Oharit

- Hei millon voitas panna?

Sanojana PJ, tilanteena sen tyttöystävän synttäreiden jatkot tutun kapakin tupakkikopissa. Näin romanttista voi elämä olla, mutta koska vaikka romanttinen olenkin, niin olen enemmän inhorealismin ja räkäisen romantiikan ystävä, joten groteskina tilannevalintana ja paikkana kysymyksen hellyyttävyys sai sanomaan, että no millos sulle kävis.

Pitäis aina muistaa, että kundit puhuu päissänsä mitä sattuu ja samoin tekee, ei ne seuraavana aamuna enää a) muista b) halua muistaa c) tarkoita tai seiso sanojensa takana. Kyllähän mä sen tiesinkin, siksikin leikkiin oli helppo lähtee mukaan, mutta pakko on myöntää että loppuun asti olisin mennyt jos tilaisuus olisi tullut. Tarkoitus kun oli nähdä ihan vaan nussimisen merkeissä seuraavana tai sitä seuraavana iltapäivänä, sellaisena sopivana hetkenä kun mainittu tyttöystävä olisi poissa kotoa. Arvatahan saattaa, että ei siis nähty kuitenkaan, eipä kuulunut herrasta mitään vaikka ilkikurisen viestin tai pari laitoin kyllä kyselläkseni jänistämisestä seuraavana iltana karaokekuppilasta. Enempää en perään kysellyt enkä kysele, niin kun oon jo aiemminkin tuonut esiin, niin en usko vonkaamiseen ja selittelyyn ja selitysten aneluihin. Mä oon sortunu niihin oman osani aivan saletisti, ja mitään iloa ei ole koskaan mokomasta toiminnasta ollu. Ja jos kasvotusten voi vähän vaatia tai kyselläkin, niin puhelimitse ei koskaan. Typeräksi saa ittensä tuntea vähemmästäkin.

Tilannehan on siis se, että PJ on kuitenkin vongannut mua petiinsä keväästä asti. Jos oikein muistan, se saatoin toki olla minä, joka jostakin innostuneena suutelin sitä sen alaovella pakkasessa, ja jos en aivan väärin muista, niin se kyllä vastasi suudelmaan. Tästä tämä kissanhännän veto saattoi alkaa, viimeisestä lähikontaktista meidän välillä kun on jo kuitenkin reilusti yli vuosi, se oli juuri ennen kun se tapas tyttöystävänsä, ja pari viikkoa ennen kun minä muutin Heilan kanssa saman katon alle. Ja nyt aina sillon tällön, jos se sille päälle sattuu, se alkaa kuljettaa keskustelua sille tielle jonka päässä minä olisin alasti sen alla (tai miksen päällä tai vaikka edessä, kaikki kävis). Miten tämäkin homma menee aina toisen ehdoilla, musta tuntuu että mä oon aina niin ollu sellanen odottaja ja kerjääjä ja mukautuja, että mä tuun mä meen mä oon sillon kun muille sopii, ja mä kiltisti odotan omaa vuoroani. Jo kerran aiemmin tuumasin, että no ok sitten, mikä jottei antaa mennä, ja nyt jo toisen kerran se kuitenkin teki oharit. (Pitäisihän se tietää, sellaisia miehet on, aina paljon puhetta ja silti niin vähän tekoja.) Hienoinen pettymys purkautuu nyt sitten seksiä tirskuvina unina, mä nään toistuvaa menkaanista unta pelkistä akteista sen kanssa, penetraatioista ja suihinotoista, edestä ja takaa ja vaikka poikittain, pelkkä ajatus sen kyrvästä saa mut vieläkin värisemään ja pöksyt kastumaan silmänräpäyksessä. Ollaanhan kumminkin jo vuosia tunnettu ja toistemme petejä kynnetty, jollei ole ollut ketään muuta tai noh, jos nyt on sattunut huvittamaan ja aika on ollut osuva.

PJ siis on tarttunu joskus mukaan jostakin kapakista (kuinkas muutenkaan, ja varmaan vielä siitä samasta mistä moni muukin pedinlämmittäjä), ja on myös jääny lähimaastoihin olemaan. Sen kanssa meillä on ajotus menny aina kovaa päin helvettiä - sillon kun minä haluaisin sen, on sillä kiikarissa joku toinen, ja sillon kun se haluaisi mut, on mulla joku muu tai muuten vaan oon siihen tympiintyny. Oonkin tullu siihen tulokseen, että sen tyypin kanssa ei noin muutenkaan ole mitään syytä leikkiä minkäänsortin pariskuntaa, vaan kannattaa pitää siitä hyvät puolet ja olla ottamatta niitä ärsyttäviä puolia, joiden kanssa väkisinkin joutuu sitä suuremmissa määrissä tekemisiin, mitä enemmän toista näkee. Siitä ajan osuvuudesta varmaan nytkin on kyse. Ei niinkään siinä mielessä, että kumpikaan kokisi suurta moraalista tuskaa kumppaninsa (tai toisen kumppanin) puolesta, vaan siinä, että mä luulen ja muistelen PJ:n kaipaavan kuitenkin jotakin hiukan tunnelmallisempaa ja romanttisempaa [sic], sekä ehkä viettelemisen makua tai ainakin spontaaniuden tuntua kyetäkseen tähän, se ei taida pystyä todella näkemään mua ennalta sovitusti vaan pannakseen mua, vaikka haluaakin siitä puhua ja sitä suunnitella. Ehkä se menis liian pitkälle, ehkä se haluaa suojaavan sattuman armeliaan kaavun tekojensa päälle.

Tai vaikee sanoo, mistä minä tiiän, kunha oon tietty ohareista katkera ja kitkerä.