Levoton olo jatkuu. Narskuttelen hampaita yhteen yötä päivää ja unohdan jumpata leukaperiä, ei ihme että päähän sattuu ja hartioita kiristää kun koko puruvoimalla jauhan palasiksi päivän kerrallaan. Töitä on vuoreksi asti mutta se on hyvä, ei tarvitse ollenkaan miettiä että mitä tehdä vaikka samalla tunnen tutun turhautumisen sen suhteen, ettei kaikkea voi eikä tarvitse saada valmiiksi käden käänteessä nyt heti, saa tehdä rauhassa. Minä kun vaan aina haluan kaiken tähän heti mulle nyt, olen niin kärsimätön ja rasti kerrallaan etenijä, että työpöydälle kertyvät tekemättömät tehtävät aiheuttavat harmistumista. Kuvittelen kai olevani jotenkin epäkelpo kun kaikkea ei voi ahmaista minuutissa.
Vapaa-aikarintamallani juoksen ja säntäilen, mutta yritän pitää myös rauhallista tasapainoa -- kotisohvalla olisi hyvä maata ja olla vain, voi kun oppisin nauttimaan siitä automaatilla enkä vasta maanitteluiden ja treenailujen jälkeen, minun on niin vaikea vain olla. Joka illalle on taas jo menoja ja tuloja, jossain pitää olla ja kissat huutaa ovella ikäväänsä, minne sinä taas menet pysy tässä ollaan vaan ei tarte olla niin ihmeellistä kummallista jotain suurempaa ja parempaa. Vihreämpää, aidoista yli naapurin puolelle, siellä on varmasti jotakin kokemisen arvoista pakko mennä, mieli ei saa rauhaa vaan haluaa kääntää joka kiven ja kannon.
Säntäillessäni houkutin petiini myös Kämppiksen kaverin, se hiippaili yöllä oveni taakse ja kysyi mahtuisiko viereen ja minä ajattelin että mahtuuhan tuota, seksiähän minä olen vailla ja syliä ja käsivarsia ja jotain joka silittäisi, vielä aamullakin se otti minut syliin ja painoi rintakehäänsä vasten ja silitti hiuksista, huomenta ja suukko eikä tietoakaan mistään vaivaantumisesta, lähdettiin vielä yhdessä kävelyllekin puhelemaan sitä ja tätä ja kaikkea ja ei mitään. Lähtiessään se kysyi että olenko tulossa sen kotikaupunkiin joskus tässä, ja koska olen kuin olenkin sinne kohta menossa, toivoi se että voitaisiin silloin sitten. Nähdä tai jotain.
Ja se on ihan tavallinen, ihan tavallisen näköinen ja oloinen, se ei ole koulutettu eikä palavasieluinen eikä ehkä erityisemmin mitään mieltäkään mistään, mutta se on jotenkin kauhean kiva ja kiltti, ennen kaikkea kiltti, ja minä mietin että olisiko joku sellainen juuri sitä, mitä minun kannattaisikin nyt kokeilla kaikkien näitten kusipäitten ja rikkinäisten ja juoppojen ja ongelmaisten jälkeen, joku ihan tavallinen työssäkäyvä miehentallukka joka tykkää nussia ja kattoa elokuvia, juua kaljaa ja kävellä kaupungilla, olisiko tämä juuri sellaista jolle nyt kannattaakin antaa mahdollisuus ja olla vaan, eihän tästä tarvitse tulla mitään tai olla tulematta mitään, sen kun kattelee ja on ja muistaa hengittää.
Että kai minä varmaan siis soitan sille sitten kun työmatkani ko. henkilön kaupunkiin lähenee. Merkillistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti