Sydänalassa tykyttää ja jalkoja palelee, sormenpäihin kihoaa nihkeä hikisyys ja vatsassa velloo, ei ole hyvä tässä ei ole hyvä tuossa makuulla istualtaan seisoako pitäisi auttaisiko villasukat. Illalla on konsertti, keikka, tapahtuma, bändejä ja värivaloja, sinne on mentävä koska se on ystävän järjestämä, ystävien asioissa on oltava tukena vaikka minkämoinen tilanne olisi omissa aivoissa meneillään.
Naapurin Rouva lohdutti taas että ei, ei minä en ole sekopää minä en ole kuvitellut mitään minä en ole psykomuija pilvilinnoja rakentelemassa vaaleanpunaiset sulkahuiskalasit silmillä killittämässä, se on K joka on sekaisin ja käyttäytyy paskasti, se on sen syy sen syy yksin ei minun. Uskon, tiedän, kyllä juu näin se on, en voi olla niin maan missään tekemisissä sen kanssa, realiteettitsekkaus yks-kaks-kolme nyt ja tarkasta miten asiat oikein ovatkaan, hyödynnä ulkopuolisia tarkkailijoita. Ja kaikki ne tarkkailijat sanovat samaa. Ex-Heilakin hermostui puhelimessa niin että huusi kirosanoja täyslaidallisen sen K:n viimeisimpiä tempauksia kuullessaan, sanoi että juokse karkuun nyt jo vauhdilla, anna koko asian kerta kaikkiaan vaan olla.
Minä lupaan ja vannon. Kautta kiven ja kannon. Mörökölli minut muuten vie.
Naapuri soitti. Se haluaa tavata. Viimeisten viikkojen ajan siltä on tipahdellut tasaisen epätasaisesti jotakin uuden vuoden toivotuksia ja mitä lie hyvä jouluja, nyt se on juhlatuulella ehkä ja minä lupasin että nähdään kunhan pääsen töistä. Eihän sen tarvitse mitään tarkoittaa, eihän? Nähdään vaan ja juodaan vaikka parit oluet, hei hei ja moikka oli kiva tavata nähdään toistekin, eikös vaan niinhän ihmiset kai normaalistikin tekevät. Mulla menee normaalit ja epänormaalit sekaisin, en enää tiedä mikä on mustaa ja mikä punaista, ainoa mikä on totta ja varmaa on tämä kylmyys ja huojunta ja vatsan levottomuus. En halua odottaa mitään koska en halua pettyä, ja tiedän samalla että se on mahdottomuus, ei ihminen niitä orastavia toiveitaan pääse pakoon vaikka kieltäytyisikin niitä sanallistamasta edes päänsä sisällä. Toisaalta en ehkä oikein edes tiedä mitä toivon (seksiä seksiä seksiä eikai nyt kuitenkaan vaiko sittenkin perkele) koska tämä kylmän nihkeä ahdistuksen puristus sumentaa mun aistit ja tekee kaikesta kaaosta. Ehkä sanon sen sille suoraan. Että olen kaaoksessa, että älä tee mitään sellaista mikä sekoittaa minua yhtään enempää. Älä tee mitään. Tee jotain. Anna virran viedä älä jännitä, hyvänen aika se on Naapuri vain kyllähän mä sen tunnen eikä mun tarte sen seurassa pingottaa mihinkään suuntaan, tapahtuu mitä on tapahtuakseen ja kaikki vaihtoehdothan on ihan ok. Ihan ookoo.
Miten nämä vuodenvaihdeajat on aina ihan ihmeellistä sekoilua jossa sydämet särkyy ja ihmiset hajoaa. Olisi nyt hitto edes fyysisesti hyvä olo jos se henkinen puoli on kerran liikaa vaadittu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti