämässä sitä jonnekin. Pyytäispä se mieluumin mut johonkin.

Voi huokaus. Ahistaa niin, että tuntuu siltä niin kun vatsan peitteiden alla liikkuis joku hännäkäs ja kyhmynen asia, joka pyrkii ylös ylös ylös henkitorveen - vai olisiko ruokatorveen, torvi - ja että pakokauhu on vaan pienen pienen verhon takana vaaniskelemassa ja odottamassa hetkeä, jollon mä en pysty enää pitään sitä siellä verhon takana vaan se hyökkään mun päälle ja ylitse.

Mun tekee mieli juosta pakoon.